Jokainen lapsi on yksilö, ja pelien vaikutus riippuu sekä sisällöstä että peliajasta. Vanhemman tehtävänä on tarjota rajoja ja tukea, mutta myös kiinnostua lapsen pelaamisesta. Tässä artikkelissa pohdimme, missä menee sopivan pelaamisen raja, ja millaisia käytännön keinoja perhe voi ottaa käyttöön arjen tueksi.
Miksi lapset rakastavat videopelejä
Videopelit vetävät lapsia puoleensa monesta syystä. Ne tarjoavat elämyksiä, jotka voivat olla jännittäviä, hauskoja, palkitsevia ja visuaalisesti kiehtovia. Pelimaailmassa lapsi saa usein tuntea onnistumisen kokemuksia, kun hän pääsee läpi vaikeasta tasosta tai saa ratkaistua pulman. Pelaaminen tuo myös vaihtelua arkeen ja voi tarjota tauon koulutehtävistä tai muista velvollisuuksista.
Monille lapsille pelit tarjoavat myös mahdollisuuden olla osa ryhmää. Kun kavereilla on jokin suosittu peli, siihen halutaan mukaan, jotta pysytään osana keskusteluja ja yhteistä leikkiä. Lisäksi peleissä liikutaan usein tarinoiden kautta, ja lapset samaistuvat pelihahmoihin tai jäävät koukkuun juonen kulkuun aivan kuten hyvän kirjan tai elokuvan kanssa.
Pelit voivat siis tarjota sekä yksilöllistä iloa että sosiaalista yhteenkuuluvuutta. On tärkeää, että vanhemmat ymmärtävät, mikä tekee peleistä lapselle kiinnostavia. Kun pelien vetovoima ei ole täysin vieras, on helpompi keskustella lapsen kanssa pelaamisesta rakentavasti eikä kieltojen tai riitelyn kautta.
Ilmaiset nettipelit
Monet lapset pelaavat ilmaisia nettipelejä selaimessa tai puhelimella, ja niiden suosio kasvaa jatkuvasti. Ne ovat helposti saatavilla ja usein nopeita aloittaa. Lapselle houkutus on suuri, koska pelit vaikuttavat viattomilta ja niitä voi pelata milloin tahansa. Vanhemman näkökulmasta ilmaiset pelit voivat kuitenkin herättää huolta. Niissä voi olla mainoksia, jotka eivät ole lapsille sopivia, tai maksullisia lisäominaisuuksia, joita voi ostaa suoraan pelin sisältä. Nämä mikro-ostokset voivat yllättää, jos maksutapa on liitetty laitteeseen.
Vanhemman kannattaa tarkistaa, millaisia pelejä lapsi pelaa ja mistä ne on ladattu. Hyvä perussääntö on, että lapsi ei pelaa pelejä ilman aikuisen lupaa. On myös suositeltavaa, että lapsen laitteessa on asetuksia, jotka estävät vahingossa tehdyt ostot. Ilmaiset pelit voivat olla hauskoja ja opettavaisia, mutta ne vaativat aikuisen valvontaa, aivan kuten kaikki muu lapsen digimaailmassa.
Kun pelejä pelataan yhdessä ja niistä keskustellaan avoimesti, lapsi oppii erottamaan turvallisen ja sopimattoman sisällön. Ilmainen ei aina tarkoita harmitonta, mutta yhdessä tarkastellen voi tehdä hyviä valintoja.
Kuinka paljon pelaamista on liikaa
Pelaamisen määrä nousee usein keskusteluun vanhempien kesken, eikä yksiselitteistä vastausta ole. Sopiva peliaika riippuu lapsen iästä, elämäntilanteesta ja pelien sisällöstä. Esimerkiksi kouluikäisellä voi olla selkeät rajat, kuten yksi tunti arkipäivinä ja hieman enemmän viikonloppuisin, mutta tärkeämpää kuin minuuttien tarkka laskeminen on kokonaisuuden huomioiminen.
