Ateria saa lapsen kannalta uutta sisältöä, kun hän alkaa syödä muutakin ruokaa kuin äidinmaitoa. Maidontuotannon ylläpitämiseksi on tärkeää, että imetät lapsen ennen muun ruoan antamista. Kun haluat vähentää imetystä, voit antaa lapselle rintaa ruoan jälkeen. Tässä on joukko ohjeita ja reseptejä ruoista, joita lapsi toivottavasti syö halukkaasti.

Viimeksi päivitetty 31.5.2011

Jos lapsella on isompana unettomia öitä, se voi merkitä jonkinlaisen ”jälkitankkauksen” tarvetta, jotta nälkä ei yllätä yöllä. Ratkaisuna voisi olla vähempi puuroannos. Meidän aikuisten lailla lapsetkin kyllästyvät johonkin ruokaan. Jos lapsi äkkiä kieltäytyy puurosta, on aihetta pitää taukoa. Myöhemmin puurosta voi taas tulla suosittua. Pikkulapsille voi antaa puuron asemesta hedelmä- ja vihannessosetta jo ensi alkuun. Lapsen voi olla helpompaa hyväksyä ja sulattaa muhennettua perunaa ja vihanneksia kuin puuroa. Ravintosisällön kannalta puurolla ja soseutetuilla vihanneksilla ei ole alussa suurta eroa.


 


 

Tärkeintä on, että ruoka on yksinkertaista ja annokset pieniä, jotta totuttautuminen käy asteittain. Ruoan ei pidä olla liian vahvaa, ja se on soseutettava hienoksi. Leipä voi tulla mukaan 7–8 ikäkuukaudesta lähtien. Jos lapsi saa varhain hampaita tai käyttää etevästi kieltä ja kitalakea, voit alkaa tarjota suurempirakeista ruokaa.

 

Kotiruokaa vai valmisruokaa?

Mietitkö päivällisten sekä hedelmä- ja marjaseosten tekemistä itse? Maistele ja vertaile omatekoista ruokaa teollisiin vauvanruokiin. Paitsi että ruoka on tuoretta, ravinteikasta ja hyvänmakuista, on muutenkin hyödyllistä laittaa itse ruokia lapselle:

• Lapsi tottuu erilaisiin makuihin, koska vaihtelet kerta kerralta tarvikkeiden määrää ja koostumusta.

• Lapsi tottuu siihen, että päivällinen ei näytä samalta joka päivä.

• Pystyt säätelemään sokerin ja suolan määrää.

• Lapsi tottuu perheen ruokaan ja voi vähitellen syödä samaa kuin muutkin, lapselle sovellettuna.

• Sinulla ja lapsellasi on viihtyisiä hetkiä yhdessä keittiössä.

• Kotiruoka on halvempaa kuin teollisesti valmistettu, vaikka raaka-aineet voivatkin joskus olla kalliita.


Lapsella on myötäsyntyinen epäluulo

On tavallista, että lapsi on ennakkoluuloinen uutta ruokaa kohtaan. Kun ensi kertaa työnnät jotain uutta lapsen suuhun, kieli työntää sen yleensä ulos. Lapsen epäluulon ei tarvitse merkitä sitä, ettei hän pitäisi ruoasta. Tutkimusten mukaan uutta ruokaa on esiteltävä lapselle jopa 10 kertaa ennen sen hyväksymistä. Ole kärsivällinen ja kokeile useita kertoja, vaikka olisitkin turhautunut. Koeta esiintyä tyynesti äläkä salli kielteisten tunteiden leimata aterioita. Jotkut lapset voivat ihastua niin puuroon ja soseisiin, että he kadottavat kiinnostuksensa rintaa kohtaan.

Paljonko ja kuinka usein?

Useimmilla 8–9-kuukautisilla lapsilla on vakiintunut neljän kiinteän aterian vuorokausirytmi tarvittaessa parine välipaloineen. Lisäystä tapahtuu vähitellen 6. kuukaudesta lähtien. Muista, että teelusikallinen on pikkulapselle iso määrä. Aluksi määrää nostetaan muutamiin teelusikallisiin ja sitten ruokalusikallisiin.

Kaikkea ruokaa ei tarvitse soseuttaa sauvasekoittimella tai yleiskoneella, sillä useimmilla lapsilla on motoriset ja kehitykselliset valmiudet mutustella ruokaa jo 7–8-kuukauden iästä lähtien. Useimmille yli 8 kuukauden ikäisille ruoka voidaan muhentaa haarukalla ja mieluiten heidän nähtensä. Lapsi voi alkaa syödä voideltua leipää vaihteluksi puurolle tai sen asemesta.

 

Ei ole mitään sääntöä siitä, mihin aikaan lapsen pitäisi saada ruokaa tai millä aterioilla pitäisi olla puuroa, leipää tai lämmintä ruokaa. Jos lapsi herää hyvin aikaisin, voi olla hyväksi tarjota kevyt ateria, mielellään rintamaitoa, velliä pullosta tai puuroa. Yritä välttää yli kolmen tunnin taukoa aterioiden välillä.

