Viimeksi päivitetty 5.6.2025
Kun perhettä kohtaa suru, olisi siitä tärkeää osata keskustella lapsen kanssa hänen ikätasonsa huomioiden. Se, kuinka pitkään lapsella kestää toipua läheisen kuolemasta, on yksilöllistä. 3–5-vuotiaiden ajattelu on vielä kypsymätöntä, ja kuolemaa voi olla vaikea ymmärtää.
”Ajatuksen kehityksen nopeutuminen tapahtuu 6–8 vuoden iässä, ja sen ikäiset voivat pohtia kuolemaan liittyviä asioita paljonkin. Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu? Mikä on hautausmaa? Näistä asioista tulisi pystyä keskustelemaan luontevasti lapsen kanssa”, lastenpsykiatri Riikka Riihonen kertoo.
”Mitä vanhempi lapsi, sitä syvällisempiä ja laajempia keskusteluja asiasta voidaan käydä.”
Vanhemman oma käytös vaikuttaa lapseen
Aikuisen ei kannata yrittää piilottaa omaa suruaan lapselta, sillä lapset vaistoavat helposti, jos jokin on hätänä. Sen sijaan on parempi sanoittaa omaa oloaan.
”Pienillä padoilla on suuret korvat – vaikka joitain asioita pyrkisikin salaamaan lapselta, he tietävät enemmän kuin aikuiset uskovatkaan. Siksi olisi tärkeää, että lapsen kanssa juteltaisiin avoimesti perheen asioista, mutta kuitenkin aina lapsen ikä- ja kehitystaso huomioiden.”
Riihosen mukaan lapselle aikuisen suru voi olla hämmentävää ja pelottavaakin. Lapsi voi kokea, että jotain turvallista ja arkista on poissa. Tämän vuoksi olisikin tärkeää, että vanhempi huolehtisi omasta hyvinvoinnistaan, jotta hän pystyy olemaan tukena myös lapselle. Mitä vaikeampaa aikuisella on, sitä hitaampaa on myös lapsen toipuminen.
”Suosittelen pysähtymään ja kertomaan lapselle, mitä on tapahtunut ja miksi aikuinen on surullinen. Asioista olisi myös hyvä puhua niiden oikeilla nimillä: esimerkiksi isovanhemman kuollessa ei sanota vain epämääräisesti, että hän on poissa. Tietenkin omista uskomuksista riippuen voi puhua vaikkapa taivaasta. Pienen lapsen on kuitenkin vaikeaa ymmärtää kuoleman lopullisuus, ja siksi kiertoilmaisuja tulisi välttää.”
Kuinka tukea lasta tämän surussa?
Yksi tärkeimmistä tavoista tukea lasta tämän surussa on säilyttää rutiinit mahdollisimman ennallaan. Ruokailu- ja nukkumaanmenoajat sekä päiväkodissa tai koulussa käyminen tuovat turvaa lapsen elämään. Vaikeita asioita voi käsitellä myös vaikkapa satujen avulla.
”Jo 6-vuotias lapsi alkaa ymmärtää, että kuolema voi koskettaa muitakin ympärillä olevia. Tämä taas saattaa kasvattaa lapsen kuolemanpelkoa: hän voi tarrautua aikuiseen eikä esimerkiksi uskalla lähteä kouluun, koska pelkää jotain pahaa tapahtuvan sillä aikaa. Lasta onkin hyvä rauhoitella esimerkiksi sillä, että yleensä kuolema tulee vasta vanhana tai sairaana, ja että muuten se on harvinaista.”
Kuolema voi esiintyä myös lapsen leikeissä, mutta siitä ei Riihosen mukaan kannata huolestua liikaa.
”Se on lapsen tapa käsitellä asioita, joita hän on kokenut tai nähnyt esimerkiksi televisiosta. Joskus se voi kuitenkin olla myös merkki lapsen masennuksesta.”
Tärkeän läheisen menetykseen liittyvän surun käsittely voi viedä jopa 1–2 vuotta, mutta yleensä muutamien kuukausien kuluessa lapsi alkaa jo sopeutua uuteen tilanteeseen.
”Etenkin autistisilla lapsilla voi kuitenkin kestää pitkään toipua järisyttävästä muutoksesta. Mikäli lapsi ei nuku, syö tai pysty osallistumaan leikkeihin, voi olla hyvä mennä ammattilaisen juttusille. Lapselta voi myös reippaasti kysyä, vieläkö läheisen kuolema surettaa – kysymisestä ja juttelusta ei ole mitään haittaa.”
Riihosen mukaan monet lapset myös katselevat mielellään valokuvia tai muistelevat kuollutta läheistä, mikä voi auttaa surutyössä.
”Tällaiset ihan arkisetkin muistelut ovat tosi tärkeitä lapsille, ja niille kannattaa antaa aikaa. On hyvä muistella yhdessä, mitä kaikkea kivaa edesmenneen läheisen kanssa ehdittiin tehdä, sillä se auttaa lasta käsittelemään surua.”
