Pilvibongarin taskuopas on mainio puuhakirja aikuisille. Mutta sopiiko pilvien bongaaminen 3-vuotiaalle lapselle. Vau.fi testasi.

Viimeksi päivitetty 30.7.2010

Pilvibongarin taskuopas

Gavin Pretor-Pinney
Pilvibongarin taskuopas
Atena
112 sivua

Kun haluaa tehdä tiliä taivaan vesihöyry- ja jääkideilmiöistä, on Pilvibongarin taskuopas erittäin käyttökelpoinen kaveri. Kirjassa on erilaisille pilvityypeille ja niiden alalajeille selkeät kuvat sekä kuvaukset kunkin pilven syntyprosessista.

Taskuopas ei ole mikään tyypillinen tietokirja, vaan se palvelee erityistä pilvibongausharrastusta. Jokaisen pilvityypin kohdalle on mahdollisuus kirjata havaintopäivämäärä, sääolosuhteet sekä havaintopaikka. Erilaisista pilvihavainnoista saa myös pisteitä, joten bongauksesta voi tehdä vaikka kilpailun.

Harrastuskirjamaisuus näkyy myös kielessä. Faktapainotteista leipätekstiä on höystetty keveämmillä lauseilla. Esimerkiksi untuvapilvien tai harsopilvien kuitumaista alalajia nimitetään kuvatekstissä joulupukin partahaituviksi. Tässä harrastuksessa täytyy muistaa rento meininki.

* * *

Sopiiko pilvien keräileminen sitten koko perheen harrastukseksi? Ei auta kuin kokeilla.

Ensimmäisenä päivänä teen kolmevuotiaan poikani kanssa useita pilvihavaintoja. Saamme haaviin kumpupilviä suoraan aamiaispöydästä. Sääolosuhteet ovat sateiset. Iltapäivällä pilviverho ohenee ja näemme kaupungilla untuvapilviä, lentokoneen tiivistymisjuovia ja kuitumaisia harsopilviä.

Pikkumies jaksaa olla kiinnostunut ja kuunnella tieteelliset kuvaukset mukisematta. Juttu on uusi, joten se on vielä jännä.

Seuraavana päivänä pojallani on jo omia nimiä pilville. Kun kysyn, mitä yllämme leijuvat palleropilvet voisivat olla, saan vastaukseksi: ”atkun-pilviä”. Tämän sortin pilvet ovat kuulemma erityisen suuria.

Kuvauksessa paistaa nuoren miehenalun haave. Pumpulisten palleropilvien sijaan hän haluaisi nähdä kaikista suurimman pilven eli ukkospilven. Tätä pilvilajia emme kuitenkaan tapaa bongausjaksona, vaikka yhtenä yönä ukkostaa.

* * *

Kahden päivän innostuksen jälkeen kolmevuotias bongaaja alkaa tympääntyä. Kun poikani pelaa ystävänsä kanssa minigolffia, yritän virittää pojille pientä havainnointituokiota. Taivaalle kun näyttää kasaantuneen kauniita kuitumaisia pilviä. Tällä kertaa ehdotukseni pilvibongauksesta tyrmätään. ”Minä pelaan nyt”, poika toteaa.

Paluumatkalla huomaan taivaalla sivuauringon ja tiedän kirjaa lukeneena kertoa pojalleni, että kyse on ohuen pilviharson aiheuttamasta haloilmiöstä. Mitään suurta innostusta edes tämä sateenkaarenväreissä hohtava halo ei herätä kolmevuotiaassa minigolffaajassa.

Alan päätyä johtopäätelmään, että pilvibongaus on isompien lasten ja vanhempien heiniä. Onhan bongaukseen osallistunut poikaani innokkaammin perheen äiti. Arvio osoittautui kuitenkin pian vääräksi.

Vierailulle piipahtaneen perhetutun istuessa keittiön pöydän äärellä poikani alkaa esitellä Pilvibongarin taskuopasta omatoimisesti.

”Oletko nähnyt palleropilviä”, hän kysyy ja näyttää kuvaa palleropilvistä. Sitten nuori bongari selailee kirjaa ja näyttää: ”Tässä on mantelipilvi.” Kuvassa todella on lentävältä lautaselta näyttävä mantelipilvi.

Myös viimeisenä bongauspäivänä pilvikommentointi luistaa. Katselemme uimarannalta palattaessa hienoja untuvapilviä. Saan kuulla pojaltani, että ne putoavat taivaalta. Tämä havainto saa pian tieteellistä tukea taskuoppaasta:

”Tyypillisesti jääkiteet putoilevat troposfäärin yläosien tuulien halki ja näyttävät herkiltä siveltimenvedoilta putoilevine sadejuovineen.”

Teksti: Jarkko Uro

Lue muita kirja-arvioita:

Huumorisoppa raskaudesta (Juha Vuorinen: Raskausarpia)

Ihanaa ininää äitiydestä (Minna Kiistala: Minä en sitten muutu)

Joutilaan vanhemman jalanjäljillä (Tom Hodgkinson: Joutilaat vanhemmat)

Mitä mieltä olet artikkelista?  

Edellinen artikkeliÄlä jätä lasta kesällä autoon – edes pilvisellä säällä, edes hetkeksi
Seuraava artikkeliHeta syntyi kotona
JAA