Ei ollut itsestäänselvää, että lääkärit tekisivät kaikkensa ennenaikaisesti syntyneen Adrianin pelastamiseksi. Ensin Adrianin täytyi todistaa, että hän todella halusi elää. Ja kyllähän Adrian halusi.
Viimeksi päivitetty 31.7.2012
Riskiraskaus
Rosalinda Dueskarin raskaus oli riskiraskaus alusta lähtien: Hänellä oli todettu munasarjojen monirakkulaoireyhtymä ja sydämenmuotoinen, ns. herttamainen kohtu, minkä tiedetään lisäävän keskenmenon ja ennenaikaisen synnytyksen riskiä.
Eräänä päivänä Rosalindalle tuli tunne, että hän haluaa käydä lääkärissä varmistamassa, että kaikki on kunnossa. Lääkäri totesi, että kaikki näyttää hyvältä, mutta lähetti Rosalindan kuitenkin varmuuden vuoksi sairaalaan, jossa hänen kohdunkaulansa voitaisiin tutkia tarkemmin.
”Synnytys on käynnistynyt”
“Sairaalassa kävi sitten niin, että minut pyydettiin heti pois tutkimustuolista ja siirtymään makuuasentoon. Kohdunkaulani oli 3,5 senttiä auki ja näytti siltä kuin lapsivesipussi olisi pyrkimässä ulos. Lääkärin mielestä synnytykseni oli käynnistynyt”, Rosalinda muistelee.
Lue myös: Kohdunkaulan tukilanka auttaa vaikeissa tapauksissa
Raskaus oli siinä vaiheessa kestänyt 22 viikkoa ja 5 päivää. Rosalinda jäi sairaalaan eikä lääkäreiden viesti ollut rohkaiseva: Jos lapsi syntyy nyt, se ei todennäköisesti tule selviämään, he kertoivat. Rosalinda oli järkyttynyt, mutta kieltäytyi antamasta periksi. Kuin ihmeen kaupalla vauva pysyi kohdussa – toistaiseksi.
”Kun raskauteni pyörähti seuraavalle viikolle, oloni helpotti hieman. Juttelin lääkäreiden kanssa ja sain steroideja lapsen keuhkojen kypsyttämiseksi” Rosalinda kertoo.
Lapsen kunto ratkaisee
Lääkärit pitivät Rosalindan ja hänen miehensä ajan tasalla ja kertoivat, mitä synnytyksessä ja synnytyksen jälkeen tapahtuisi. He painottivat, että lapsen kunto synnytyksen jälkeen ratkaisisi paljon, sillä jos lapsen selviytymismahdollisuudet vaikuttaisivat heikoilta, ei erilaisia hoitoja pienokaisen pelastamiseksi välttämättä aloitettaisi. Mahdollisista aloitettavista hoitotoimenpiteistä kuitenkin kerrottiin, mutta myös kuinka toimia, jos lapselle täytyisi antaa hätäkaste.
”Siinä oli paljon sulateltavaa”, Rosalinda toteaa.
Koitti lauantai, jolloin Rosalindan raskaus oli kestänyt 23 viikkoa ja 2 päivää. Heille kerrottiin, että Rosalinda voisi halutessaan lähteä kotiin, sillä mitään muuta ei oikeastaan voitu tehdä kuin odottaa. Rosalinda halusi kuitenkin pysytellä turvallisessa ympäristössä, sillä synnytyshän voisi käynnistyä milloin tahansa, joten hän jäi sairaalaan.
Lue myös: Kohtu suojaa sikiötä
Vaikutti siltä, että tilanne oli rauhoittunut hieman. Jokainen päivä, jonka lapsi pysyisi kohdussa, olisi kultaakin arvokkaampi. Mutta maanantaina tulivat supistukset.
