On pitkään arvuuteltu, hyötyykö lapsen kehitys vauvauinnista. Nyt asia on tutkittu. Vauvauinti nopeuttaa tasapainon kehitystä, esittää tuore tutkimus.

Viimeksi päivitetty 29.10.2010

Tutkimuksessaan psykologian professorit Brian Hopkins ja Hermundur Sigmundsson mittasivat 19 vauvauimarin ja 19 ”maakrapuvauvan” kehitystä. Lapset valittiin ekonomisesti samanlaisista perheistä, jottei perheen sosioekonominen taso vaikuttaisi tulokseen.


 


Uimarivauvat ottivat polskintatunteja 2–3 kuukautisesta 7-kuiseksi saakka. Tunteihin kuului kelluvan lautan kanssa leikkimistä, sukellusta, hyppyjä veteen, tasapainottelua vanhemman käden päällä ja esineiden poimimista vedestä.

Uusi testaus viisivuotiaana

Viisivuotiaana sekä lapsena uineiden että kuivalla maalla kasvaneiden lapsien kehitys testattiin uudelleen. Neuvolan testejä muistuttavassa kokeessa lapset hyppivät narua, pyörittivät palloa, heittivät hernepussia ja kävelivät varpaillaan.

Tulokset osoittavat tutkijoiden mukaan yksiselitteisesti, että vauvauinti vaikuttaa vielä viisivuotiaiden motorisiin taitoihin.

”Havaitsimme selkeästi, että vauvana uineet lapset olivat parhaita harjoituksissa, jotka liittyivät tasapainoon ja asioihin tarttumiseen”, Sigmundsson kertoo tiedotteessa.

Mitä mieltä olet artikkelista?