Loka-marraskuussa syntyneillä on suurin riski saada siitepöly- ja ruoka-aineallergioita, väittää tuore suomalainen tutkimus.

Viimeksi päivitetty 3.11.2010

Lapsella on allergia

Onko äiti sekä lapsi syntynyt syksyllä vai onko yhteisen allergian takana myös muita tekijöitä? (Kuva: iStock)

Eteläkarjalaisille pikkulapsille toteutettu tutkimus listasi 5973 lapsen allergiat. Tutkimuksessa selvisi, että kesä-heinäkuussa syntyneillä on kaksi kertaa pienempi riski herkistyä ruoka-aineille.

Syksyllä loka-marraskuussa syntyneillä allergiariski on korkein. Heillä esiintyy myös enemmän atooppista ihottumaa ja astmaa. Riski laskee kohti kevättä. Kesällä riskit ovat matalimmalla.

Allergian takana

Syntymäajankohdan vaikutusta allergioiden syntyyn ei täysin aukottomasti osata selittää. Tutkijat kuitenkin epäilevät, että taustalla olisi sikiöaikainen altistuminen äidin hengittämälle siitepölylle.

Sikiön elimistön kyky tuottaa vasta-aineita alkaa kehittyä raskausviikolla 11. Tutkijat epäilevät, että herkässä kehitysvaiheessa altistuminen allergisoiville siitepölylle voisi nostaa allergiariskiä myöhäissyksyllä syntyneillä lapsilla.

Teksti: Jarkko Uro

Lähde: YLE tiedeuutiset

Lue myös:

Aiheuttaako pitkä täysimetys allergioita

Leikki-ikäisten lasten astman erityispiirteet

Rokoteallergiat

Mitä mieltä olet artikkelista?