Huoneen täytti pienen miehen parkaisu
Lääkärit pitivät hätäkokouksen, jossa he päättivät, että synnytystä olisi yritettävä viivyttää niin paljon kuin mahdollista. Tiistaina Rosalindan supistuksia yritettiin pysäyttää lääkkeellä – turhaan. Seuraavana päivänä lääkitys lopetettiin, minkä jälkeen synnytys pian alkoikin. Rosalindan raskaus oli tuolloin kestänyt 23 viikkoa ja 6 päivää.
“Kohdunsuuni oli seitsemän senttiä auki, mutta lapsivedet eivät olleet vielä menneet. Olin niin poikki, että lääkärit päättivät jouduttaa lapsiveden menoa ja puhkaista kalvot. Tunsin, kuinka lapsi siirtyi ensin alemmas – ja sitten kolme työntöä ja synnytys oli ohi.”
Adrian syntyi kello 12.45. Huoneen täytti hyvin pienen miehen parkaisu. Oli syyskuun 9. päivä vuonna 2009.
”Se oli hämmentävää. En ollut tullut ajatelleeksi, että hän osaisi itkeä”, Rosalinda muistelee.
Lääkärit ja hoitajat tutkivat Adriania kymmenen minuuttia, minkä jälkeen Rosalinda sai viestin: “Hän on vahva.” He päättivät, että Adrianin hoitaminen kannattaisi aloittaa!
700 grammaa ja roppakaupalla tahdonvoimaa
Rosalindasta oli tullut äiti, mutta hän näki poikansa ensimmäistä kertaa vasta myöhemmin illalla. Hän kuuli, että Adrianin intubointi ei ollut heti onnistunut ja että poika oli hengittänyt itse elämänsä ensimmäiset kuusi tuntia. Myöhemmin Adrianille laitettiin CPAP-laite, joka puhaltaa ilmaa letkun ja nenämaskin kautta ilmaa sieraimiin.
Lue myös: Oliver syntyi ilman verta
Adrian painoi syntyessään tasan 700 grammaa ja oli 33,5 senttimetriä pitkä. Päänympärys peinokaisella oli 21,5 senttiä.
“Oli järkyttävää nähdä, kuinka pieni hän oli. Hän ei ollut tuntunut niin pieneltä synnyttäessäni häntä. Mutta kuitenkin hän oli täydellinen, vaikka hänen ihonsa oli melkein läpikuultava.”
Rosalinda nukkui kellon ympäri, minkä jälkeen hän meni takaisin Adrianin luokse.
”Euforinen olo valtasi mielen ennen kuin ehdin huolestua mistään. Mutta juteltuani lääkäreiden kanssa ymmärsin pian, että edessä tulisi olemaan paljon muutakin kuin iloisia ja huolettomia aikoja.”
Adrian voi olosuhteisiin nähden yllättävän hyvin, mutta kaikenlaista sattui: oli taukoja hengityksessä ja erilaisia pienempiä ongelmia. Adrian oli viikon ikäinen, kun Rosalinda sai hänet rintansa päälle ensimmäistä kertaa. Poika rauhoittui nopeasti äitinsä syliin. Seuraavana päivänä oli isän vuoro. Adrianin visiitit keskoskaapin ulkopuolella täytyi kuitenkin suunnitella huolellisesti, ja ne olivat mahdollisia vain hyvinä päivinä.
Huolestuttava käänne: paino alkaa laskea
Vaikka Adrian sai Rosalindan pumppaamaa rintamaitoa, hänen painonsa alkoi laskea. Kevyimmillään Adrian painoi vaivaset 585 grammaa. Lääkärit tekivät kaikkensa painonlaskun pysäyttämiseksi. Lopulta selvisi, että rintamaito ei sovikaan Adrianille. Eri korvikkeita kokeiltiin ja lopulta neljäs kokeilu osoittautui menestykseksi. Viimeinkin paino alkaisi nousta. Adrian oli kuitenkin ehtinyt mennä jo niin heikkoon kuntoon, että hänet oli täytynyt laittaa hengityskoneeseen. Paino nousi, mutta ei tarpeeksi.
