Viimeksi päivitetty 14.10.2026
Vuoden 2026 äitiyspakkaus on nyt julkaistu! Tänä vuonna pakkauksesta löytyy yhteensä 52 tuotetta, kun viime vuonna niitä oli 38. Tuotemäärän kasvun mahdollistaa äitiysavustuksen korotus 170 eurosta 210 euroon.
Pakkauksesta löytyy tuttuun tapaan vauvanvaatteita, ulkoiluvarusteita ja hoitotarvikkeita. Mukana ovat esimerkiksi merinovillahaalari, peitemakuupussi, viltti, kynsisakset ja vauvan ensikirja. Myös viime vuoden pakkauksesta pois jääneet kondomit ja liukuvoide ovat tehneet paluun.
Uutuutena värikäs pallo ja avaruusaiheinen laatikko
Yksi uuden äitiyspakkauksen erikoisuuksista on pehmeä kangaspallo, jonka pinnalla seikkailee värikkäitä eläimiä ja hedelmiä. Pallon lisääminen äitiyspakkaukseen on osa hallituksen Suomi liikkeelle -ohjelmaa, ja sen tarkoituksena on kannustaa vanhempia ja vauvoja yhteiseen leikkiin ja liikkumiseen.
Uudistusta on luvassa myös itse äitiyspakkauksen ulkoasuun. Vuodelaatikkoa koristaa kuvittaja Eveliina Muotkavaaran suunnittelema persikkainen avaruuskuosi, joka kantaa nimeä Kuvitellaan tulevaa.

Uuden äitiyspakkauksen jakelu on jo alkanut
Kela on aloittanut vuoden 2026 äitiyspakkauksen jakelun. Uuteen pakkaukseen siirrytään sitä mukaa, kun edellisen vuoden pakkaukset on jaettu loppuun.
Äitiyspakkauksen sijaan voi edelleen valita rahallisen äitiysavustuksen, jonka suuruus on nyt 210 euroa.
Äitiyspakkausta voi hakea Kelasta, kun raskaus on kestänyt vähintään 154 päivää. Hakemus tulee jättää viimeistään kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa.
Mitä ajatuksia vuoden 2026 äitiyspakkaus herättää? Mikä ilahduttaa, mitä jäit kaipaamaan? Keskustele aiheesta foorumilla.
Lue myös:
Artikkeli jatkuu














