Viimeksi päivitetty 8.2.2018
Jes Hogan, 32, synnytti kuudennen lapsensa sairaalan käytävällä. Synnytystä edelsi melkein viikon jakso, jolloin synnytystä odoteltiin käynnistyväksi, mutta mitään ei tapahtunut. Lopulta Jes pelkäsi, että hänen synnytyksensä joudutaan käynnistämään. Toisin kävi!
”Heräsin supistukseen”
Näin Jes kertoo synnytyskuvaajansa Little Leaping Photographyn sivuilla synnytyksen vaiheista:
Tämä oli minun kuudes synnytykseni. Minun siis pitäisi tietää nämä asiat, eikö niin? Kipu ei vaivannut minua erityisesti, joten uskottelin itselleni, että kyllä minä sitten tiedän, kun on aika lähteä sairaalaan.
Nukuin tunnin ja heräsin omituisen pitkään supistukseen. Se ei ollut erittäin kivulias, mutta se aiheutti sen verran epämukavuutta, että herätin mieheni ja sanoin:
”Travis. Taitaa olla aika lähteä.”
”Emme ehdi sairaalaan!”
Kun kaksikko teki lähtöä sairaalaan, kivut vyöryivät päälle
Jouduin pyytämään mieheltäni apua, että pääsin ylös sängystä. Silloin lapsivedet menivät. Könysin vaivalloisesti vessaan, etten tekisi enempää sotkua makuuhuoneeseen ja sanoin:
”Voi hyvä Jumala, emme kerkeä enää sairaalaan. Meidän pitää synnyttää tämä vauva kotona.”
Vessassa minusta tuntui siltä, että minut herättänyt supistus ei lakkaisi koskaan. Tuntemukset eivät olleet enää ainoastaan epämukavia, vaan oikeasti todella kivuliaita.
Mieheni vakuutti minulle, että ehdimme kyllä sairaalaan. Huusin hänelle, etten pysty edes liikkumaan. Hän sanoin, että saa minut kyllä autoon.
Mieheni auttoi minulle vaatteet päälle. Hän oli ehtinyt herättää äitinsä ja lastata laukkumme autoon.
Synnytys etenee automatkalla
Tunsin, kuinka vauva liikkui nopeasti alaspäin synnytyskanavassa jokaisen supistuksen voimasta. Soitin sairaalaan, ja kerroin, että olemme tulossa ja että lapsivesi oli mennyt. Sanoin myös, että kyseessä on kuudes lapsi ja se tulee nopeasti. En tiennyt, ehtisimmekö me perille asti.
Muistan hämärästi, että mieheni kertoi meidän ajaneen kaksia punaisia valoja päin. Meidän onneksemme kello oli 3 yöllä ja tiet olivat tyhjiä koko matkan sairaalalle asti.
Kun olimme viimeisessä kurvissa, aloin huutaa, että vauva on tulossa. Mieheni soitti torvea ja ajoi suoraan päivystyksen eteen.
”Synnytänkö tähän parkkipaikalle?”
Sairaalasta ei tullut ketään auttamaan, joten mieheni juoksi luokseni ja yritti auttaa minua ulos autosta. Huusin, että vauva syntyy nyt. En päässyt ulos. Minusta tuntui siltä, että vauva oli todellakin juuri syntymässä. Siinä tilanteessa minun oli melkein mahdotonta liikkua.
Mieheni juoksi sairaalaan hakemaan apua. Yritin päästä itse ulos autosta, jotta voisin jollain tavalla kävellä itse sairaalaan supistusten välissä, muutaman sekunnin mittaisilla tauoilla.
Juuri silloin joku käveli parkkipaikalle ja ajattelin, että ”voi luoja, synnytän vielä jonkun tuntemattoman tyypin edessä.” Samalla hetkellä tunnistin hänet. Hän oli Tammy, meidän synnytyskuvaajamme. Olin tekstannut hänelle synnytyksen alkamisesta.
Travis palasi. Hän talutti minut sisälle sairaalaan. Tammy juoksi sairaalan vastaanottoon kertomaan, että vauva syntyy juuri nyt.
Vauva syntyy käytävälle
Selvisin kaksien automaattiovien läpi käytävään, jolla onneksi ei ollut kokolattiamattoa.
Huusin: ”Hän syntyy nyt!”
Aloin repiä housuja pois, koska tunsin kehoni työntävän vauvan päätä ulos. Pystyin tuntemaan vauvan pään jo kädelläni. Katsoin miestäni ja sanoin hänellä: ”Travis, ota hänet vastaan!”
Mieheni piteli vauvan päästä kiinni. Samalla hetkellä Tammy alkoi räpsiä kuvia! Sitten hoitajat ryntäsivät luokseni ja auttoivat minut makuulle. Kehoni alkoi jälleen ponnistaa.
Hullu, mutta täydellinen synnytys
Hoitaja pyöräytti hellästi napanuoran vauvan kaulan ympäriltä. Vauvan pää oli nyt kokonaan ulkona. Vielä yksi ponnistus. Se oli ainoa ponnistus, jossa jouduin oikeasti ponnistamaan. Sitten vauva syntyi. Syntymäajaksi tuli 3:38 aamuyöstä.
Lapsi annettiin syliini. Vauvan pää oli mustelmilla nopean synnytyksen jäljiltä. Hoitaja oli innoissaan. Niin oli myös mieheni. He auttoivat lapsen rinnalle. Mieheni laittoi hellästi pääni alla pyyhkeen. En ollut tietoinen mistään muusta kuin vauvani läsnäolosta.
Maxin syntymä oli hulluin synnytykseni, mutta kaikesta huolimatta myös täydellisin. En suunnitellut tällaista synnytystä, mutta synnytykseen ei puututtu, sain terveen vauvan ja myös tukea rakkailta ihmisiltä ympärilläni. Se oli kaunis synnytys, ja muistelen sitä rakkaudella – aina.
Valokuvaaja Tammy Karin otti huikeat valokuvat Jes Hoganin synnytyksestä. Perhe oli palkannut hänet aikaisemmin äitiys ja synnytysvalokuvaajaksi.
”Satuin olemaan vielä hereillä ja pukeissa, kun hän oli minuun yhteydessä hieman kolmen jälkeen yöllä”,
Jes lähetti tekstiviestin, joten Tammy päätti soittaa hänelle heti takaisin.
”Pystyin puhelun perusteella sanomaan, että synnytys tapahtuu nopeasti. Aprikoin jopa, että hän ilmestyy sairaalalle vauva sylissään”, Tammy kertoo.
Tammy keräsi varusteensa ja lähti sitten sairaalalle. Hänen aavistuksensa syöksysynnytyksestä pitivät paikkaansa.
