Lapsi saa usein nimen jo ennen syntymäänsä - työnimen. Työnimi tekee lapsen todellisemmaksi vanhemmilleen ja lähisuvulleen, ja sen avulla harjoitellaan lapsen kutsumista nimeltä.

Raskaana olevan naisen kohdussa kasvava sikiö on tulevien vanhempien puheissa usein aivan muuta kuin neutraali “vauva”. Monesti tulokas saa yksilöllisen kutsumanimen – työnimen – jo odotuksen ensi metreillä.

Odotuksen alkuvaiheessa virallisen nimen valinta voi tuntua vanhemmista vielä liian kaukaiselta päätökseltä. Varsinaisen nimen pohdinta voikin johtaa työnimen antamiseen. Työnimi on usein hellittelevä tai hassutteleva.

“Usein jompikumpi vanhempi voi ehdottaa sellaista nimeä, josta toinen ei pidä, ja nimeä aletaan huumorilla käyttää lapsen työnimenä. Tällaisia nimiä ovat tyypillisesti omien vanhempien sukupolven nimet, jotka eivät ole vallitsevan nimimuodin mukaisia. Nimissä voi myös yhdistyä miehen ja naisen nimi. Tyypillisin työnimi perustuu juuri nimiin”, kertoo lasten työnimiä gradussaan tutkinut Krista Ojala.

Hipsu ja Potkumanteri

Toisen ryhmän muodostavat työnimet, jotka kuvaavat jollakin tavalla sikiön pientä kokoa, muotoa tai kehitysvaihetta. Tällaisia nimiä ovat esimerkiksi Sinttu, Pikkuheppu ja Papu.

Myös sikiön liikkeet odottajan kohdussa voivat johtaa työnimen muodostumiseen. Ojalan aineistossa äidin tuntema sikiön liikehdintä oli synnyttänyt sellaisia nimiä kuin Hipsu, Toukka, Ulpu ja Potkumanteri.

Työnimi voi vaihtua

Sikiön sukupuolen paljastuminen vaikuttaa usein työnimen syntyyn. Sukupuolen perusteella valittuja työnimiä ovat esimerkiksi Small boy, Minimimmi ja Friidu.

“Käyttöön voi tulla myös sukupuolen mukainen nimi, kuten Helmi tai Eemeli. Toinen ultratutkimus ja sukupuolen selviäminen on tyypillinen ajankohta työnimen vaihtumiselle, eli tällöin alkuraskaudessa käytössä ollut työnimi voi vaihtua lapsen sukupuolen mukaiseksi nimeksi”, Krista Ojala kertoo.

Työnimi jo ennen raskautta

Ensimmäinen raskauskolmannes on yleisin ajankohta työnimen antamiselle. Toiseksi tyypillisin nimeämisajankohta on toisen ultraäänitutkimuksen tienoilla tulokkaan sukupuolen paljastuessa.

“Mielenkiintoinen ja mielestäni hyvin nykyisen nimeämisprosessin lähtökohtia kuvaava ilmiö on se, että mahdolliselle tulevalle lapselle ei suunnitella ainoastaan virallista nimeä vaan myös epävirallista nimeä, työnimeä, jo ennen kuin raskaus on edes toteutunut. Se osoittaa, että työnimellä ja sen antamisella vaikuttaisi olevan aivan oma paikkansa nykyisessä nimeämisprosessissa”, sanoo Ojala.

Osaksi virallista nimeä

Yleensä työnimi poistuu käytöstä lapsen syntymän aikoihin tai muutama viikko sen jälkeen, mutta viimeistään nimenantojuhlan kohdalla.

Ojalan tutkimuksessa kävi kuitenkin ilmi, että vajaa kolmannes vanhemmista käytti työnimeä vielä virallisen nimen antamisen jälkeenkin. Osalle se jäi käyttöön joko satunnaisena tai vakituisena lempinimenä jopa vuosiksi.

Viidesosassa tapauksista työnimi siirtyi sellaisenaan tai jonkinlaisena muunnelmana osaksi lapsen virallista nimeä. Siitä tuli lapsen ensimmäinen tai toinen etunimi tai virallinen nimi oli työnimen variaatio: Jepestä tuli Jesper ja Eemelistä Eemil.

Työnimi tekee lapsen todelliseksi

Lasten työnimillä on Ojalan mukaan monenlaisia tehtäviä nimeämisprosessissa. Työnimeen sisältyy runsaasti toiveita ja odotuksia tulevasta lapsesta. Työnimen avulla näitä tunteita ja toiveita on helpompi kohdistaa lapseen.

Työnimi tekee lapsen myös todellisemmaksi vanhemmilleen ja lähisuvulleen jo odotusaikana. Nimen kautta lapseen luodaan suhdetta jo ennen tämän syntymää.

“Kun virallisen nimen antaminen on varhaisempina aikoina identifioinut lapsen ja tuonut tämän osaksi sukua ja kyläyhteisöä, nykyinen työnimi telee saman, mutta varhaisempana ajankohtana. Lapsen sosiaalinen syntymä lähiyhteisöönsä tapahtuu siis nykyään usein jo ennen syntymää. Työnimen avulla myös ikään kuin harjoitellaan lapsen kutsumista nimeltä”, kertoo Ojala.

Krista Ojala: Lasten työnimet ja nimenantotarinat 2010-luvulla

Mitä mieltä olet artikkelista?