Alicia Silverstone on kohauttanut syöttämällä lastaan suusta suuhun -menetelmällä. Hän sanoo, että "lintutekniikalla" on paljon hyötyjä. Katso Silverstonen omalta videolta, miten homma toimii.

Viimeksi päivitetty 26.4.2012

”Syötin Bearille keittoa ja pieniä kasvispaloja keitosta… suusta suuhun menetelmällä. Ruoka oli minun ja hänen suosikkiaan”, Silverstone kirjoittaa Kind Life -blogissaan.


 


Syöttötekniikka on nyttemmin muodostunut Silverstonen Bear-nimisen pojan suosikkileikiksi.

”Hän kirjaimellisesti ryömii huoneessa ja hyökkää minun suuhuni kiinni, jos olen syömässä”, Silverstone kirjoittaa.

Aina lintumainen syöttötapa ei ole onnistunut yhtä hyvin.

”Tässä vanhassa videossa hän oli epäileväinen. Nyt hän nappaa ruoan suoraan suustani”, Silverstone kertoo.

Hyödyllinen käytäntö?

Ruoan esipureskelua on harrastettu useissa kulttuureissa. Tapa on elänyt pitkään ihmisten keskuudessa, sillä pureskelulla saadut hyödyt ovat historian saatossa olleet paljon suuremmat kuin pureskelusta aiheutuneet haitat.

Koska äidin pureskelemassa ruoassa on mukana entsyymejä, on ruoka vauvalle helpommin sulavassa muodossa. Näin ollen lapsi saa ruoasta enemmän energiaa.

Pureskelu saattaa myös parantaa lapsen vastustuskykyä. Näin ollen pureskelun epäillään vähentävän astmariskiä ja allergioita.

Haittoja unohtamatta

Siinä missä syljen mukana lapsi saa hyödyllisiä aineita, siirtyy myös haitallisia tekijöitä äidiltä lapseen.

Jos äidillä on karies-virus, siirtyy se erittäin helposti pureskellun ruoan mukana lapselle. Myös muut sairaudet kuten HIV ja hepatiitti saattavat tarttua syljen mukana.

Lähteet: Kind Life -blogi

 

Mitä mieltä olet artikkelista?