Junnu kaivelee, mutustelee ja repii. Äiti juoksee perässä ja kiroilee. Lue Samathan blogimerkintä lasten oudoista päähänpiintymistä.

Viimeksi päivitetty 16.5.2013

Junnu ehtii kaikkialle, saa monenlaista aikaan ja kehittelee siinä sivussa makupalettiaan.

Laatikoiden avaamisen saloja tuo ei vielä ole oivaltanut, mutta kaappien kylläkin. Olen joutunut tehdä melko mielenkiintoisia patenttiratkaisuja tiskikaappiin ja muihin kaappeihin. Roskapussi alkoi lumota ja kuumottaa Junnua siinä määrin, että nyt aikuisetkaan hädin tuskin saavat kaapin ovea auki.

Saatoin vähän ylireagoida, mutta meni totaalisesti hermo siihen, että selkänsä käännettyään sai olla keräämässä roskia ympäri keittiötä ja kuurata pojan käsiä. Ja toivoa ettei se ole suuhunsa pistänyt mitään ja vaikka olisikin, ettei se olisi vielä kovin hyväksi muhinutta. Helmi homma oli kun poika löysi oman paskavaippansa, joka oli eksynyt poikkeuksellisti väärään roska-astiaan.

Lue myös: Mitä lapsen tulisi oppia? 

Selluloosa pitää lääkärin loitolla

Lehtilaatikko on toinen lempihyökkäyskohde. Tai oli, meillä ei ole enää sellaista vaan nakkaan kaiken mainospostin sun muun paskan saman tien menemään ja laitan tärkeät (laskut) talteen. Olisin toki voinut nostaa lehtilaatikon ylemmäskin, mutta en viitsinyt.

Poikaa oli myöskin jo aivan turha kieltää ”lukemasta”, koska alkuun se oli luvallista. Kun se oli mukamastaan niiiin söpöä katsottavaa – ainakin siihen saakka, kunnes painomusteeseen tuhraantunut jälkikasvuni päätti todistaa vääräksi vanhojen ihmisten väitteen siitä, etteivät lapset syö lehtiä eivätkä varsinkaan sanomalehtiä. Hyvin näytti maistuvan. Vaikkei selluloosa tietysti aivan lautasmalliin kuulukaan.

Lue myös: Kasvetaan ilolla 

Likaiset sukat suuhun

Kolmas lempikohde on pesuhuone. Ilmeisesti pesukone on niin ihmeellinen apparaatti, että sen ihailu kauempaa ei enää käy päinsä. Ja onhan vedellä lorkkiminen ammeessa ja suihkussa muutenkin niin pirun kivaa, ettei tuo miniepeli tahtoisi pysyä pesuhuoneesta lainkaan poissa. Ovi pitää aina muistaa sulkea huolellisesti tai Junnun löytää irvistelemästä ja kähmimästä pyykkikoria paskainen sukka suussa.

Kummaa kyllä, televisio ja muut vastaavat laitteet ovat saaneet olla aivan rauhassa. Niistä me kyllä tehtiin heti jo kättelyssä herrasmiessopimus, joka salli vain ihailun muttei käpälöimistä. Toistaiseksi muutamia kokeiluja lukuunottamatta Junnukin on malttanut sopimusta noudattaa. Samoin koriste-esineet ovat saaneet toistaiseksi olla rauhassa (epäilisin Junnun olevan vielä liian lyhyt). Sen sijaan mikään paperinen ei. Kirjoituspöytäni on Junnun mielestä täysin vapaata riistaa tutkimusmatkailijalle.

Lue myös: Lapset liian huolettomia? 


Kirjastoon vähän maisteltuja teoksia

Pöytä pursuilee elämäntilanteesta johtuen sälää aivan kiitettävästi ja mikäänhän ei ole mukavampaa kuin palauttaa tiukkakatseiselle kirjastotätille vain vähän maisteltua opusta. Parhaiten kuitenkin tuhottavaksi kelpasi alkuperäisin luonnokseni lopputyöstä, joka sai varsin kylmää kyytiä Junnun käsittelyssä.

Vessa ja vessanpönttö ovat myös mukavia. Yhtenä päivänä vessanovi oli unohtunut auki ja löysin jampan järsimästä omaa pottaansa. Ja kengät, voi pojat, kengät! Jos joku tarkkaamaton pässinpää unohtaa sulkea eteisen oven, Junnu vilistää kuin pikajuoksija maistelemaan kenkiä. Vähän käytetyt korkkarit eivät oikein sytyttäneet Junnun makunystyröitä, mutta isänsä törkyiset ja paljon käytetyt työsaappaat kyllä.

Kaikesta tästä johtuen olen tullut siihen johtopäätökseen, että jostain syystä paska vetää lapsia puoleensa. Vastustamattomasti. Samantha rakastui päätäpahkaa ekalla vilkaisulla, paksuuntui vahingossa, räjähti kesällä 2012 ja nyt pyörittää pientä perhettä, johon kuuluu tavismutsi itse, Mussu ja Junnu. Miten tässä näin kävi ja miten tässä vielä käy?

Teksti on julkaistu alun perin Samanthan Läpäläpämaa-blogissa 8.5.2013 otsikolla Johtopäätös.

Mitä mieltä olet artikkelista?  

Edellinen artikkeliNäitä ei sovi sanoa lasta yrittävälle – 10 seikkaa
Seuraava artikkeliIson vauvan synnytys hirvitti
JAA