Viimeksi päivitetty 29.1.2026
Lapsi ei ota kaikkia leikkeihin mukaan, painaa muita alaspäin tai vie toisten lelut. Miksi lapsi kiusaa muita ja milloin käytöksestä tulisi huolestua?
”Kiusaaminen on vähän vaikea termi. Jos puolitoistavuotias ottaa lelun toisen kädestä, kyse on siitä, että lapsi vielä harjoittelee toisten kanssa olemista – lapset kun eivät välttämättä vielä löydä sosiaalisesti hyväksyttäviä tapoja ratkoa vaikeita tilanteita. Mutta jos alakouluikäinen lapsi ottaa pipon toisen päästä, se voi ollakin jo kiusaamista”, psykologi ja lapsille suunnatun Fanni-tunnetaitosarjan kirjoittaja Heidi Livingston kuvailee.
Pieniä lapsia tulisikin tukea tunne- ja kaveritaitojen muodostamisessa. Aikuisen avulla ja vuorovaikutuksessa muiden kanssa lapsi oppii hiljalleen hahmottamaan toisten kokemusmaailmaa, tuntemaan empatiaa ja säätelemään tunteitaan.
Miksi lapsi kiusaa?
Livingstonin mukaan lapsen käytöstä ohjaa usein tunne, joka taas on lähtöisin jostakin tarpeesta. Monesti kiusaamistilanne syntyykin jonkin tietyn tarpeen heräämisestä. Lapsella voi olla esimerkiksi hyväksytyksi tulemisen, joukkoon kuulumisen tai turvallisuuden tarve.
”Jos esimerkiksi lapsen paras kaveri leikkiikin joku jonkun toisen kanssa, lapsi saattaa yrittää ratkoa ongelmaa toimimalla ikävästi muita kohtaan. Muita lyttäämällä hän voi pyrkiä vahvistamaan omaa paikkaansa ryhmässä.”
Joskus taas lapsen elämäntilanne voi olla syystä tai toisesta stressaava, jolloin omaa käytöstä on vaikea hallita ja kielteisiä tunteita koetaan helpommin.
”Pienten lasten kanssa usein on kuitenkin kyse siitä, että lapsi ei vielä ymmärrä tekojensa seurauksia eikä ehdi ajatella, kuinka eri tilanteissa tulisi toimia.”
Vaikka lapset ottavat mallia aikuisista mallia käytökseensä, Livingston ei kuitenkaan lähtisi suoralta kädeltä syyttämään automaattisesti lapsen vanhempia kiusaamistilanteista.
”Totta kai yhtenä syynä lapsen kiusaavaan käytökseen voi olla se, ettei lapsella ole elämässään turvallisia ihmissuhteita tai mallia siitä, kuinka toisia tulisi kohdella. Mutta ylipäätään syyllisten etsiminen – oli se sitten vanhemmista, koulusta tai päiväkodista – on hyvin harvoin hedelmällistä.”
Kuinka kiusaamista voi ehkäistä?
Livingston muistuttaa, että kiusaamisessa on usein kyse usein paljon laajemmasta ilmiöstä kuin yhden lapsen käytöksestä – usein siihen liittyy tavalla tai toisella koko ryhmä, kuten koululuokka tai päiväkotiryhmä. Hänen mukaansa onkin tärkeää miettiä sitä, kuinka ryhmähengestä pidetään huolta.
”Jos lapselle tulee kokemus siitä, että ryhmä ja kaikki siinä olevat ovat tärkeitä, se suojaa kiusaamistilanteilta tehokkaasti. Myös yhteistyö ryhmän aikuisten kesken on tärkeässä roolissa, oli kyse sitten systemaattisesta kiusaamisesta tai yksittäisistä tilanteista.”
Pienen lapsen empatiataidot ovat vielä kehittymässä, mutta Livingston kehottaa harjoittelemaan taitoja esimerkiksi kirjojen lukemisen kautta.
”Lukemisen yhteydessä voi pysähtyä eri tilanteiden äärelle ja miettiä lapsen kanssa, miltä jostain hahmosta tuntuu ja miksi. Varsinkin silloin, kun hahmo toimii väärin, on tosi hedelmällistä pysähtyä pohtimaan lapsen kanssa sitä, miksi näin tapahtuu ja mitä hahmo tuolloin tuntee.”
Mitä tehdä, jos lapsi kiusaa?
Jos lapsen käytös aiheuttaa muille lapsille pahaa mieltä, rankaiseminen tai pelkkä ”ensi kerralla otat kaikki leikkiin” -kehotus ei Livingstonin mukaan estä kiusaamistilanteiden jatkumista. Tärkeintä olisikin selvittää syyt kiusaamisen taustalla.
”On hyödyllisempää päästä kiinni siihen, miksi kiusaamista on ollut, jolloin lapselle voidaan tarjota keinoja hoitaa tilanteet seuraavalla kerralla toisin. Eli nuhtelemisen sijaan voidaan esimerkiksi todeta, ettei vihaisenakaan saa lyödä muita, ja miettiä yhdessä, miten tilanne saataisiin ratkaistua. Jos lapsi kokee, että häntä ymmärretään, hänen on helpompi myös pyytää anteeksi.”
Tilanteisiin tulisi aina puuttua matalalla kynnyksellä – muuten kiusaaminen voi helposti normalisoitua ryhmässä, jolloin aikuisetkin saattavat sokeutua sille. Aikuisten yhteistyö olisikin erittäin tärkeää tilanteiden ehkäisyn ja korjaamisen kannalta. Koko ryhmälle voi myös puhua havaitsemistaan asioista yleisellä tasolla ilman, että tarvitsee mainita tietyn lapsen nimeä.
”Kiusaavalle lapselle voidaan samaan aikaan antaa vahva viesti siitä, että hänen toimintansa on väärin, mutta olla samalla empaattinen häntä kohtaan”, Livingston päättää.
