Vauvan pulauttelu eli refluksi on normaali fysiologinen ilmiö. Pulauttelu itsessään ei ole vaarallista. Jos pulautteluun liittyy muita oireita, kuten nielemisvaikeutta, kyseessä saattaa olla refluksisairaus. Miten refluksia hoidetaan ja mitkä ovat sen oireet?

Viimeksi päivitetty 26.7.2022

Kun Emman esikoinen oli vauva, tämä pulautteli ja oksenteli kymmeniä kertoja päivässä, itki paljon, nieleskeli, hikkaili ja nukkui katkonaisesti. Oireilu alkoi heti syntymän jälkeen sairaalassa.

”Muistan kuunnelleeni jo ensimmäisenä yönä, kuinka maito ja lapsivesi seilasivat edestakaisin vauvan ruokatorvessa. Hän myös oksensi ja pulautteli paljon jo sairaalassa. Hän oli myös itkuinen, ja se paheni jatkuvasti”, Emma muistelee.

Tiukka imetysdieetti toi helpotuksen

Vauvan ollessa parikuinen gastroenterologian erikoislääkäri totesi tällä refluksisairauden. Lääkitystä kokeiltiin, mutta mikään lääke ei toiminut – ne aiheuttivat vain enemmän itkuja ja ummetusta. Ennen lääkärille menoa Emma oli aloittanut tiukan imetysdieetin. Ruokavaliosta jäivät pois maito, muna, soija sekä kaikki viljat ja tärkkelykset.

”Vauva paljastui moniallergiseksi, ja imetysdieetti olikin avain helpotukseen. Yli vuoden iässä aloitettiin lisäksi Nexium-lääke, joka ehkäisee ja hoitaa ruokatorven tulehdusta”, Emma kertoo.

Vauva-aika jätti traumat

Nyt lapsi on 3-vuotias, ja refluksi on hyvin hallinnassa ruokavaliohoidolla. Vauva-aika jätti kuitenkin isot traumat.

”Mutta onneksi minulla oli rohkeutta tehdä itse ratkaisuja, kuten aloittaa imetysdieetti ja hakeutua yksityiselle lääkärille, sillä neuvolassa tilannetta vain vähäteltiin. Myös vertaistuki on ollut aivan korvaamatonta”, Emma toteaa.

Mitä refluksi tarkoittaa?

Refluksi tarkoittaa vatsan sisällön palautumista takaisin ruokatorveen. Vauvalla se on osa normaalia kehitystä ja johtuu ruokatorven alemman sulkijalihaksen satunnaisesta ja itsestään syntyvästä supistelusta ja laajenemisesta. Supistelua ja laajenemista esiintyy imeväisillä tiheästi erityisesti heti syömisen jälkeen ja makuuasennossa.

”Refluksia on kaikenikäisillä vauvoilla, vastasyntyneestä alkaen. Sen esiintyvyys on suurimmillaan 4-5 kuukauden iässä. Vielä vuoden iässäkin vajaa 10 prosenttia vauvoista pulauttelee eli heillä ilmenee refluksia ruokatorveen”, kertoo lastengastroenterologian erikoislääkäri Laura Merras-Salmio Hyksin Lastenklinikalta.

Mitkä ovat vauvan refluksin oireet?

Refluksin oireita ovat:

  • Maidon pulauttelu takaisin suuhun
  • Närästys
  • Yskä
  • Vähäinen ruokahalu
  • Painon hidas nousu

Joskus taustalla refluksisairaus

Vauvan runsaskaan pulauttelu ei ole itsessään vaarallista, jos tämän painon kehitys etenee normaalisti. Jos vauvalla kuitenkin ilmenee pulauttelun ohessa esimerkiksi nielemis- ja syömisvaikeuksia, toistuvia keuhkoputkentulehduksia tai kasvun ja painon kehityksen ongelmia, kyseessä saattaa olla refluksisairaus.

