Nuorten miesten siittiömäärät ovat olleet laskussa useassa maassa. Uudet tutkimukset ruotivat, mitkä ruokatuotteet vaikuttavat siimahäntäkatoon. 

Julkaistu 23.1.2013

Tutkimusjohtaja Tina Jensen lähti selvittämään tanskalaisten miesten sperman laatua heikentäviä tekijöitä.

Tutkimuksessa mitattiin 701 armeijaikäisen miehen siittiöiden määrä spermassa. Miehiltä kysyttiin myös ruokailutottumuksista. Tutkimus toteutettiin vuosien 2008–2010. Miehet olivat keskimäärin 20-vuotiaita. 

Lue myös: Laskeeko vuorotyöt hedelmällisyyttä?

Vähemmän spermaa rasvan ystävillä

Tutkijat jakoivat aineiston neljään ryhmään rasvan syönnin suhteen. Vähärasvainen neljännes sai alle 11,2 prosenttia energiastaan tyydytetyistä rasvoista. Rasvaisin ryhmä sai yli 15 prosenttia päivittäisestä energiastaan kovista rasvoista.

Eniten siittiöitä oli kovia rasvoja välttävillä miehillä. Ryhmän keskiarvo oli 163 miljoonaa siittiötä yhtä siemensyöksyä kohden. Kovaa rasvaa eniten nautiskelevien ryhmässä keskiarvo oli ainoastaan 128 miljoonaa siittiötä.

Lue myös: ”Pystyn antamaan onnen toiselle”

Terveelliset elämäntavat vaikuttavat

Vuonna 2011 tehdyn brasilialaisen tutkimuksen mukaan siemennesteen laatuun vaikuttaa muutkin ruokatuotteet kuin rasva.

Alkoholi, tupakka ja kahvi vaikuttavat tutkimuksen mukaan negatiivisesti hedelmöittämisen mahdollisuuteen. Mies pystyy myös lisäämään siittiöidensä määrää valitsemalla tietyt ruokatottumukset. Viljojen ja hedelmien nauttiminen ja lihan syömisen vähentäminen johtaa tutkimuksen mukaan suurempiin siittiölatauksiin.  

Brasilialaisen tutkimuksen aineistoa on kritisoitu, sillä mukana tutkimuksessa oli ainoastaan miehiä, jotka kävivät hedelmöityshoidoissa. Tanskalaisen rasvatutkimuksen ainesto koostuu puolestaan kattavasta otoksesta nuoria miehiä.

Lähteet: Reuters: Your sperm are what you eat, study suggests, Reuters: Saturated fat tied to sinking sperm counts in Danes, High dietary intake of saturated fat is associated with reduced semen quality among 701 young Danish men from the general population  

Teksti: Jarkko Uro
Kuva: Crestock

Mitä mieltä olet artikkelista?  

Edellinen artikkeliSinustako neandertalilaisen synnyttäjä?
Seuraava artikkeli”Sairaala aiheutti minulle imetysfobian”
JAA