Ummetus

Kuivatut luumut auttavat lapsen kovaan vatsaan. Käytä soseutettuja luumuja makeutusaineena puurossa ja aterialla tai tarjoa luumumehua ruokajuomana.


Mikroaaltouuni ei aina ole tehokas

Monet sulattavat ja lämmittävät pakastettua ruokaa mieluiten mikroaaltouunissa. Siinä voi olla omat vaaransa. Mikrouuni ei aina lämmitä tasaisesti, joten ruoka voi olla osaksi haaleaa, osaksi aivan liian kuumaa. Äidinmaitoa ei saa kiehuttaa, eikä sitä pidä lämmittää mikrossa vaan ainoastaan vesihauteessa. On tärkeää sekoittaa mikrossa lämmitetty ruoka kunnolla ja tarkistaa lämpötila panemalla hiukan ruokaa omalle ranteelleen.

 

Totuttelua pikku hiljaa

Raakoja vihanneksia, hedelmiä tai pähkinöitä ei pidä antaa kokonaisina – ne voivat juuttua lapsen kurkkuun. Keitä kasvikset ja hedelmät. Hunajasta alle yksivuotias voi saada imeväisbotulismin. Älä totuta lasta liikaan suolaan vaan mausta ruoka vihanneksilla ja miedoilla mausteilla ja yrteillä. Appelsiini, sitruuna, mansikat ja kiivi saattavat vapauttaa histamiinia paikallisesti iholla ja aiheuttaa kutinaa. Syistä lihaa on vaikea hienontaa, joten sekin saisi odottaa.

 

Puuro – perinteinen ja vieläkin yksi parhaista

Puuroperinne on Suomessa vanha. Edelleenkin annamme usein puuroa lapselle ensimmäisenä kiinteänä ruokana. Pienimmille voit lisätä kaikkiin puuroresepteihin äidinmaitoa tai vastiketta. Keitä puuro ensin veteen tai äidinmaidonvastikkeeseen ja sekoita viimeksi joukkoon äidinmaitoa. Äidinmaidon immunologiset aineet säilyvät näin tallella.

 

Jos lisäät puuroon paljon äidinmaitoa, voit käyttää vähemmän vettä keittämiseen. Puurosta tulee silloin paksumpaa, ja voit jatkaa sitä jälkeenpäin äidinmaidolla. Käytä keittäessäsi matalaa lämpöä, jottei puuro pala pohjaan. Pienet lapset pitävät usein hedelmäsoseesta makeutusaineena, josta he saavat samalla koko joukon vitamiineja.

 

Lapsen on tärkeää saada gluteenipitoisesta viljasta tehtyä puuroa äidinmaidolla imetettäessä, koska se suojelee suolta. Aloita kuitenkin gluteenittomalla puurolla ja jatka sitten myöhemmin gluteenipitoisella.

 

Puuron jäähdyttämisen pikakonsti: lisää hedelmäsosejääkuutio puuroon, jolloin se jäähtyy ja lisäksi maistuu hedelmältä.

 

Värikäs sose

Sose valmistuu nopeasti ja vaivatta kotona olevista tarvikkeista. Nestemäärä on arvioitava lapselle sopivaksi. Aluksi soseen pitäisi olla aika löysää. Kun lapsi on parin viikon päästä tottunut ruokaan, voit vähentää nestettä. Jotkut lapset ottavat kitalaen ja mahdolliset hampaat avuksi ja selviytyvät karkeammasta soseesta jo kuusikuisina.

 

Voit höyryttää soseen, jolloin tarvitset vähän vettä. Höyrytykseen on keinoja ilman höyrykeitintäkin.Voit esimerkiksi panna ruoan tiiviiseen lävikköön kattilaan tai kahden öljytyn lautasen väliin kiehuvan veden ylle. Ota hedelmät tai vihannekset vedestä ennen soseutusta ja lisää sopivasti vettä, kun olet soseuttanut ne sopivan hienoiksi lasta varten. Hedelmä- ja vihannessoseet maistuvat parhailta tuoreina, mutta ne voidaan myös pakastaa kuukaudeksi. Pakasta sose pienessä maljassa tai jääpalakotelossa/-pussissa. Avokado- ja perunasose eivät sovi pakastettaviksi.

Hedelmäsose-ehdotuksia

Omena-avokadosose: 2 rkl omenasosetta ja 1 rkl avokadososetta

Päärynä-aprikoosisose: 2 rkl päärynäsosetta ja 1 rkl aprikoosisosetta

Banaani-avokadosose: 2 rkl banaania ja 2 rkl avokadososetta

Luumu-omenasose: 2 rkl luumusosetta ja 2 rkl omenasosetta

Meloni-marjasose: 2 rkl melonia ja 1 rkl marjoja (mieluiten mustikoita tai vadelmia)

Meloni-banaanisose: 2 rkl melonia ja 2 rkl banaania

Lapselle voi antaa myös hienonnettua omenaa ja päärynää keittämättä.

