Viimeksi päivitetty 5.2.2026
Vauvan pukeminen talvella on tarkkaa puuhaa, sillä vauva ei itse osaa kertoa, onko hänellä liian kylmä tai kuuma. Vauvan vaatetuksen riittävyyttä voi kuitenkin helposti kokeilla: jos lapsen rinta, niska tai pään alue tuntuvat hikisiltä tai vauvan hiukset ovat kosteat ja hengitys tiheää, vaatetta on todennäköisesti liikaa.
Mikäli vauvan rinta, pään alue, niska, kädet tai jalat ovat kylmät, vaatetusta on syytä lisätä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jalkojen ja käsien lämpötila on aina hieman matalampi muuhun kroppaan verrattuna, joten pienestä lämpötilaerosta ei vielä kannata huolestua.
Kerrospukeutuminen kunniaan
Vauvan pukeminen talvella vaatii erilaista tarkkuutta kuin isompien lasten kanssa. Mitä pienempi lapsi on, sitä lämpimämmin ulos kannattaa pukeutua – pihalla juoksentelevat lapset kun pysyvät helpommin lämpimämpinä kuin vaunuissa paikoillaan nukkuva vauva.
Kylmimmillä keleillä pikkuvauvan käsiä ei välttämättä tarvitse laittaa ulkohaalarin hihoihin, vaan ne voi jättää vartaloa vasten haalarin sisälle, jolloin sormet pysyvät paremmin lämpiminä. Kun lapsi hieman kasvaa ja alkaa käyttää käsiään enemmän, kannattaa panostaa kunnon tumppuihin.
Kun lämpötila putoaa nollan alapuolelle, vauvalle kannattaa pukea seuraavat kerrokset:
- Sisävaatteet
- Villapaita ja -housut tai villahaalari
- Kypärämyssy
- Pipo
- Lapaset
- Talvitöppöset
- Ulkohaalari
- Makuupussi tai lämmin peitto
- Villasukat kovemmilla pakkasilla
Vauvan pukeminen talvella päiväunille
Jos pihalla on paukkupakkaset, lasta ei kannata viedä ulos päiväunille. Alle kaksiviikkoista lasta ei vielä muutenkaan saisi vielä nukuttaa ulkona, ja totuttelu ulkona nukkumiseen – ja ylipäätään ulkoilmaan – kannattaa aloittaa vähitellen. Ensimmäisellä kerralla ulkona ollaan vain noin 15 minuuttia, ja ulkoiluaikaa pidennetään joka päivä aina vartilla.
Neuvolat suosittelevat pääasiassa 10 asteen pakkasrajaa ulkona nukkumiselle. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon myös tuuli, sillä kova puhuri voi saada ilman tuntumaan huomattavasti kylmemmältä. Mitä kovempi pakkanen ja pienempi lapsi, sitä lyhyemmän aikaa ulkona vietetään.
Muista lämmin vaatetus myös sisällä
Joskus lisävaatetusta voi tarvita myös sisällä – etenkin, jos vauva viettää paljon aikaa lattianrajassa, jossa on viileämpää. Vaatekerrastoa kannattaa lisätä, kun sisälämpötila tippuu alle 22 asteen. Esimerkiksi villasukat ja villahaalari ovat hyvä lisä potkupuvun päälle.
On hyvä muistaa, että vauvan pukeminen talvella alkaa luonnistua vain harjoittelun myötä. Ulkoiluun totuttelu vähitellen, kerrospukeutuminen, vauvan lämpötilan testaaminen ja ulkona nukkumisen välttäminen kovilla paukkupakkasilla ovat hyviä nyrkkisääntöjä, jotka on hyvä pitää mielessä talvivaatetusta miettiessä.
Lue myös:















