”Okei pojat! Tilaisuutemme on tässä. Se on nyt tai ei koskaan”, voimme kuvitella siittiökenraalin komentavan miljoonapäistä siittiöarmadaansa kohti kaunokaisen munasolua. Tutkimuksen mukaan vähemmän viehättävän seksikumppanin kohdalla kenraalin sanat eivät kaiu yhtä pontevina.

Julkaistu 5.7.2012

Englantilaisen tutkimuksen mukaan siittiöt pistävät parastaan uidessaan kaunottaren uumenissa. Asia selvisi punaviidakkokukoilla tehdyssä tutkimuksessa.

Tutkijat testasivat Tukholman yliopiston punaviidakkokukkojen siemennesteen nopeutta heidän pariteltua tarhan eri kanojen kanssa.

Yhdynnän jälkeen kerättyä siemennestettä tutkimalla ilmeni, että kauniiseen kanaan suunnatut siimahännät olivat huomattavasti nopeampia liikkeissään kuin muihin kanoihin roiskaistut veijarit. Myös siemennesteen määrä oli suurempi, kun kukko oli paritellut viehättävän kanan kanssa.

Lue myös: Seksiä joka päivä! 

Tuplalaukaus

Tutkijat eivät osaa tarkkaan ottaen sanoa, miten urokset pystyvät säätelemään siittiöidensä nopeutta. On kuitenkin esitetty kiinnostava teoria.

Tiedetään, että miehet voivat käyttää ejakuloidessaan joko toista tai sitten molempia siemenheittotiehyeitään. Tutkijat uskovat, että viehättävä seksikumppani aiheuttaa molempien tiehyeiden laukeamisen. Teorian mukaan urokset säätelisivät näin siemennesteen määrää sekä nopeutta.

Lue myös: Siimahännät kuriin 


Kauniita kanoja?

Mutta miten tutkijat ovat voineet arvioida kanojen viehättävyyttä? Onko partasuiden raati istunut arvioimassa kanojen ulkoisia avuja?

Ei aivan.

Tutkimuksessa kanat on laitettu kauneusjärjestykseen heidän höyhenien koristeiden määrän avulla. Aikaisemmissa tutkimuksissa höyhenpeitteen koreuden on huomattu olevan yhteydessä kanojen munimien munien määrään: mitä koreampi kana, sitä enemmän munia.

Tutkijat pitävät todennäköisenä, että tulokset sopivat myös muihin lajeihin, joiden edustajat harjoittavat seksiä useiden eri lajitovereiden kanssa. Näin ollen on mahdollista, että myös ihmisurhojen siittiöt saavat lisäpuhtia kaunottarien suloisista muodoista.

Lähde: ABC Science
Kuva: Crestock

Lue myös:

Siittiöt sekaisin marista
Yhden siittiön tehtävä
Mies tietää milloin nainen ovuloi

Mitä mieltä olet artikkelista?