”Refluksisairaus tarkoittaa tilaa, jossa vatsansisällön nouseminen ruokatorveen aiheuttaa terveydellistä haittaa. Sen yksiselitteisen selvä ilmentymä on ruokatorven tulehdus, jonka selkein oire on nielemisvaikeus. Lisäksi tiedetään, että joillakin ihmisillä ruokatorveen nouseva vatsansisältö voi laukaista kipuaistimuksen, jota aikuinen osaa kuvata rintalastan alaiseksi poltoksi”, sanoo Merras-Salmio.

On kuitenkin syytä muistaa, että lähes kaikki refluksitautiin liitetyt oireet, kuten itkuisuus, pienipainoisuus, kasvuhäiriöt sekä syömis- ja uniongelmat, ovat erittäin tavallisia imeväisiässä myös ilman refluksitautia. Samoin suurimmalla osalla vauvoista, joilla on toistuvia keuhkoputkentulehduksia, ei ole refluksisairautta.

10 prosentilla hankalia refluksioireita

Refluksisairauden määritelmä on laaja, joten Merras-Salmion mukaan varsinaisia esiintyvyyslukuja on vaikea arvioida. Refluksisairaus on yleisempää keskosilla sekä esimerkiksi ruuansulatuskanavan epämuodostumista ja hermoston sairauksista kärsivillä vauvoilla.

”Muuten terveellä imeväisellä refluksisairauden esiintymismuodoista ruokatorvitulehdus on hyvin harvinainen, mutta hengitystie- ja kipuoiretta tuntuu esiintyvän hiukan enemmän. Karkeasti arvioiden ehkä 10 prosentilla vauvoista refluksiin liittyy sen verran hankalia oireita, että sairauden epäily on perusteltua. Kuinka monella se sitten oikeasti on syynä, on epäselvää”, Merras-Salmio toteaa.

Refluksitaudin diagnosointi hankalaa

Refluksisairauden toteaminen vauvalla on hankalaa. Merras-Salmion mukaan tämä johtaa diagnostiikan yli- ja alilyönteihin. Yksi todentamiskeino on ruokatorven pH-mittaus, mutta siinäkin on ongelmansa.

”Oireettomien ja refluksioireista kärsivien vauvojen pH-arvot menevät niin paljon ristiin, ettei mittauksella pysty varmistamaan kuin hyvin poikkeavan happorefluksin. Periaatteessa mikään konetutkimus ei tällä hetkellä ole täysin luotettava varmistamaan tai poissulkemaan refluksisairautta”, Merras-Salmio kertoo.

Miten refluksia hoidetaan?

Pelkkää pulauttelua ei tarvitse hoitaa, mutta jos vauvalla on siihen liittyviä muita oireta, voi hoito olla tarpeen. Refluksioireita tulisi pyrkiä lievittämään ensisijaisesti kotikonstein. Tällaisia ovat muun muassa kerralla syötetyn maidon määrän vähentäminen, maidonsakeuttajan käyttäminen ja kiinteiden ruokien hieman aikaistettu aloitus.

Maitoallergiasta kärsivät vauvat voivat joskus oireilla lisääntyneellä oksentamisella tai pulauttelulla. Tällöin vauvalla ilmenee yleensä myös muita oireita, kuten ripulia, kasvuhäiriöitä tai iho-oireita.

Korvikeruokituilla vauvoilla allergiakorvikkeen kokeilu on hankalassa pulautteluvaivassa perusteltua, jos kotikonsteista ei ole apua. Runsas lehmänmaidon proteiini voi lisätä pulauttelun määrää ja siten olla myötävaikuttamassa refluksisairauden syntyyn. Äidinmaidon kautta tuleva lehmänmaidon proteiini on hyvin vähäistä, mutta korvikeruokitulla vauvalla tällä voi olla selvä merkitys”, Merras-Salmio toteaa.

