”Kokemukseni mukaan nuorten naisten iho on herkempi saamaan raskausarpia”, kätilö Grethe Teigen kertoo.

Viimeksi päivitetty 27.8.2013

Yhdellä ryhmällä raskausarpia on enemmän kuin muilla

Uransa aikana Grethe Teigen on saanut tutkittavaksi jos jonkinmoista mahaa. Toiset ovat olleet valtavia ja toiset puolestaan pienempiä. Toisissa mahoissa on ollut raskausarpia, toiset ovat säästyneet tiikeriraidoilta.

Teigen on työssään huomannut, että yhdellä ryhmällä on enemmän arpia kuin muilla. 

”Nuoret äidit saavat enemmän arpia. En tiedä mistä tämä johtuu. Ehkä heidän ihonsa venyy enemmän?” Teigen pohtii. 

Vaaleaihoiset saavat myös enemmän arpia kuin tummemmalla hipiällä varustetut mammat. 

Naiset huolissaan ihostaan

Vaikka arvet eivät vaikuta raskauden kulkuun, naiset ovat ihostaan huolissaan.

”Monet miettivät, miltä maha näyttää raskauden jälkeen. Se on kuitenkin pieni hinta lasten saamisesta”, Teigen huomauttaa.

Aika parantaa haavat. Myös raskausarvet himmenevät ajan saatossa.

”Lopulta ne näkyvät enää hyvin vaaleina”, Teigen lohduttaa.

Voiteista apua?

Markkinoilla on useita voiteita, joiden sanotaan ehkäisevän arpia. Voiteiden toimivuutta ei ole koskaan todistettu.

Kätilö Teigen neuvoo pitämään ihon pehmeänä ja kosteana. Hän ei kuitenkaan usko, että voiteet estäisivät arpien syntymistä.

Kävijöiden kuvia raskausarvista

"Tämä on toinen raskauteni. Kuvanottohetkellä neljä päivää laskettuun aikaan. Arpia löytyy myös reisistä ja rinnoista."  
"Tässä paisunut vatsani. Odotan nyt toista lastani. "
"Mahani on täynnä vanhoja raskausarpia. Olen taas raskaana. Miten mukavaa käyttää vanhoja arpia tässäkin raskaudessa! "
"39. raskausviikolla." 
"Mahani on yhtä raskausarpea."
" Mahani viikolla 34. Maha näytti lopulta vielä kamalammalta. Ennen kun raskaus päättyi, minulla oli raskausarpia säärissä, reisissä, mahassa ja alaselässä."

Keskustele aiheesta foorumilla: Raskausapia - ihanaa?

Mitä mieltä olet artikkelista?  

Edellinen artikkeliYhdessä syntymään asti
Seuraava artikkeliNakuna imettänyt lempattiin Instagramista
JAA