Kasvukivuiksi nimetty jalkasärky iskee lapseen yleensä nukkuessa tai yöunille mentäessä. Tyypillisesti kipu vaivaa 3-12 vuotiaita lapsia. Nimestään huolimatta kasvukipu ei liity lapsen kasvamiseen.

Viimeksi päivitetty 27.10.2010

Jalkahierontaa

Kasvukipuihin auttaa hieronta. Myös särkylääkettä voi antaa lapselle. (Kuva: iStockphoto)


 


Kivut löydettiin vuonna 1823, jonka jälkeen niille on ehditty antaa useita erilaisia selityksiä. On epäilty, että kivut johtuvat reimakuumeesta, ortopedisistä ongelmista ja psykologisista syistä. Kaikki nämä väitteet on kumottu.

Kasvukivut ajoittuvat tyypillisesti leikki-ikään ja varhaispuberteettiin. Kipuja voi tosin esiintyä minkä ikäisillä tahansa. Tilastollisesti kivut eivät kasaannu kasvupyrähdyksien kohdille, joten kasvukivut eivät nimestään huolimatta liity lapsen kasvamiseen.

Koska nimitys on harhaanjohtava, on esitetty käytettäväksi nimitystä lasten hyvänlaatuiset toistuvat yölliset raajakivut.

Miten erottaa muista kivuista?

Raajakipuja voi aiheuttaa myös sairaudet, jotka vaativat lääkärikäyntiä. Siksi on tärkeää, että vanhemmat osaavat erottaa hyvänlaatuiset kasvukivut muista oireista.

Kasvukipu esiintyy säären etuosassa, pohkeessa tai polvet takaosassa. Nivelsärky ei ole kasvukipu. Kasvukipu esiintyy myös molemmissa jaloissa saman aikaisesti.

Kipu ei koskaan nosta kuumetta, eikä se turvota jalkoja. Tyypillisesti se myös katoaa aamuun mennessä, eikä jatku pitkäaikaisena kolotuksena päivällä. Yleensä kasvukivut kestävät muutamasta minuutista tuntiin.

Lähde: Harri Arikka, Lasten kasvukivut, Duodecim 16 / 2010

Lue myös:

Vauvahieronta helpottaa vaivoja
Lapsen masennus
Uhma täytyy elää

Mitä mieltä olet artikkelista?