Maria Kang treenasi itsensä uskomattomaan kuntoon kolmen lapsen synnytyksen jälkeen. Hän julkaisi kuvan saavutuksestaan Facebookissa. Monet ovat syyttäneet Kangia äitien syyllistämisestä.

Julkaistu 27.11.2013

Kun yhdysvaltalainen Maria Kang lähetti ”Mikä sinun tekosyysi on” -kuvan Facebookiin vuonna 2013, kuva levisi uskomattomalla nopeudella koko maailmaan. Kang on sen koommin kiertänyt keskusteluohjelmissa puhumassa kuvastaan. Hän on myös saanut yhteydenottoja ympäri maailmaa. 

Kuvan menestystarina on sen viestissä. Monet ovat tulkinneet Kangin pilkkaavan äitejä, jotka eivät ole pitäneet kehostaan huolta. Kangia on ehditty jo syyttää häpeälliseksi naiseksi, joka edistää syömishäiriöiden syntymistä. 

Kang itse väittää, ettei halua aiheuttaa äideille häpeää. Hänen filosofiansa onkin seuraava: Koska hän pystyy hoitamaan fitness-yritystään ja saamaan itsensä täydelliseen kuntoon kolmen pienen lapsen äitinä ilman yksityistä lastenhoitajaa, siihen pystyy kuka tahansa. Näin ainakin Maria Kang haluaa uskoa. 

Lue myös: Tissit - ja kuinka niille käy synnytyksen jälkeen 

Kuntoilun taustalla Kangin äiti 

Kangin äiti antoi lapselleen menestyksen avaimet. Hänen äitinsä on äärimmäisen kunnianhimoinen nainen, joka loi mittavan vaurauden perheelleen. Kang kertoo, ettei hänen äitinsä osannut pitää itsestään huolta. Kangin äiti sairastui jo nuorena diabetekseen. 

Nuori Maria Kang päätti, että hän aikoo pitää terveydestään huolta toisin kuten hänen oma äitinsä. Niinpä hän alkoi syödä terveellisesti ja suuntautui urheilemiseen. 

”Äiti antaisi nyt kaikkensa, jos saisi paremman terveyden”, Kang kertoo esitellessään tarinaansa Youtube-videolla. 

Lue myös: Lapsivuodeaika kannattaa ottaa rauhallisesti 

Maria Kangin kuuluisa "Mikä on tekosyysi" -kuva.Sairastui syömishäiriöön 

Parikymppisenä Kang menestyi Yhdysvalloissa kauneuskilpailuissa. Voitoista huolimatta Kang tunsi itsensä tyhjäksi. Hän koki, ettei saavutuksistaan huolimatta ollut mitään. 

Kang sairastui bulimiaan. Lopulta hän oksensi monta kertaa päivässä. Kang kamppaili sairautensa kanssa 3 vuotta, kunnes onnistui selättämään bulimian. 

Kauneuskilpailuita voittanut Kang lihoi syömishäiriöstä parannuttuaan. Tavatessaan miehensä vuonna 2007 hän painoi 70 kiloa. 

Lue myös: Verta, hikeä ja kyyneleitä: näin keho toipuu synnytyksestä 

Pidä huolta itsestäsi

Kangin kolme poikaa syntyivät 2009, 2010 ja 2011. Kang otti viimeisen raskauden jälkeen tavoitteekseen olla vuoden 2012 kesällä erinomaisessa kunnossa. Verkossa leviävä kuva on otos tavoitteen saavuttamisesta. Se sisältää Kangin mukaan myös hänen ajattelunsa ytimen. 

”Minä en pitänyt kehostani huolta moneen vuoteen. Tein lihasliikkeitä ja oksentelin. Päätin silloin, että omistan elämäni fitnekselle. Päätin levittää fitneksen positiivista viestiä.” 

Kang haluaa muistuttaa ihmisiä terveellisten elämäntapojen tärkeydestä. 

”Sinun kehosi on ainoa asia, minkä omistat tässä maailmassa. Et omista lapsiasi, etkä edes vaatteita päälläsi. Kehosi on ainoa omaisuutesi. Pidä siitä huolta”, Kang sanoo. 

Lähde: You Tube: Maria Kang's Backstory, Maria Kangin blogi 

Blogissa väitetään: Kangin kuva jakaa maailman kahtia

Mind Fit Move -blogi ruotii Maria Kangin kuvaa. Blogissa esitetään, että kuva jakaa maailman kahtia. Toiselle puolelle asettuu reippaat fitness-ihmiset ja toiselle puolelle jää ylipainoiset raukat.

Blogikirjoittaja muistuttaa, että maailma ei koostu kahdesta eri ihmisryhmässä. Hän kirjoittaa:

Ei ole kahta maailmaa, kahta kuuta. Ei ole olemassa kahta sinua. Sitä joka olet ja sitä joka voisit olla. On vain täydellinen sinä, kokonaisuus juuri sellaisena kuin olet.

Lue koko kirjoitus tästä

 

Mitä mieltä olet artikkelista?