Vastasyntyneen tulevaisuuden turvaaminen on yksi tärkeimmistä asioista, joita vanhemmat pohtivat, mutta hyvin usein moni ei tiedä, mitä tehdä ja mistä aloittaa. 

Kun uusi vauva toivotetaan tervetulleeksi maailmaan, on usein kaikki hoidettu valmiiksi äitiyspakkauksesta rattaisiin, ja neuvoja satelee vauvan hoidosta kasvatukseen. Harvemmin kuitenkaan ohjeita annetaan siitä, kuinka vauvan saaminen vaikuttaa pitkällä aikavälillä talouteen ja miten kasvavan perheen tarpeita tulisi budjetoida.

Kasvava perhe tuo mukanaan menoeriä

Luonnollisesti uuden vauvan tulo aiheuttaa menoeriä, joita yhä useammin rahoitetaan luottokorteilla tai luotoilla, kuten joustoluotolla. Huomaamattaan nämä saattavat kerryttää lainasummaan suuriakin määriä korkojen sekä muiden kulujen muodossa, jolloin esimerkiksi lainojen yhdistäminen saattaa olla ratkaisu helpottamaan velkataakkaa. Lainojen yhdistäminen helposti tapahtuu esimerkiksi lainavertailupalvelun kautta, kuten Lainaa-helposti.fi tarjoama vertailupalvelu.

Vinkkejä, joilla valmistella talous vauvan tuloon

1. Tarkastele kuukausittaista budjettia uudelleen

Luonnollisesti vauvan tultua perheeseen, kuluu rahaa myös enemmän. Monelle saattaa kuitenkin tulla lisäyksenä se, että lisäys on merkittävä. Sen lisäksi, että vaippoihin, mahdollisiin korvikkeisiin sekä vauvan ruokaan, lääkkeisiin sekä säännöllisiin lääkärissä käynteihin kuluu paljon rahaa, menot kasaantuvat myös nopeasti. Siksi onkin tärkeää tarkastella uudelleen perheen kuukausibudjettia ja korottaa sitä ensimmäiseksi vuodeksi, jotta tulevat kulut voidaan kattaa ilman ponnisteluja.

2. Hankinnat

Yleensä, jos kyseessä on ensimmäinen lapsi, kertaluonteisiin hankintoihin kuluva rahamäärä kuten sängyt, turvaistuimet, rattaat, vaatteet, lelut ja vastaavat voivat viedä suuriakin summia. Käy siis läpi mitkä hankinnat voidaan ostaa esimerkiksi käytettyinä ja mille on varaa budjetistasi.  Tarkastele aina kuukausittaista budjettiasi ja tee hankinnat vastaavasti.

3. Vähennä velkaa

Vähennä luottokorttivelkaa. Ensimmäinen raskauskolmannes on aika siivota taloutesi. Hyvä paikka aloittaa on luottokortit. Tuhansien eurojen luottosaldot maksavat satoja euroja vuotuisten korkojen ja kulujen muodossa, jota varmasti tarvitset uusiin menoihin.

Harkitse avoimen velkasi siirtämistä yhdistelylainalle, jonka korko on alhaisempi. Vertaile korkoja ja maksuja aina ennen päätöksen tekoa, esimerkiksi Lainaa-helposti.fi -vertailupalvelun avulla.

4. Seuraa menojasi

Seuraavaksi on luotava uusi budjetti. Seuraa sitten kaikkia, niin pieniä kuin suuria, perheesi menoja, jotta saat paremman kuvan kuukausittaisista menoistasi. Voit säilyttää kuitit ja tehdä muistiinpanoja vaikkapa taulukkoon, joita on tarjolla verkossa vapaasti ladattavaksi. Kun on aika tehdä yhteenveto (kolmas raskauskuukausi), huolellisesti tehty seuranta auttaa määrittämään perheesi kulutustottumukset. Tämä auttaa tunnistamaan sellaiset asiat, joita sinun on vähennettävä, kun vauva saapuu.

Mitä mieltä olet artikkelista?