Imetyskori on pullollaan tarpeellista tavaraa, jotta imetyshetkinä kaikki olennainen olisi äidin käden ulottuvilla. Tavaroiden lisäksi koriin pakataan myös tukea, tsemppiä ja lupauksia avun antamisesta.

Viimeksi päivitetty 13.3.2018

Imetyskori on oivallinen vauvakutsulahja odottavalle äidille. Siihen on kerätty monenlaista tarpeellista tavaraa, jotta mahdollisesti pitkiksi venähtävinä imetyshetkinä kaikki olennainen olisi käden ulottuvilla. Kori on hyvä viedä vaikkapa sohvan nurkkaan tai muuhun paikkaan, jossa tuore äiti mieluiten lastaan imettää.


 


Tavaroiden lisäksi koriin pakataan myös tukea, tsemppiä ja lupauksia avun antamisesta. Iso osa imetyksen ongelmista johtuu siitä, etteivät tuoreet äidit saa tarpeeksi tukea imetykseen: imetys on uusi ja vieras asia, jonka opettelu vaatii äidiltä ja lapselta aikaa.

Me olemme tukenasi

Imetyskori on myös mitä mainioin osoitus siitä, että odottajan läheiset ja ystävät seisovat hänen tukenaan ja haluavat antaa imetykselle parhaan mahdollisen alun.

Mikäli kyseessä ei ole ensisynnyttäjä, voi koriin laittaa myös viihdykettä sisaruksille imetyshetkien ajaksi.

 

Imetyskorista saa koottua näyttävän kokonaisuuden, ja se on ekologisempi vaihtoehto vaippakakulle.

Ehdotuksia imetyskorin sisällöksi:

Juomapullo
Hyvä nesteytys edesauttaa maidonnousua. Pullo olisi hyvä olla avattavissa yhdellä kädellä.
Liivinsuojia
Kesto tai kertakäyttö.
Naposteltavaa
Mitä tahansa helppoa sormisyötävää, josta odottaja pitää. Hyvänolonhormonit helpottavat maidonnousua.
Imetysteetä tai maitoa nostattavia yrttejä
Esimerkiksi sarviapila, kumina, anis, tilli, puna-apila ovat paljon käytettyjä.
Maidonkerääjät
Ylimääräisen maidon saa kätevästi talteen imettäessä. Maidonkerääjät ovat myös oiva apu rikki menneiden rinnanpäiden hoidossa.
Lukemista tai katseltavaa
Lehtiä, kirja, Netflix-lahjakortti ym.
Nännirasva
Yleensä lanoliinia, saatavilla apteekeista. Tarpeellinen ensiapu aroille tai haavautuneille rinnanpäille.
Imetysinfoa
Imetyksen tuki ry:n sivuilta löytyy muun muassa odottajan opas sekä tietopaketti puolisolle https://imetys.fi/tulostettava-materiaali/
Imetyskoru
Tämä lahja on samalla lelu vauvalle että koru äidille.
Kauratyyny
Helpottaa maidon herumista ja jumiutuneita niskoja.
Imetystyyny
Imetystyyny voi olla etenkin aluksi imetysasentoja helpottava apuväline.
Harsoja
Pukluja ja maitosuihkuja varten sekä imetyssuojaksi.
Lahjakortit
Hierontaan, kahvilaan, synnytysvalmennukseen… Miten vain haluat hemmotella äitiä!
Kotihemmottelua äidille
Jalkakylpy, kasvonaamio, laadukas käsirasva tai vaikka vartalonkuorinta!
Rinnanlämmittimet
Etenkin talvivauvan äideille hyödyllinen ostos.
Imetystoppi tai -paita
Imetystoppi on hyvä lahja, mikäli tietää lahjan saajan maun ja koon.
Hiuslenkkejä
Pitävät pitkän tukan poissa tieltä ja muistuttavat ranteeseen sujautettuna kummastako rinnasta vauvaa on viimeksi imetetty.
Jotain vauvalle
Lelu, vaate, vauvakirja, kuolalappu, hiusharja…
Viihdykettä sisaruksille imetyksen ajaksi
Puuhakirja, palapeli, väriliidut, muovailuvahaa, pikkueläimiä tai -autoja…

Mitä mieltä olet artikkelista?