Viimeksi päivitetty 7.10.2025
Möröt, kummitukset ja pimeä. Nämä kaikki ovat hyvin tavallisia pelkoja lapsille, mutta pelot myös muuttuvat iän myötä. Pienten vauvojen pelot ovat vielä hyvin tilannekohtaisia, 2–3-vuotiailla taas voi alkaa ilmetä eroahdistusta vanhemmista. Tässä iässä lapsi alkaa itsenäistyä, ja vanhemmasta erossa olemisen pelko liittyy lapsen kasvavaan ymmärrykseen siitä, että hän on itsenäinen henkilö. Lapsen käytös voi olla joskus takertuvaakin.
”Kouluikää lähestyessä pelot taas muuttuvat abstraktimmiksi. Kuolemanpelko ilmenee usein pimeänpelkona, mikä on erittäin tyypillistä ennen kouluikää. Mielikuvitus laukkaa ja lapsen maaginen ajattelu on hyvin voimakasta”, lasten ja nuorten erikoispsykologi Saila Seppänen kertoo.
Se, miten lapsi ilmaisee pelkoaan, on Seppäsen mukaan yksilöllistä. Hän jakaa reagointitavat kolmeen kategoriaan: pakenemisreaktioon, jossa lapsi haluaa poistua tilanteesta, jäätymisreaktioon, jossa keho ei ikään kuin tottele ja hyökkäysreaktioon, jossa pelkoa ilmaistaan aggressiivisena käytöksenä.
”Reagointitavat tulevat kehon alkukantaisista hälytysjärjestelmistä ja niiden pyrkimyksestä pysyä turvassa. Pienellä vauvalla reagointitapa on kaikista puhtain, mutta mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän hän myös oppii peittämään omaa, luontaista reagointitapaansa eli säätelemään käytöstään.”
Aikuisen tehtävä on turvata
Kun lapsi pelkää, aikuisen tehtävä on ensinnäkin pystyä miettimään, onko kyseessä oikea vaaratilanne. Mikäli näin on, täytyy aikuisen pyrkiä viemään lapsi turvaan. Toinen aikuisen tehtävä on toimia lapselle lohtuna ja tukena – olipa kyseessä sitten aiheellinen tai aiheeton pelko.
”Aikuisen olisi myös hyvä pystyä säätelemään omia reaktioitaan, jotta lapsi ei mene vielä enemmän pois tolaltaan. Toki aikuinenkin saa näyttää tunteitaan, mutta niin, että lapsi tuntisi aikuisen pystyvän huolehtivan hänestä ja auttamaan häntä. Eli jos on vaikkapa myrskyinen sää ja aikuinen pelkää itsekin ukkosta, hän voi sanoa lapselle, että meitä molempia pelottaa nyt, mutta selviämme tästä kyllä.”
Lohtua ja empatiaa tarvitaan myös silloin, kun kyseessä ovat lapsen mielikuvituksesta aiheutuvat pelot. Huoneeseen kannattaa hankkia yövalo, jolloin pimeiden nurkkien varjot eivät ala tekemään tepposiaan niin helposti.
”Aikuisen on ymmärrettävä, että vaikka pelko on aiheeton, se voi olla lapselle todella kamala asia. Turvallisuudentunnetta voi tuoda lapselle halaamalla lasta ja sanomalla, että ymmärtää toisen pelon, vaikka mörköjä ei olekaan olemassa.”
Mikäli lapsella on kovin vilkas mielikuvitus, Seppänen kehottaa välttämään liian jännittäviä satuja tai pelejä ennen nukkumaanmenoa. Mikäli pelot ovat kovasti pinnalla lapsen elämässä, kannattaa tutustua satukirjoihin, joissa käsitellään pelon tunnetta.
”Sadut ovat muutenkin hyvä keino tutustua kaikkiin erilaisiin tunteisiin.”
”Lasta ei tulisi yrittää karaista”
Mikäli lapsen pelko herää hyvin pienistä, aikuisen silmin vaarattomista asioista, on Seppäsen mukaan hyvä pysähtyä pohtimaan sen syytä.
”Jos lapsen luontainen reaktio on tilanteesta pakeneminen, hän on saattanut oppia, että kyseisellä toimintatavalla onnistuu välttämään ikävät tilanteet. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa, sillä se on kehon tapa suojella lasta. Tällaiset oppimiskokemukset voivat kuitenkin johtaa siihen, että jotkut asiat voivat alkaa pelottaa lasta jo etukäteen.”
Aikuisen tulisikin auttaa lasta vähitellen kohtaamaan pelottavat asiat, mutta niin, että lapsella olisi silti turvallinen olo. Seppänen muistuttaa, ettei lasta tulisikaan pyrkiä kasvattamaan siten, ettei hän pelkäisi mitään.
”Pelko on ihmiselle tarpeellinen tunne, eikä voida olettaa, että lapsi oppisi vaikkapa hengitysharjoitusten kautta olemaan pelkäämättä. Lapsen tunteiden säätely ei myöskään kehity, ellei hän pääse kokemaan kaikkia tunteita turvallisesti. Pelkotilanteissa se tarkoittaa sitä, että lapsi saa olla peloissaan samalla, kun aikuinen luo hänelle turvaa.”
Epäempaattisuus ja niin sanottu ”lapsen karaiseminen” eivät auta lasta olemaan pelkäämättä – päinvastoin. Esimerkiksi pimeää pelkäävän lapsen jättäminen yksin pimeään voi aiheuttaa lapselle valtavan järkytyksen.
”On hyvä muistaa, että pelkoa ei voi järkeillä pois. Pelko ei lopu sanomalla, ettei tilanteessa ole mitään pelättävää. Rohkeus ei myöskään tarkoita sitä, ettei pelota, vaan sitä, että tekee asioita, vaikka pelottaisi.”
Mikäli lapsen peloista aiheutuva käyttäytyminen tuntuu hallitsevan merkittävästi elämää tai aiheuttaa lapselle voimakasta kärsimystä, kannattaa asia ottaa puheeksi neuvolassa. Apua on syytä pyytää myös silloin, jos lapsi on vaarassa jäädä pelkonsa vuoksi pois jostain kasvulle ja kehitykselle tärkeästä asiasta, kuten päiväkodista.
