Kun Laura Mazza avautui miehelleen raskauden tuomista ulkonäkömuutoksista, hän sai kuulla maailman ihanimman vastauksen.

”Et rakastunut näihin muotoihin”, minä sanoin miehelleni.

Hän rakastui minuun silloin, kun olin hyvässä kunnossa. Minulla oli lihaksia, mahassani ja rinnoissani ei ollut raskausarpia, ei ollut vatsaröllykkää lihasten erkanemasta.

Hän rakastui kroppaan, joka mahtui tiukkoihin farkkuihin. Pystyin kävelemään kauppaan, nappaamaan tietyt farkut ja kävelemään ulos. Tiesin, että ne mahtuisivat minulle.

Kroppani ei enää pysty shoppailemaan niissä kaupoissa. Pidän enimmäkseen legginssejä. Hänen kroppansa on pysynyt samana, mutta minun on muuttunut kaikilla mahdollisilla tavoilla. Se ei ole reilua…

Olin väsynyt ja tunsin itseni rikkinäiseksi. Seisoin hänen edessään ja itkin: ”Nämä eivät ole ne muodot, joihin sinä rakastuit.”

Hän vastasi: ”Olet oikeassa. En rakastunut tuohon kroppaan.”

”Sen sijaan se on kroppa, joka kasvatti sisällään meidän lapset, ruokki meidän lapsiamme ja lohdutti meidän lapsiamme. Se on synnyttänyt elämää. Minä rakastun sinuun joka päivä uudelleen.”

”En tiennyt mitä rakkaus on ennen kuin löysin sinut, ja näin kaiken, mitä kehosi pystyy tekemään. Kiitos siitä”, hän sanoi.

Älä häpeile sitä, miltä äitikehosi näyttää. Ehdit kyllä tulevaisuudessa luopua kakuista. Nauti nyt näistä hetkistä. Nauti siitä tosiasiasta, että olet tehnyt jotain, joka on jokaisen raskausarven ja -makkaran arvoinen.

Jos tarvitset muistutuksen, tässä se tulee: sinun nykyinen kroppasi, se on kaiken rakkauden arvoinen.

Laura Mazza – Mum on the Run

Mitä mieltä olet artikkelista?  

JAA
Edellinen artikkeliSarah-äiti vanhemmuudesta: ”Tie on rosoinen ja täynnä paskoja päiviä”
Seuraava artikkeli10 väitettä hampaista