Kotikonstit

  • Syötä lapsi mahdollisimman pystyssä asennossa.
  • Vähennä kerralla syötetyn maidon määrää ja tarvittaessa lisää syöttökertoja.
  • Vältä vauvan käsittelyä heti syömisen jälkeen vatsan ollessa täysi. Röyhtäyttäminen on kuitenkin tärkeää ja voi olla tarpeen myös kesken syötön.
  • Kokeile imeväiselle tarkoitettua maidonsakeuttajaa. Jos lapsi saa muista syistä korvikemaitoa, voi tavallisen korvikkeen vaihtaa valmiiksi sakeutettuun antirefluksi-korvikkeeseen.
  • Lääkärin valvonnassa tehty allergiamaidon kokeilu voi myös olla hyödyllinen korvikemaitoa saavalla vauvalla.
  • Harkitse kiinteiden ruokien aloittamisen aikaistamista.
  • Muuta lapsen nukkuma-asentoa pystymmäksi korottamalla sängyn päätyä. Nukuta lapsi vasemmalle kyljelleen.
  • Vältä vauvan nukuttamista auton turvakaukalossa. Asento voi pahentaa refluksioireilua.
  • Hae apua vauvan ummetukseen, mikäli sitä ilmenee. Imeväisen refluksiherkkyyteen liittyy usein ummetustaipumus, ja ummetuksen hoito vähentää refluksiherkkyyttä.

Vauvan refluksin hoito lääkkeillä

Merras-Salmio suhtautuu varauksella refluksioireiden hoitamiseen lääkityksellä, sillä pulauttelun määrään vaikuttavia tutkittuja ja turvallisia lääkkeitä ei hänen mukaansa ole markkinoilla. Lisäksi tutkimukset happosalpaajien tehosta alle vuoden ikäisten vauvojen refluksioireiluun ovat päätyneet samaan tulokseen: Lumelääke parantaa refluksioireita yhtä hyvin kuin happosalpaaja.

”Happosalpaajat eivät vähennä ruokatorveen nousevan refluksin määrää. Niitä tulisi käyttää imeväisiässä ainoastaan todetun ruokatorvitulehduksen hoitoon tai jos lapsella on hankalia hengitystieoireita. Tällöinkin niitä tulisi käyttää kuuriluontoisesti, sillä pitkään käytettynä happosalpaajalääkkeisiin liittyy vieroitusoireiden riski”, Merras-Salmio selittää.

Refluksioireilla hyvä paranemisennuste

Jos refluksioirelun taustalla ei ole muuta sairautta, se helpottaa vauvan kasvaessa, alkaessa syödä enenevissä määrin kiinteä ravintoa ja noustessa pystyasentoon.

Vauvaiässä refluksioireillut lapsi kärsii murrosiän jälkeen hiukan muita useammin närästyksestä ja toiminnallisista vatsavaivoista, mutta imeväisiän refluksivaiva ei yleensä aiheuta muita ongelmia lapsen terveydessä tai vaikuta tämän kehitykseen.

”Imeväisen refluksisairaudella ja -oireilla on erittäin hyvä spontaani paranemisennuste”, Merras-Salmio lohduttaa.

Silent reflux

Silent reflux -käsitteellä viitataan refluksitautiin, jossa ei esiinny pulauttelua. Laura Merras-Salmion mukaan sen olemassaoloa ei ole voitu todentaa imeväisikäisillä.

”Vauvan ruokatorven tilavuus on hyvin pieni, joten merkittävä refluksi käytännössä kyllä tulee esille pulautteluna, eikä niin sanottu silent reflux ole lääketieteessä käytetty ilmaisu tai diagnoosi. Silent refluxista puhutaan enemmän kuin on todennettua – suurin osa näiden vauvojen oireista johtuu ihan muusta kuin refluksista. Esimerkiksi nieleskelyä esiintyy aivan terveilläkin vauvoilla, ja pelkkä itkuisuus on äärimmäisen harvinainen refluksisairauden ilmentymä”, Merras-Salmio kertoo.

Lähteet:

Duodecim: Laura Merras-Salmio, Kaija-Leena Kolho: Pulautteleva imeväinen

Lue myös:

Mitä mieltä olet artikkelista?