Suomessa lapselle ei voida antaa mitä tahansa nimeä vaan raamit määritellään nimilaissa. Yhdysvalloissa tilanne on toinen: siellä lapsen nimeämistä rajoittaa ainoastaan vanhemman mielikuvitus. 

Viimeksi päivitetty 25.11.2010

Erikoisia nimiä ja nimiyhdistelmiä maasta löytyykin sitten pilvin pimein. Babble.com-sivusto on listannut kummallisimpia julkkisten lapsilleen antamia nimiä, joista muutamia makupaloja tässä:


 


Num3erot– ja 90-luvulla hitiksi nousseessa Villi Pohjola –sarjoissa pääosaa esittänyt Rob Morrow antoi lapselleen nimeksi Tu. Pienokaisen koko nimi on siten hämmentävä Tu Morrow. Suomeksi tämä kummajainen voisi vääntyä vaikkapa muotoon Huo Minen.

Katie Pricen ja Peter Andren tytär nimettiin vaatimattomasti prinsessaksi: vuonna 2007 syntynyt lapsi sai nimeksi Princess Tiaamii. Samoilla linjoilla oli aikoinaan Michael Jackson, jonka poika kantaa nimeä Prince Michael II. Mitenhän suomalaisessa päiväkodissa osattaisiin suhtautua Prinsessa Ainoon? Tai Prinssi Jesseen?

Miltä kuulostaisi nimi Salvia Kuunveri? Tällä nimellä tunnetaan Sylvester Stallonen vuonna 1976 syntynyt poika, Sage Moonblood Stallone.

X-Files– ja Californication-sarjojen tähden David Duchovnyn ja näyttelijävaimonsa Tea Leonin lapsi on puolestaan nimeltään Kyd. Nimi lausutaan samalla tavalla kuin ”kid”, lapsi. Entäpä, kun lapsi kasvaa aikuiseksi? No, ehkäpä nimi antaa tarpeeksi hyvän syyn pysytellä ikuisena lapsena. Tai kenties se toimii tervetulleena muistutuksena siitä, että aimo annos lapsenmielisyyttä tekee aikuisenkin elämästä kepeämpää.

Kaikkiaan Babble.com listasi 33 outoa tai hassua julkkisten lapsilleen antamaa nimeä, käy ihmettelemässä: The 33 Worst Celebrity Baby Names.

Nimilaki Suomessa:  Etunimen hyväksymisen yleiset esteet

Etunimeksi ei voida hyväksyä nimeä, joka on sopimaton tai jonka käyttö muutoin voi aiheuttaa ilmeistä haittaa.

Ilman 3 momentissa mainittua syytä ei etunimeksi voida hyväksyä:

1) nimeä, joka muodoltaan tai kirjoitustavaltaan on kotimaisen nimikäytännön vastainen;

2) pojalle naisennimeä eikä tytölle miehennimeä;

3) sukunimeä, ellei kysymyksessä ole isän tai äidin etunimestä muodostettu poika- tai tytärloppuinen nimi, jota käytetään muun etunimen jäljessä; eikä

4) nimeä, joka ennestään on sisaruksella tai puolisisaruksella, muutoin kuin toisen etunimen ohella.

Etunimi, joka ei vastaa 2 momentissa asetettuja vaatimuksia, voidaan kuitenkin hyväksyä:

1) uskonnollisen tavan vuoksi;

2) jos henkilöllä kansalaisuutensa, perhesuhteidensa tai muun erityisen seikan perusteella on yhteys vieraaseen valtioon ja esitetty etunimi vastaa sanotussa valtiossa noudatettua nimikäytäntöä; tai

3) jos siihen harkitaan olevan muu pätevä syy.

Lähde:

Finlex: Nimilaki

 

Teksti: Petra Houghton
Kuva: iStockphoto

Jos lainsäädäntö ei rajoittaisi nimenantoa Suomessa, millaisen nimen sinä haluaisit antaa lapsellesi? Onko lapsellasi erikoinen nimi? Kuinka vaikeaa oli saada nimelle viranomaisen hyväksyntä? Kommentoi!

Lue lisää nimistä:

Mitä mieltä olet artikkelista?