Raskauteen liittyy usein väsymystä ja alakuloa. Jos tuntemukset jäävät päälle tai vaikeutuvat, kyseessä saattaa olla raskausajan masennus.

Raskauden aikana mieli herkistyy, ja tunteet voivat vaihdella onnesta ahdistukseen hetkessä. Omat mielialavaihtelut ja tunnetilat saattavat aiheuttaa hämmennystä niin itsessä kuin lähipiirissäkin. 

Masennusoireet raskausaikana ovat kuitenkin yleisiä – niitä ei siis kannata säikähtää. Apua kannattaa toki hakea mahdollisimman pian, ja on hyvä muistaa, että masennus voi puhjeta niin raskausaikana kuin sen jälkeenkin.



 

Raskausajan masennukset oireet

Kukapa ei olisi raskauden aikana väsynyt, kärsinyt ruokahaluttomuudesta tai tuntisi epävarmuutta ja pelkoa tulevasta? Mikäli oireet kuitenkin kestävät yli kaksi viikkoa, on syytä jutella asiasta terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Esimerkiksi neuvolasta osataan ohjata oikealle taholle ja antaa kanavia myös vertaistukeen.

Tyypillisimpiä raskausajan masennuksen oireita ovat:

  • Kokemukset huonommuudesta
  • Pitkäkestoinen alakuloisuus ja kyvyttömyys nauttia sellaisista asioista, jotka ovat aiemmin tuoneet hyvää oloa 
  • Väsymys, joka ei levosta huolimatta hellitä
  • Erilaiset unihäiriöt, kuten unettomuus tai jatkuva unentarve
  • Elämänilon katoaminen
  • Itsetuhoiset ajatukset
  • Epävarmuus tulevasta äitiydestä
  • Synnytykseen ja tulevan vauvan hoitamiseen liittyvät pelot
  • Muutokset ruokahalussa
  • Seksuaaliset ongelmat

Raskausajan masennuksen syyt

Raskauden aikainen masennus voi johtua monesta eri syystä, eikä taustalla välttämättä tarvitse olla aiempaa masennushistoriaa. Ensinnäkin hormonitoiminta muuttuu raskauden myötä, mikä voi laukaista masennuksen. Stressi, jännitys ja pelko suuresta elämänmuutoksesta voivat myös olla masennuksen aiheuttajia. Lisäksi mm. turvaverkon puute, parisuhdeongelmat tai vanhat traumat ovat omiaan nostamaan masentumisen riskiä. Mieltä askarruttavista asioista olisikin hyvä päästä purkamaan niin lähipiirissä kuin neuvolassa. 

Joskus raskausajan masennus voi johtaa synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Tämän vuoksi oikea-aikainen avun saanti on ensisijaisen tärkeää, jotta tilanne ei pääse jatkumaan tai pahenemaan.

Mistä apua raskauden ajan masennukseen?

Pääasiassa raskausajan masennus pyritään hoitamaan lääkkeettömästi, mutta vakavissa tilanteissa terveydenhuollon ammattilainen voi suositella myös lääkitystä. Tällöinkin ensisijaisena hoitona käytetään kuitenkin keskustelua ammattilaisen kanssa – lääkitys on siis vain pehmeän hoitokeinon tukena.

Neuvolassa masennusoireet kannattaa ottaa puheeksi matalalla kynnyksellä, jotta tilanne ei pääse pahenemaan. Neuvolasta sinut osataan ohjata oikealle taholle, ja joskus jo tilanteen purkaminen neuvolassa auttaa.

Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry tarjoaa tukea monessa eri muodossa: chatin kautta, puhelimitse sekä kasvotusten vertaistukiryhmän ja tukiäitien kautta. Vertaistukiryhmiä löytyy useilta eri paikkakunnilta.

Suomen Perinataalimielenterveys ry tarjoaa oppaita raskauden ja synnytyksen aikaisesta masennuksesta ja ahdistuksesta kärsiville. Oppaista löytyy runsaasti tietoa masennuksesta, sen hoidosta sekä käytännön neuvoja masennuksen kanssa kamppaileville.

Lähteet: Terveyskirjasto, Äimä ry

Mitä mieltä olet artikkelista?