Poikkeustila koronaviruksen aiheuttaman tartuntariskin vuoksi saattaa jatkua viikkoja, jopa kuukausia. Kun pidät huolta omasta hyvinvoinnistasi, jaksat olla parhaalla tavalla läsnä myös läheisillesi.

Viimeksi päivitetty 16.3.2020

Koronavirus on saanut suomalaisen yhteiskunnan sekaisin: irtisanomiset ja lomautukset ajavat osan vanhemmista kotiin, toiset yrittävät tehdä etätöitä kotiseinien sisäpuolelta. Koulujen ja päiväkotien sulkeminen tarkoittaa sitä, että perheissä työtä tehdään ja arkea eletään tehdään lapset jaloissa pyörien.


 


Poikkeustila jatkuu ainakin huhtikuun puoliväliin asti. Näillä ohjeilla teet tulevista viikoista miellyttävämmät sekä itsellesi että jälkikasvullesi.

1. Määrittele rutiinit ja pidä niistä kiinni

Kotona oleminen ei tarkoita lomailua ja aikatauluttomuutta – varsinkin lapset alkavat nopeasti muuttua levottomiksi, jos rutiinit puuttuvat. Mieti siis tarkkaan millaista elämää taloudessanne eletään seuraavat viikot:

  • Nouskaa ylös aamulla rutiinin mukaan, suorittakaa tutut aamutoimet ja pukekaa päivävaatteet.
  • Pidä kiinni ruokailuiden määrästä ja ajankohdista: aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala rytmittävät päivää.
  • Jos lapset nukkuvat päiväunia, sijoita ne joka päivä samaan aikaan: näin tuet levolle rauhoittumista.
  • Menkää illalla nukkumaan joka päivä suurin piirtein samaan aikaan, silloin kehon väsymystila pysyy oikeassa tahdissa.

Koska tauolla ovat myös useimmat harrastukset ja vapaa-ajan riennot, suunnittele myös vaihtelevaa viikottaista tekemistä perheellenne: sauna- ja kylpypäivät, askartelut, retkeilypäivät ja vaikkapa leipomishaasteet tulevat nyt tarpeeseen. Pitkää huolta, että luvassa on jotain odotettavaa!

2. Raitista ilmaa ja monipuolista ruokaa joka päivä

Liiallinen sisällä olo saa ihmisen nuutuneeksi, ja jos sitä jatkuu päiväkaupalla, se vaikuttaa mielenlaatuun lamauttavasti. Päätä, että joka päivään kuuluu ulkoiluhetki: parasta on, jos saat sen rytmitettyä aamupäivään, sillä silloin auringonvalo ajastaa sisäisen kellosi oikeaan vuorokausirytmiin.

Pidä huolta siitä, että ruokaympyräsi ei kutistu einesruuan kokoiseksi. Kehosi kaipaa samoja vitamiineja ja hivenaineita kuin aina, joten kasaa lautaselle hedelmiä ja kasviksia, täysjyvätuotteita ja vaihtelevia proteiinin lähteitä.

3. Tekemistä mielelle, tekemistä keholle

Kun lapset ovat pois päivähoidosta tai olet itse lomautuksen vuoksi ilman töitä, älkää jättäytykö toimettomiksi. Nyt on hyvä hetki lukea kirjoja, kaivaa taiteilijatarvikkeet esiin tai harjoitella taitoja jonkin soittimen kanssa. Isommat lapset saavat puuhakirjojen avulla sopivaa harjoitusta mielelleen, pienemmälle riittää vaikka sormiväripurkki ja iso paperi.

Myös keho kaipaa rasitusta. Ulkona ja luonnossa liikkuminen on edelleen turvallista koko porukalle. Kotiin voi hankkia kuntoiluvälineiksi vaikkapa käsipainoja, vastuskuminauhoja tai kahvakuulia. Puhelimeen ladattavat applikaatiot ja kuntoiluyritysten etäohjelmat antavat hyviä treeniohjeita.

4. Yhteys perheeseen, yhteys ystäviin

Kun päivät kuluvat samoja naamoja katsellen ja lasten edesottamuksia hilliten, ilmapiiri saattaa kiristyä. Jos kotona on kaksi aikuista, jakakaa lasten hoitamisesta koituvaa kuormitusta niin, että molemmat saavat sekä rauhallista työaikaa (jos sellaista etätöiden vuoksi tarvitsette) että aikaa palautumiselle. Liian tiivis yhteiselo nostaa helposti kaikilla tunteet pintaan. Kun saatte lapset illalla unille, viettäkää myös yhteistä aikaa.

Muista, että tarvitsette sosiaaliseen elämään muutakin kuin perheenjäsenet. Mikäli sinä et voi tavata ystäviäsi kasvotusten, harkitkaa vaikka ”etälenkille” lähtemistä: handsfee-kuulokkeet korville ja lenkki samaan aikaan, eri paikassa. On tärkeää päästä olemaan yhteydessä ihmisiin. Lapsille videopuhelut ovat usein helpommin ymmärrettävissä oleva asia kuin pelkkä puhelimesta kuuluva ääni: kun he näkevät tutun ja rakkaan ihmisen kuvan, he ymmärtävät helpommin olevansa yhteydessä tähän.

5. Auta muita

Mieti mitä voit tehdä yhteisösi hyväksi! Tarvitseeko naapuri apua koiranlenkityksessä, onko vanhuksella korkea kynnys lähteä kauppaan tai apteekkiin, pystytkö lainaamaan jotain kotoasi löytyvää tavaraa sitä kipeästi tarvitsevalle? Onko joku jo joutunut karanteeniin, miten heidän ruokahuoltonsa on järjestetty? Sosiaalisen median yhteisöpalvelut yhdistävät nyt ihmisiä ennennäkemättömällä tavalla. Jos voit osallistua yhteisösi arkeen ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen jotenkin, tee se.

Koska ylimääräiset vierailut vanhusten luona on nyt kielletty, pidä yhteyttä iäkkäisiin läheisiisi viestien, puhelimen ja esimerkiksi videopuheluiden avulla.

+1 Seuraa uutisia maltillisesti

Jatkuvasti päivittyvä uutistulva saattaa tuntua tarpeelliselta, mutta tarvitsetko sitä todella vai aiheuttaako se vain lisää huolta. Muista lähdekriittisyys: kaikkea sosiaalisessa mediassa leviävää ei pidä uskoa – tarkista asioiden todellinen laita viranomaislähteistä.

Lähde: THL

Mitä mieltä olet artikkelista?