Viimeksi päivitetty 15.9.2026
Kumppanuusvanhemmuus on perhemuoto, jossa lapsen vanhemmilla ei ole rakkaussuhdetta toistensa kanssa. Vanhemmuus on kuitenkin suunnitelmallista, ja se perustuu vanhempien yhteiseen toiveeseen perheellistymisestä.
Sateenkaariperheet ry:n erityisasiantuntija Kaisa Niittynen arvioi Suomessa olevan noin parisen tuhatta kumppanuusperhettä. Määrä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi.
”Ennen kumppanuusvanhemmuus oli lähinnä sateenkaari-ihmisten ja heidän läheistensä lapsiperheellistymismuoto, nykyään suurin osa kumppanuusvanhemmuudesta haaveilijoista tai sitä harkitsevista on cis-heteroita. Monella on ollut haave ydinperheestä, mutta oikeanlaista kumppania ei ole löytynyt tai lasten saanti on vain jäänyt”, Niittynen valottaa.
Kumppanuusvanhemmuuteen voidaan päätyä myös puhtaasti käytännöllisistä syistä.
”Kumppanuusvanhemmuus mahdollistaa paremman jaksamisen, kun molemmat vanhemmat tietävät ennalta, milloin lapsi on omalla vastuulla. Moni arvostaa mahdollisuutta säännölliseen lepoon, palautumiseen, työntekoon ja aikuisten keskinäiseen aikaan.”
Artikkeli jatkuu
Tinder-keskustelut veivät suoraan syvään päätyyn
Oma aika ja jaksaminen painoivat vaakakupissa myös 39-vuotiaalla Piritalla. Hän uskoi kumppanuusvanhemmuuden olevan itselleen sopiva tapa olla vanhempi, mutta tuolloin kumppanuusvanhemman etsimiseen tarkoitettuja nettisivuja tai sosiaalisen median ryhmiä ei vielä ollut.
”Tein Tinderiin profiilin, jossa kerroin, mitä hain. Small talkia ei juuri harrastettu, vaan keskustelut menivät saman tien syvään päätyyn. Minulla oli esimerkiksi noin 50–60 kohtaa sisältävä arvolomake, johon pyysin mätsejä täyttämään vastaukset. Niiden pohjalta aloimme sitten käymään keskusteluja.”
Sopivan ehdokkaan etsiminen oli toisinaan raskastakin, ja joskus keskustelut saattoivat loppua hyvinkin nopeasti. Esimerkiksi toisen osapuolen kaukainen asuinpaikka oli asia, josta Pirita ei halunnut joustaa.
”Lopulta tapasin kolme ihmistä livenä, ja yhdestä tuli heti selkä fiilis. Jatkoimme tutustumista puhelimitse, ja aloimme jossain vaiheessa kirjoittamaan aiesopimusta. Monesti saatoimme jäädä pohtimaan jotain asiaa ja palata siihen taas myöhemmin puhelimitse.”
Aiesopimus on kumppanuusvanhemmuutta pohtiville tärkeä työkalu, sillä siihen kirjataan vanhempien päätökset lapsen kasvatukseen liittyvistä asioista. Valmis sopimuspohja auttaa välttämään mahdolliset ristiriidat myöhemmin, kun asioista on sovittu kirjallisesti jo etukäteen. Toisaalta aiesopimus auttaa myös varmistamaan, että vanhemmilla on samankaltaisia ajatuksia ja toiveita lapsen kasvatuksesta.
Oma aika auttaa palautumaan
Nyt Piritalla ja hänen kumppanivanhemmallaan on jo kaksi lasta: 2- ja 5-vuotiaat. Kumpikaan aikuisista ei halunnut vuoroviikkovanhemmuutta, vaan lapset ovat toisen vanhemman luona pääsääntöisesti aina kaksi yötä kerrallaan. Vauvavuoden aikana Pirita oli toki läsnä enemmän.
”Tällä hetkellä arki kahden lapsen kanssa on vähän tällaista tulipalojen sammuttelua, kun toinen lapsista on uhmaikäinen ja toinen vielä ihan pieni. Välillä saattaakin mennä oman jaksamisen äärirajoilla, mutta toisaalta myös oman ajan ottaminen on vaikeaa. Sitä haluaa kuitenkin olla lasten kanssa niin paljon.”
Vaikka lapsista erossa oleminen on ollut haastavampaa kuin Pirita aluksi oli kuvitellut, on omassa ajassa myös puolensa. Kun lapset ovat isällään, jää aikaa myös lepäämiseen ja kodin siivoamiseen kaikessa rauhassa.
”Ydinperheessä olevat kaverit ovat saattaneet toivoa kaksi vuotta, että heidän puolisonsa lähtisi edes yhdeksi yöksi lasten kanssa johonkin. Välillä en edes kehtaa kertoa heille, kuinka paljon saankin olla yksin kotona.”
Lastenhoito on tasapuolisesti molempien vastuulla
Pirita ei ole kohdannut ennakkoluuloja kumppanuusvanhemmuutensa takia – tai ainakaan niitä ei ole sanottu hänelle vasten kasvoja. Päiväkodissa perhe näyttäytyy Piritan mukaan helposti ”ihan tavallisena” perheenä, vaikka työntekijät ovatkin perhemuodosta tietoisia.
”Kesätauolle jäädessä saimme kuitenkin päiväkodista positiivisia kommentteja siitä, kuinka kiva meidän perhettämme on seurata. Se oli mukava kuulla, vaikka emme olleet pariin vuoteen puhuneet kumppanuusvanhemmuudesta sen kummemmin.”
Monesti uudet tutut ovat kehuneet Piritan ratkaisua rohkeaksi, vaikka hän itse kokee rohkeammaksi tehdä lapsia parisuhteessa. Hän muistaa kuitenkin yhden tilanteen, jossa hän epäilee vastapuolella olleen ennakkoluuloja hänen perhemuodostaan.
”Kerran lapsemme suunnitteli kaverinsa kanssa kyläilyä toistensa luona, jolloin kerroin asumiskuvioistamme kyseisen lapsen vanhemmalle. Sen jälkeen kyläilystä ei enää puhuttu, joten mietin, olikohan kumppanuusvanhemmuus heille jokin kynnyskysymys.”
Piritan omat läheiset ovat kuitenkin olleet alun hämmästelyn jälkeen positiivisesti yllättyneitä kumppanuusperheen toimivuudesta. Ydinperheeseen verrattuna kumppanuusvanhemmuudessa on myös tiettyjä etuja.
”Ydinperheessä lastenhoito voi helposti jäädä toisen osapuolen harteille. Tässä järjestelyssä molemmat osallistuvat yhtä paljon, sillä lapset ovat saman verran molempien luona. Kun lastenhoito on tasapuolista, myös palautumiselle jää aikaa. Vaikka välillä onkin sekamelskaa, kaikki on saatu lopulta onnistumaan aika hyvin.”