Vihannessoseita

Jos lapsi on 8–9 kk vanha ja tarvitsee enemmän rasvaa tai haluat lisätä rasvaa maun vuoksi, suositellaan öljyä (oliivi-, rypsi- tai pellavaöljyä) tai pehmeää kasvismargariinia.

Aloita mielellään perunasoseella. Se on hyvin sulavaa ja miedonmakuista. Myöhemmin voit lisätä muita vihanneksia perunasoseeseen tai sekoittaa sitä muihin vihanneksiin ja hedelmiin. Jos lapsi vierastaa perunasosetta, lisää vähän hedelmää (esim. omenaa) tai marjoja.


Ehdotuksia vihannessoseista

Peruna-lanttusose: 2 rkl perunasosetta ja 1 rkl lanttusosetta

Peruna-parsakaalisose: 2 rkl perunasosetta ja 1 rkl parsasosetta

Porkkana-parsakaalisose: 2 rkl porkkanasosetta ja 1 rkl parsasosetta

Peruna-omenasose: 2 rkl perunasosetta ja 1 rkl omenasosetta

Lanttu-aprikoosisose: 2 rkl lanttusosetta ja 1 rkl aprikoosisosetta

Foliomenetelmä

Pane soseutettava ruoka öljyllä/ voilla voideltuun folioon. Pane paketti uuniin tai esim. kiehuvan peruna- tai riisikattilan ylle. Äidinmaito tekee tuokiossa soseesta ohuemman. Silloin ovat maidon entsyymit alkaneet jo pilkkoa ruoan proteiineja.

 

Ruokaisia reseptejä

 

Kananpoikaa kurpitsan ja omenan kera

2–3 annosta

 

2 dl vettä

1 broilerinfilee (n. 150 g) kuutioina

1 peruna kuorittuna ja kuutioituna

1 talvikurpitsa (150–180 g) kuutioina

1 omena kuorittuna ja kuutioituna

mahd. 1 tl öljyä tai voita

Kiehauta vesi ja lisää ainekset. Anna seistä ja keitä varovasti n. 10 minuuttia kannen alla, kunnes liha on läpikypsää. Lisää nestettä tarvittaessa ja ehkä öljyä tai voita. Soseuta ruokaa, kunnes koostumus on sopivan paksu.

Lihaa porkkanan, parsan ja mustaherukoiden kera

2–3 annosta

 

2 dl vettä

n. 100 g lihaa (esim. jauhelihaa)

n. 100 g parsaa pieninä kukintoina

1 porkkana (n. 100 g) kuutioina

1 rkl tuoreita mustaherukoita tai 1 tl marjahilloa

Kiehauta vesi ja lisää liha, parsa ja porkkana. Anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla, kunnes liha on läpikypsää (n. 10 min). Lisää viinimarjat ja soseuta sopivaksi.  

Kalaa perunan, kurpitsan ja porkkanan kera

2–3 annosta
Voit käyttää tässä foliomenetelmää

1 iso keitetty peruna (tai 2 pientä)

1 tl pehmeää kasvismargariinia

100 g kalaa

50 g porkkanaraastetta

50 g talvikurpitsaraastetta

Voitele folio ja aseta sille kalafilee. Tarkista mahd. ruodot. Pane porkkana- ja kurpitsaraaste kalan päälle ja sulje huolellisesti. Pane paketti uuniin tai kiehuvan perunapadan ylle. Murskaa haarukalla sisältö keitetyn perunan kera sopivaksi.

 

Lue myös:


Hyvät ruokatottumukset luodaan kotona

Lapselle tervettä energiaa

Lapsen ravinto ensimmäisinä kuukausina

Ravitsemusvinkkejä imettäville

9-12 kuukautisen ravinto

Yli 1-vuotiaan ravinto

Ruoka-allergiat ja -yliherkkyys

 

Lähteet:

Babies & toddlers | Women’s Weekly 2005
Graimes, nicola | Baby and toddler | Parragon 2004
Healthy Kids | Women’s Weekly 2007
Inge, Karen | Let’s eat right | Tandem Publishing 2004
Kids cooking | Women’s Weekly 2004 når “bare litt” er altfor mye… | Norges Astma- og Allergiforbund 1999
Vea, Margit | Hjemmelaget spedbarnsmat | Ex Libris 1999
Vea, Margit | Lettlaget barnemat | Cappelen 2002
Vea, Margit & lise Galaasen | Mat for barn! | Cappelen 2007

Hyödyllisiä verkkosivuja:

Allergia- ja astmaliitto www. allergia.com
Diabetesliitto www.diabetes.fi
Elintarviketurvallisuusvirasto www.evira.fi
Imetyksen tuki ry. www.imetys.fi
Kansanterveyslaitos www.ktl.fi
Keliakialiitto www.keliakialiitto.fi
Mannerheimin Lastensuojeluliitto www.mll.fi

Mitä mieltä olet artikkelista?