Jos pelaaminen alkaa vaikuttaa uneen, liikkumiseen, koulutyöhön tai ihmissuhteisiin, on hyvä pysähtyä miettimään rajoja uudelleen. Liikaa pelaava lapsi voi muuttua ärtyneeksi, vetäytyä sosiaalisista tilanteista tai menettää kiinnostuksensa muihin harrastuksiin. Toisaalta joskus lapsi voi pelata paljon, mutta kokonaisarki pysyy tasapainossa. Vanhemman tehtävänä on seurata, millaisia muutoksia lapsen käytöksessä näkyy. Pelaaminen ei ole itsessään paha asia, mutta jos se syrjäyttää kaiken muun, on kyse epätasapainosta. Rajat eivät tarkoita kontrollia vaan huolenpitoa. Ne voivat myös muuttua ajan myötä, kun lapsi kasvaa ja oppii säätelemään omaa toimintaansa paremmin.
Vanhemman rooli peliajan rajaajana
Vanhempi ei voi ulkoistaa vastuuta ruutuajasta lapselle, varsinkaan silloin kun lapsi on pieni. On tärkeää, että aikuinen asettaa selkeät ja johdonmukaiset rajat, jotka on myös perusteltu lapselle ymmärrettävällä tavalla. Rajoissa pysyminen ei ole aina helppoa, varsinkin jos lapsi reagoi voimakkaasti pettymykseen, mutta juuri näissä tilanteissa vanhemman rauhallisuus ja johdonmukaisuus ovat ratkaisevia.
Hyvä tapa hallita peliaikaa on sopia siitä etukäteen. Esimerkiksi voidaan sopia, että pelataan puoli tuntia koulutehtävien jälkeen ja viikonloppuna hieman enemmän. Kun säännöt ovat yhteisesti sovittuja, niitä on myös helpompi noudattaa. Aikuisen on hyvä olla kiinnostunut siitä, mitä lapsi pelaa. Kun vanhempi on mukana, on helpompi ymmärtää, miksi peli vetää puoleensa ja mitä tunteita se herättää. Näin voidaan myös keskustella siitä, miksi joskus pelaaminen täytyy lopettaa. Rutiinit, kuten ruoka-ajat, ulkoilu ja nukkumaanmeno, voivat auttaa rytmittämään päivää niin, ettei pelaaminen vie liikaa tilaa muulta arjelta.
Pelit ja tunne-elämä
Pelaaminen ei ole vain näppäinten painamista ja silmien tuijottamista ruutuun. Se herättää tunteita, aivan kuten kaikki muukin, mikä on lapselle merkityksellistä. Onnistumiset pelissä voivat tuoda iloa ja itseluottamusta, mutta samalla vaikea taso tai häviäminen voi turhauttaa ja aiheuttaa kiukkua. Joissain peleissä jännitys voi nousta niin korkeaksi, että lapsen keho ja mieli reagoivat kuin tosi tilanteessa. Näitä tunteita ei tarvitse pelätä, mutta ne on tärkeä tunnistaa.
Kun lapsi oppii sanoittamaan pelien herättämiä tunteita, hän oppii samalla tunnistamaan ja säätelemään omia reaktioitaan. Vanhemman on hyvä olla tukena tässä prosessissa. Aina ei tarvitse puuttua, mutta on tärkeää, että lapsi tietää, että tunteista saa puhua. Jos pelit aiheuttavat jatkuvaa ärtymystä, univaikeuksia tai pelkoja, voi olla hyvä pitää hetki taukoa ja valita rauhallisempia pelejä.
Lapsi tarvitsee turvallisen aikuisen, joka kuuntelee ja auttaa ymmärtämään tunteita myös silloin, kun ne syntyvät digitaalisessa maailmassa. Tunne-elämän kehityksen tukeminen ei pysähdy ruutuun, vaan kulkee mukana kaikissa lapsen kokemuksissa.
Lopuksi
Videopelit ovat nykyajan lapsille luonnollinen osa arkea, aivan kuten leikit, kirjat tai liikuntaharrastukset. Ne voivat tarjota iloa, oppimista ja yhdessäoloa, kun niitä lähestytään avoimesti ja uteliaasti.
Vanhemman rooli on tärkeä, sillä aikuinen auttaa lasta löytämään tasapainon pelaamisen ja muun elämän välille. Kun peleistä puhutaan avoimesti, rajoista sovitaan yhdessä ja sisältöjä valitaan harkiten, pelaamisesta voi tulla perheelle voimavara, ei ongelma.
