Viimeksi päivitetty 26.11.2025
Suomalaisten perheiden lapsiluvut ovat nykyään pieniä verrattuina entisaikoihin: esimerkiksi vielä 80-luvun alussa joka viidennessä lapsiperheessä oli vähintään kolme lasta. Prosentuaalisesti vähintään kolmilapsisten perheiden määrä oli noin 22 % kaikista lapsiperheistä, kun vuonna 2024 sama luku oli vain 16 %. Yksilapsisten perheiden määrä sen sijaan on valtava, sillä jopa 45 % lapsiperheistä oli yksilapsisia.
Kuusilapsisen perheen äiti Satu Naukkarinen saakin säännöllisesti ihmettelyjä lapsiluvustaan. Kotona arkea rytmittävät vuoden ja 10 kuukauden ikäiset kaksospojat Milo ja Noel, kolmivuotias Saga sekä kuusivuotias Luka. 14-vuotias teinipoika on kotona vuoroviikoin, 23-vuotias tytär taas asuu jo omillaan pienen lapsensa kanssa.
”Kyllähän sitä ihmettelyä jonkin verran kuulee, etenkin kun pyöritän lisäksi omaa yritystäni”, Naukkarinen naurahtaa.
”Itse en kuitenkaan koe, että minulla olisi suurperhe.”
Kahden lapsen perheestä kuusilapsiseksi
Naukkarisella itsellään on vain yksi isoveli, ja hän muistaakin joskus sanoneensa, että haluaa tulevaisuudessa kuusi lasta. Hän ajatteli lapsista olevan seuraa sekä toisilleen että itselleen, sillä Naukkarinen on aina viihtynyt isoissa porukoissa. Suurperhe ei silti ollut itsestään selvä asia, ja ennen nykyisen puolison tapaamista lapsiluku vaikutti jäävän kahteen.
”Ajattelimme haluavamme ainakin yhden yhteisen lapsen, mutta heitä tulikin lopulta neljä.”
Kun viimeisessä raskaudessa selvisi, että uusia tulokkaita olisikin kaksi yhden sijaan, olivat ensitunnelmat jännittyneet.
”Aluksi ajatukset risteilivät paljonkin, aina pärjäämisestä tuleviin hankintoihin sekä kaikesta siltä väliltä. Ajan kuluessa mieli kuitenkin rauhoittui, ja kaikki meni lopulta ihan omalla painollaan – osa jopa helpommin, kuin olin etukäteen ajatellut.”
Tasapuolisesti aikaa jokaiselle
Kuten Naukkarinen jo vuosia sitten ajatteli, parasta suurperheessä on juurikin se, että lapsista on toisilleen aina seuraa.
”Haastavinta taas on se, että kaikilla on aina vähän yhtä aikaa jokin vaihe menossa – esimerkiksi kolmevuotiaalla on juuri nyt aivan jäätävä uhmaikä.”
Toisinaan vanhemmilla on myös riittämättömyyden tunnetta siitä, saako jokainen lapsi varmasti tarvitsemansa määrän huomiota. Toisaalta perheen kuusivuotias saa valvoa puoli tuntia pidempään kuin nuoremmat, jolloin yhteistä aikaa hänen kanssaan on helppo järjestää iltaisin. Kaksosille taas riittää jo se, että heidän kanssaan istuu yhdessä lattialla.
”Kun olemme mieheni kanssa molemmat kotona, vuorottelemme lasten kanssa touhutessa niin, että kumpikin pystyisi olemaan aina jonkin aikaa jokaisen kanssa. Samalla lailla pyrimme toki luovimaan silloinkin, jos toinen on töissä tai harrastuksissa.”
”Parasta on, kun on elämää ympärillä”
Ison perheen arjessa ennakointi on tärkeässä roolissa. Iltaisin Naukkarisen perheessä kaikkien lasten vaatteet laitetaan aamua varten valmiiksi, ulkovaatteita myöten.
”Tällä vältetään suurempi kaaos, eikä koko pakka leviä, vaikka jollain lapsista olisikin vähän huonompi aamu.”
Päivisin lapset ovat päiväkodissa, sillä Naukkarinen pyörittää omaa kirpputori-kahvilaa ja hänen puolisonsa työskentelee toimitusjohtajana isänsä yrityksessä. Työelämä ei kuitenkaan tunnu raskaalta, vaikka illat menevätkin lasten kanssa touhutessa.
”Koen jaksavani yrittäjänä paljon paremmin kuin palkkatöissä, sillä nyt voin tarvittaessa itse vaikuttaa työaikoihini. Joskus kaupan joutuu laittamaan kiinni esimerkiksi lapsen sairastumisen vuoksi, mutta toisaalta voin päättää omat vapaani myös lasten lomien mukaan. Yrittäjyys antaa iloa, sillä jos olisin vain kotona, arki olisi paljon kuormittavampaa.”
Vaikka toisinaan perhearki haastavine ikävaiheineen onkin raskasta, Naukkarinen nauttii suurperheen pyörittämisestä.
”Ihaninta on se, kun on elämää ympärillä! Kaikki lapset ovat omia yksilöitä, ja jokaisella on omat, ihanat juttunsa. Vanhempina pyrimme tekemään kaikkemme sen eteen, että lapsilla olisi toistensa kanssa hyvät välit ja he pystyisivät olemaan toistensa tukena myös isompina.”
