Viimeksi päivitetty 30.10.2025
Levottomuutta, jatkuvaa liikettä ja keskittymiskyvyn puutetta. Vaikka lapsen ADHD voi näkyä jo taaperoiässä, niitä on melko vaikea erottaa tavanomaisesta kehityskulutusta. Pikkulapsen tunteiden säätely on vielä kovin kehittymätön, joten raivonpuuskat ja lyhytjänteisyys kuuluvat taaperoarkeen lähes aina.
On myös hyvä muistaa, että esimerkiksi ylivilkkaus ei vielä tarkoita, että lapsella olisi ADHD. Mikäli näin kuitenkin epäilee, kannattaa lapsen käytöksestä pitää kirjaa. Jos oireiksi luokiteltavia käyttäytymismuotoja esiintyy useissa eri ympäristöissä ja käyttäytymistä ilmenee yli puolen vuoden aikana, kannattaa asiasta keskustella asiantuntijan kanssa. Viimeistään kouluikäisenä lapsen ADHD-oireet muuttuvat näkyvimmiksi, jolloin myös diagnoosi on helpompi tehdä.
Lapsen ADHD-oireet
Lapsen ADHD näyttäytyy usein yliaktiivisuutena – lapsella saattaa olla kova tarve juosta, pomppia ja kiipeillä. Paikoillaan olo tai rauhallisesti leikkiminen voi olla hankalaa, ja istuessaankin lapsella on tarve kiemurrella tai heilutella jalkojaan ja käsiään.
Lapsen keskittymiskyky ei riitä esimerkiksi leikin sääntöjen kuunteluun tai noudattamiseen, ja omaa vuoroa voi olla vaikea odottaa. Joskus lapsen mielialat voivat vaihdella voimakkaasti ja hän voi olla tavallista ärtyneempi. Myös pettymyksiä voi olla vaikea sietää.
Lisäksi lapsi voi häiriintyä helposti pienemmistäkin ulkopuolisista ärsykkeistä. Toisaalta lapsi saattaa itse keskeyttää muut puhumisellaan ja esimerkiksi vastata kysymyksiin ennen kuin ne on saatu esitettyä loppuun.
Usein ADHD:n oireisiin liittyvät myös lievät viiveet liikkumisen, puheen ja sosiaalisten taitojen kehittymisessä. Alakouluikäisenä lapsella voi ilmetä vaikeuksia lukemisessa, kirjoittamisessa ja matematiikassa. Koulussa korostuu usein myös vaikeus kuunnella ohjeita, olla hiljaa ja istua paikoillaan.
Negatiivinen palaute voi pahentaa oireita
Lapsen ADHD-oireet voivat usein aiheuttaa sen, että hän saa ympärillään olevilta ihmisiltä tavallista enemmän negatiivista palautetta. Tämä taas voi ruokkia oireita entisestään, ja kiukuttelu, äkkipikaisuus ja levottomuus voivat lisääntyä. Lasta ei koskaan tulisi rankaista tai paheksua oireista, joille hän ei itse voi mitään.
Lapsen ADHD:ta tulisikin pyrkiä ajattelemaan ongelman sijaan rikkautena: ADHD-oireiset ihmiset kun ovat usein erittäin kekseliäitä, luovia ja rohkeita. Jo sillä, kuinka puhut lapselle ADHD:sta, on suuri merkitys. Sopivan pienten tavoitteiden saavuttaminen ja lapsen palkitseminen auttavat lasta oireiden hallinnan opettelussa paremmin kuin väheksyntä ja rankaiseminen.
Lääkkeetön hoito
ADHD:n oireita voidaan helpottaa arjen rutiineilla. Näitä ovat esimerkiksi säännölliset ruokailu- ja nukkumaanmenoajat ja riittävä määrä liikuntaa. Vanhempien rauhallisuus ja johdonmukaisuus ovat myös isossa roolissa – tosin vanhempien on hyvä huolehtia myös omasta jaksamisestaan, sillä arki erityistä tukea tarvitsevan lapsen kanssa voi olla raskasta. Vertaistuesta voikin olla vanhemmille suuri apu.
Lapsen ADHD kannattaa myös aina ottaa puheeksi päiväkodissa ja koulussa, jolloin oireyhtymä voidaan huomioida lapsen kanssa toimiessa. Opetusta voidaan esimerkiksi muokata lapselle sopivammaksi, ja siinä voidaan hyödyntää erilaisia keskittymistä parantavia menetelmiä. Usein ADHD-lapselle pienet ryhmäkoot ja henkilökohtainen tuki ovat tärkeitä tekijöitä opiskelun onnistumisen kannalta.
Lisäksi mm. toiminta- tai psykoterapia voivat olla avuksi lapsen ADHD:n hoidossa.
ADHD:n hoito lääkkeillä
Lääkehoito auttaa usein etenkin silloin, kun oireet ovat erityisen hankalat. On kuitenkin hyvä muistaa, että lääkkeet ainoastaan vähentävät oireita, eivät poista oireyhtymää. Lääkkeet eivät myöskään voi koskaan toimia ainoana hoitokeinona, vaan niiden tarkoitus on tukea lapsen arkea lääkkeettömien hoitomuotojen rinnalla.
Etenkin pienten lasten kohdalla lääkehoitoa harkitaan erityisen tarkasti. Usein lääkkeinä käytetään erilaisia psykostimulantteja, jotka parantavat keskittymiskykyä ja lisäävät itsehillintää. Ne voivat kuitenkin aiheuttaa lapsille mm. ruokahaluttomuutta, painon putoamista, päänsärkyä ja unettomuutta, ja alle kuusivuotiaille psykostimulantteja määrätäänkin erittäin harvoin.
Lähteet: ADHD tutuksi, Terveyskirjasto, Käypä hoito
