Todetuista raskauksista 12–15 prosenttia päättyy keskenmenoon. Yleisin syy keskenmenolle on sikiön vakava kromosomipoikkeama, jonka vuoksi sikiö ei voi kehittyä elinkelpoiseksi. Usein keskenmenon estämiseksi ei ole mitään tehtävissä.

Viimeksi päivitetty 18.2.2008

Keskenmenosta puhutaan silloin, jos raskaus keskeytyy, kun raskausviikkoja on mennyt alle 22+0 ja syntyneen sikiön paino on alle 500g. Noin 80% keskenmenoista tapahtuu jo raskauden ensimmäisellä kolmanneksella, eli ennen 12. raskausviikkoa.


 


Joka neljäs nainen kokee elämänsä aikana keskenmenon, joten kyseessä on erittäin yleinen tapahtuma.

Varhainen keskenmeno

Jos raskaus keskeytyy heti alkuunsa, vain muutamia päiviä sen jälkeen, kun kuukautisten ”olisi pitänyt alkaa”, puhutaan kemiallisesta raskaudesta ja varhaisesta keskenmenosta.

Monesti tässä tapauksessa nainen ei edes huomaisi olleensa raskaana, mutta tarkka raskaustesti saattaa havaita pieniä muutoksia hormonitasoissa ja näyttää positiivista tulosta.

Lue lisää varhaisesta keskenmenosta tästä.

Myöhäinen keskenmeno

Myöhäinen keskenmeno tapahtuu 12. raskausviikon alkamisen jälkeen, eli raskauden ensimmäisen kolmanneksen päätyttyä. Myöhäinen keskenmeno alkaa usein lapsivesien menolla. Sitä seuraavat supistukset ja sikiön syntyminen.

Joskus sikiö saattaa menehtyä kohdun sisälle ilman, että keskenmeno käynnistyy – tämä huomataan yleensä joko neuvolassa tai ultraäänessä. Raskausviikoista riippuen kohtu tyhjennetään tällöin kaavinnalla tai käynnistämällä keskenmeno lääkkeitä käyttäen.

Miksi keskenmeno tapahtuu?

Tavallisin syy keskenmenoon on sikiön vakava kromosomipoikkeavuus. Siten käynnistymässä olevaa tai käynnissä olevaa keskenmenoa ei voi myöskään lääketieteellisesti juuri estää eikä lapsi ole pelastettavissa: lapsen kehityksessä on syystä tai toisesta niin suuria ongelmia, että se ei voi jatkua. Tällöin ”luonto tekee tehtävänsä” ja raskaus, jossa sikiön kehitys ei voisi jatkua, päättyy.

Lue lisää siitä, miksi keskenmeno tapahtuu, tästä.

Keskenmenon oireet

Jos epäilee keskenmenoa, kannattaa ottaa yhteyttä neuvolaan tai lääkäriin. Päivystykseen on harvoin syytä kiirehtiä.

Keskenmenon oireet riippuvat siitä, missä vaiheessa raskautta se tapahtuu. Varhaisessa vaiheessa raskautta keskenmeno muistuttaa tavallista rajumpia kuukautisia: oireena ovat alavatsakrampit ja äkillinen, runsas verenvuoto.

Myöhäisemmässä vaiheessa keskenmeno alkaa tavanomaisesti tiputteluvuodolla, joka voimistuu päivien kuluessa. Alavatsan krampit saattavat olla jatkuvia tai satunnaisia. On myös mahdollista, että keskenmeno on täysin oireeton.

Lue lisää keskenmenon oireista tästä.

Keskenmenon jälkeen

Usein kohtu tyhjenee etenkin varhaisessa keskenmenossa kokonaan, jolloin millekään toimenpiteille, esimerkiksi kaavinnalle, ei ole tarvetta. Joskus käy niin, että kohtu tyhjenee vain osittain. Silloin kohtuun jäänyt kudos joudutaan poistamaan kirurgisella kaavinnalla. Kuukautiset palaavat yleensä viimeistään noin kuuden viikon kuluttua keskenmenosta, joten fyysisesti uuden raskauden yrittäminen on mahdollista piankin.

Keskenmeno on toivotun raskauden toteamisen jälkeen usein shokki, tapahtuipa se miten varhaisessa vaiheessa raskautta tahansa. Esimerkiksi neuvolan kautta on tarjolla keskusteluapua keskenmenosta selviytymiseen.

Lue lisää keskenmenon aiheuttamasta surusta ja sen käsittelystä tästä.

Mitä mieltä olet artikkelista?