Kun kumppani tulee raskaaksi, myös tuleva isä voi saada raskausoireita. Lapsen syntymä saattaa myös herättää ennen kokemattoman pesänrakennusvietin ja herkistymisen lapsen tarpeille. Isällisten oireiden taustalla jylläävät usein hormonaaliset muutokset.

Kanadassa tehdyn tutkimuksen mukaan raskausoireista kärsivien miesten prolaktiini-hormonitaso oli selvästi normaalia korkeampi.


 


Prolaktiini on hormoni, joka vaikuttaa naisen maidontuotantoon ja vaikuttaa eläimillä muun muassa pesänrakennusvietin heräämiseen.

Testosteronin määrä putoaa, estrogeenin määrä lisääntyy

Evolution and Human Behavior –lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvisi lisäksi, että lasta odottavien isien miessukuhormonin eli testosteronin taso putoaa jopa 33 prosenttia tavallisesta. Myös oman lapsen itku alentaa testosteronin määrää tuoreen isän elimistössä.
Isien hoivavietin heräämiseen saattaa olla vaikuttamassa Mayo Clinic Proceedings –lehden mukaan myös naissukuhormoni estrogeeni, jonka määrä vastikään isäksi tulleilla lisääntyy.

Ylihuolehtiva hössöttäjä

Eivät isät suoranaisesti hulluiksi tule, Times Online –lehden artikkelissa lohdutetaan. Mutta ylihuolehtivia hössöttäjiä heistä saattaa hyvinkin tulla:
Pyöräilykypärä ei enää tunnukaan tyhmältä keksinnöltä, jonka ainoa tarkoitus on saada käyttäjänsä näyttämään hölmöltä. Turvaistuimen oikeaoppinen asentaminen on maailman tärkein asia.
Ja niin ovat myös pöydänkulmien pehmusteet, porrasportit, kylpyveden pilkulleen oikea lämpötila, vauvavakuutus, vakituinen työpaikka, oma talo (mieluiten itse rakennettu)…

Mieskin voi sairastua synnytyksenjälkeiseen masennukseen

Isäksi tulon jälkeen miehen elämä ei ole ennallaan. Vauva on tuonut tullessaan ennen kokemattomia onnen tunteita, mutta ehkä myös ahdistusta:
Pitkät ja rauhalliset yöunet jäävät historiaan, huoli perheen elättämisestä painaa ja ajaa miehen entistä kovempaan työtahtiin.
Väsyneenä riidat kumppanin kanssa syttyvät tavallista herkemmin. Yhdysvalloissa arvioidaan jopa joka neljännen tuoreen isän kärsivän ainakin jonkinasteisesta babybluesista.
Lähteet:
Lue myös:
Mitä mieltä olet artikkelista?