Jos Cameron olisi laitettu oikein istumaan turvaistuimeen, hän olisi todennäköisesti jäänyt henkiin. Nyt hän kuoli kolme päivää ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Cameronin vanhemmat haluavat jakaa tarinansa, jotta vastaavat onnettomuudet olisivat vältettävissä.

Viimeksi päivitetty 15.12.2014

Cameron kuoli kolmastoista päivä toukokuuta 2013. Hän ehti täyttää sairaalan teho-osastolla yksi vuotta.

 



 

Cameronin äiti Holly Wagner haluaa nyt varoittaa muita vanhempia lastenistuimen puolivillaisesta käytöstä. Hän kirjoittaa tuoreessa blogimerkinnässään:

Olin se äiti, joka päästi lapsen muiden kyytiin, eikä varmistanut, että lapsi matkustaisi turvallisesti autossa. Minä olin se äiti, joka ajoi satoja kilometrejä lapsen kanssa vailla huolen häivää, kunnes se oli liian myöhäistä.

Lue myös: Isän kauniit jäähyväiset kuolevalle pojalleen 

”Elämäsi voi muuttua sekunnissa”

Minun poikani oli 11 kuukautta 27 päivää vanha, kun silloinen poikaystäväni (nykyinen exäni) ajoi päin STOP-merkkiä. Minun täydellinen vauvani lensi tuulilasista ulos ja hänet löydettiin kuolleena ojasta.

Cameron saatiin elvytettyä. Hän vietti seuraavat 16 päivää teho-osastolla. Hänelle tehtiin kahdeksan leikkausta kolmen ensimmäisen päivän aikana.

Lue myös: ”Kun luet tätä, minua ei elää ole” 

”Cameronista tuli enkeli”

Aivot olivat kuitenkin vaurioituneet, eikä mitään ollut tehtävissä. Keho ei enää vastaanottanut ravinteita ja minun poikani oli nälkiintymässä kuoliaaksi.

Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: Antaa hänen nälkiintyä tai kytkeä järjestelmä pois päältä. Minun piti tehdä päätös.

Toukokuun 13. päivä vuonna 2013 Cameronista tuli pieni enkeli.

Nyt olen se äiti, joka ei nuku öisin. Olen se äiti, joka välttelee kauppakeskuksissa vauvavaateosastoja. Olen se äiti, joka on oppinut virheistään.

Lue myös: Kuolleeksi todettu Jamie-poika alkoi hengittää äitinsä sylissä 

Opasta niitä, jotka laittavat istuimen väärin!

Olen se äiti, joka kertoo sinulle: Älä laita istuinta väärin päin!

Miksikö?

Joka päivä minä toivon, että joku olisi kertonut minulle. Toivon, että minulle olisi sanottu, että tein sen väärin. Toivon, että joku olisi sanonut sen ENNEN kuin se oli liian myöhäistä.

Lue myös: Lapsi syntyi autoon – joutui heti kolariin

Katso YouTube-video Cameronista:

Selkä menosuuntaan kolmevuotiaaksi asti!

”Lapsen pitäisi istua selkä menosuuntaan vähintään kolmevuotiaaksi asti ja mahdollisuuksien mukaan tätäkin kauemmin”, turvallisuusinsinööri Ari-Pekka Elovaara Liikenneturvasta kertoo.

Suomessa ajetaan tyypillisesti keulakolareita, yhteenajoja ja ulosajoja. Näissä kaikissa kolarityypeissä tapahtuu äkkipysähdys.

”Pään tuki on silloin todella tärkeä varsinkin lapselle, jonka pää on paljon suurempi suhteessa vartaloon. Myös lapsen kaularanka on kehittymätön ja se tarvitsee mahdollisimman hyvän suojauksen. Tämä on mahdollista taata ainoastaan laittamalla istuin selkä menosuuntaan”, Elovaara huomauttaa.

Lue myös: Ella, pikku taistelijani

Älä anna lapsen kiukutella itseään toisin päin

Kun ikää karttuu, lapsi alkaa kokeilla rajojaan. Hän haluaa ehkä istua samoin päin kuin kaikki muut. Elovaara neuvoo kuitenkin vanhempia pysymään kovina.

”Lapsi saattaa kiukutella matkustamisasennosta. Lapselle voi kuitenkin sanoa, että näin kuljetaan, sillä siihen on hyvät perusteet”, Elovaara sanoo.

Toisten vanhempien mielestä lapsen istuminen selkä menosuuntaan saattaa näyttää hankalalta.

”Jos lapsella on jalat koukussa, se ei ole turvallisuusriski, eikä se ole myöskään pienelle lapselle ongelma”, Elovaara sanoo.

Lue myös: Hyvästi, pikku Angelica! 

Kaikki vyöt kireälle!

Istuimen pelkkä selkä menosuuntaan asettaminen ei riitä takaamaan turvallisuutta. Myös muut seikat aiheuttavat merkittäviä turvallisuusriskejä.

”Kiinnityspisteiden löysälle jättäminen on suurimpia syitä tapaturmille. Kaikki vyöt pitää olla kireällä niin, että lapsi on istuimessa napakasti kiinni. Istuin pitää olla myös kiinnitetty hyvin autoon, niin että vyöt ovat kireällä.

Kaikkien istuinta käyttävien pitäisi tuntea istuimen turvalliset kiinnitysperiaatteet. Parhaimmat toimintaohjeet saa istuimien myyjiltä.

”Istuinta kannattaa mennä hankkimaan lapsen ja auton kanssa. Myyjän opastuksella katsotaan, että lapsi sopii istuimeen ja että kiinnitys on kunnossa”, Elovaara sanoo.

Lue myös: Kolmosista vain yksi selivisi 

Pitääkö muita valistaa?

Suomessa myydään paljon istuimia, jotka voidaan asentaa vain kasvot ajosuuntaan. Pieniin autoihin saattaa olla myös vaikea mahduttaa selkä menosuuntaan asennettavaa istuinta.

Kannattaako silti tilanteeseen puuttua, jos näkee parkkipaikalla vanhemman, jonka lapsi matkustaa väärinpäin autossa?

”Riippuu tilanteesta. Jos on mahdollista keskustella aiheesta rakentavasti, miksipä ei. Ei kuitenkaan kannata mennä viisastelemaan tai kyseenalaistamaan vanhemman tietoutta tai välittämistä omista lapsistaan”, Elovaara sanoo.

Mitä mieltä olet artikkelista?