”En tiedä, mistä ajatus tuli, ehkä kyseessä oli äidinvaisto. Kysyin, oltiinko Adrianin aineenvaihduntaa tutkittu”, Rosalinda kertoo.
Vaisto osui oikeaan. Kävi ilmi, että Adrianilla oli kuin olikin ongelmia aineenvaihduntansa kanssa, minkä vuoksi paino ei noussut kunnolla. Aloitettiin lääkitys, jonka ansiosta tuolloin kuukauden ikäisen Adrianin paino nousi nopeasti takaisin syntymähetken lukemiin, 700 grammaan.
Pieni Adrian oli edelleen heiveröinen, vaikeasti käsiteltävä ja herkkä äänille. Vaipan vaihtamiseen tarvittiin kolme ihmistä ja siihen kului 20 minuuttia.
”Aina se ei edes onnistunut, sillä joskus tilanne oli Adrianille yksinkertaisesti liian stressaava”, Rosalinda kertoo.
Rosalinda kiittelee sairaalan henkilökuntaa siitä, että hän ja hänen miehensä saivat osallistua aina halutessaan Adrianin hoitamiseen ja viettää aikaa osastolla niin paljon kuin halusivat.
”Ensimmäiseen kahteen kuukauteen tuskin poistuimme hänen viereltään.”
Kun Adrian täytti kaksi kuukautta, pääsi hän viimein pois hengityskoneesta – CPAP-laite riitti.
Jouluksi kotiin?
Marraskuussa Rosalindalle ja hänen miehelleen kerrottiin, että Adrian saattaisi päästä kotiin jouluksi; hän olisi silloin 3,5 kuukauden ikäinen. Mutta sitten Adrian sairastui vakavaan influenssaan. Taudin seurauksena hän menetti ruokahalunsa ja alkoi taas tarvita enemmän apua.
Vielä pahemmaksi tilanteen teki se, että Adrian jouduttiin pitämään eristyksissä, sillä jonkin aikaa epäiltiin, että kyseessä olisi sikainfluenssa. Rosalindalla oli itselläänkin flunssa, mutta koska ei tiedetty onko tauti sama kuin Adrianilla, häntä ei päästetty pojan luokse.
”Oli kauheaa, että en päässyt hänen luokseen. Olin vihainen, olin raivoissani”, Rosalinda muistelee.
Adrian pääsi kuin pääsikin jouluksi kotiin – seitsemäksi tunniksi.
”Se joulu oli suuria tunteita täynnä. Me vain istuimme ja katsoimme poikaamme. Äitini toi jouluruokaa, mutta lahjoja emme jakaneet emmekä tehneet mitään muutakaan jouluista. Tärkeintä oli, että Adrian oli kotona kanssamme.”
Kun Adrian täytti neljä kuukautta, pääsi hän viimein kokonaan kotiin.
Ei suuria ongelmia myöhemminkään
Adrianin keuhkoihin muodostunut arpikudos aiheuttaa astman tyyppisiä oireita, ja ensimmäisen elinvuotensa aikana hän sairasti useita hengitysteiden tulehduksia, mutta muuten ongelmia on ollut vähän.
Yksivuotiskontrollissa tehdyissä kognitiivisissa testeissä hän sai korkeat pisteet. Kielellisesti hän on ikätovereitaan edellä, ja nyt – hieman alle 3-vuotiaana –hän on saavuttanut ikäisensä myös painossa ja pituudessa.
Vaikka pikku Adrianin elämän alku oli dramaattinen, se ei ole säikäyttänyt Rosalindaa ja hänen miestään.
Adrianista onkin pian tulossa isoveli. Pikkusiskon laskettu aika on lokakuussa.
Teksti: Maren Eriksen
Kuvat: Rosalindan perhealbumit
Lue myös:
