Raskaana oleville on tarjolla monenlaisia täsmätuotteita. Äitiysvaatteitakin on joka lähtöön mammafarkuista masutuubeihin. Mitä kaikkea odottaja tarvitsee?

Julkaistu 9.3.2010

Raskaus – mikä ihana syy shoppailuun! Tarvitaan ainakin mammafarkut, äitiysliivit, tukivyö…vai tarvitaanko sittenkään? Odottajien ostosmieltymykset ovat erilaisia, toiset haalivat itselleen koko arsenaalin mammatuotteita ja toiset päättävät pärjätä perusvermeillä.

Vähilläkin hankinnoilla selviää, mutta toisaalta raskausaikana on luvallista myös hemmotella itseään ja nauttia ainutlaatuisesta elämäntilanteesta. Raskauden jälkeen vaatteiden ja tarvikkeiden ei tarvitse jäädä kaappiin pölyttymään: äitiystavaralla on yleensä kohtuullinen jälleenmyyntiarvo, ja itselle tarpeettomiksi jääneillä kamppeilla voi toki ilahduttaa vaikkapa odottavaa ystävää.

Lue myös: Raskaushehkua!

Tässä valikoima odotusajan tarpeistoa – turhanpäiväistä vai tuikitarpeellista? Päätä itse!

Monenmoista mammavaatetta

Odottava äiti voi halutessaan uusia raskausajaksi vaikka koko vaatekaappinsa, tarjontaa kyllä riittää aina erityisistä raskausalusvaatteista odottajan bisnesvetimiin. Muoti on kuitenkin ollut pitkään sellaista, että monia tavallisia vaatteitakin voi käyttää raskausaikana: esimerkiksi tunikat, joustavat neuleet ja pitkät topit käyvät hyvin odottajallekin, samoin kuin hipster-malliset alushousut. Housut ja hameet eivät sen sijaan aina taivu kasvavan vatsan tarpeisiin, ja yleisin mammavaatehankinta lieneekin juuri äitiyshousut. Housuja on sekä vatsan päälle nousevia että sen alle jääviä ”under the belly”-malleja.

Äitiysvaatteiden tarve riippuu jonkin verran toki vuodenajastakin: kesällä kumpuaan kasvattava voi tepastella kepeästi leggingseissä ja topissa, kun taas talviaikaan vatsan kanssa tarpova saa pähkäillä, miten mahduttaa maha talvitakin suojaan. Jos vetoketju ei mene kiinni ja pakkanen paukkuu, voi äitiystakin osto olla pakkorako.

Jos äitiysvaatteisiin investointi ei houkuttele, voi omia vaatteitaan muokata pienillä lisävarusteilla odotusvaatteiksi. Masutuubin avulla tavallinen paita saa lisää pituutta, eikä raskausvatsa pilkota paidan alta. Housuille ja farkuille puolestaan saa jatkoa säädettävillä jatkopaloilla.

Lue myös: Mitä ylle raskausaikana?

Tukea ja turvaa

Varsinkin raskauden loppuvaiheessa sopivan nukkumisasennon löytäminen voi ison vatsan kanssa olla vaikeaa, koska kehon painopiste on muuttunut. Jos tavallisista tyynyistä ei ole tarpeeksi tukea, voi kokeilla raskaustukityynyä. Tyyny laitetaan kylkiasennossa vatsan ja patjan väliin. Sen luvataan ehkäisevän lihasten ja selkärangan kuormitusta sekä raskausarpien muodostumista. Toinen odottajille markkinoitava tyyny on jalkojen väliin laitettava unituki, joka puolestaan vähentää lonkan ja lantion alueelle kohdistuvaa painetta.

Lue myös: Odottajan yö: kramppeja, vessareissuja ja närästystä?

Autoilevien odottajien vatsan turvaksi on tarjolla turvavyön alennin. Se ohjaa turvavyön lantio-osan alas, jotta mahdollisessa jarrutus- tai kolaritilanteessa vyö ei puristaisi vatsaa.

Vatsan ja erityisesti alaselän painetta helpottamaan voi hankkia tukivyön. Tukivyötä voi käyttää alkuraskaudesta lähtien ja niitä on saatavilla sekä tarralla säädettäviä malleina että saumattomina, tuubimallisina tukivöinä.

Pahoinvoinnin ja arpien estoon

Raskauspahoinvointia voi koettaa taltuttaa pahoinvointia estävillä rannekkeilla. Niiden tehon kerrotaan perustuvan akupainantaan: rannekkeiden sisäpinnalla olevat pienet nappulat hierovat tiettyä ranteen akupistettä, jonka stimulointi ehkäisee ja lieventää pahoinvoinnin tunnetta.

Raskausarpia ehkäiseviä voiteita – ja öljyjä on markkinoilla lukuisia. Niitä suositellaan käytettäväksi koko raskausajan päivittäin vatsan, reisien, rintojen ja lantion alueelle. Ahkera rasvaaminen vaikuttaa ihon kimmoisuuteen, ja voiteilla voi mahdollisesti saada jo syntyneitä arpia haaleammiksi.

Huvin vuoksi

Jos vatsansisäistä elämää tekee mieli tutkailla useammin kuin neuvolakäynneillä, voi kotiinkin hankkia sydänäänien kuuntelulaitteen eli kotidopplerin. Sydämen jumputuksen saa dopplerin kautta kuulumaan raskausviikolta 12 lähtien. Sydänääniä voi myös tallentaa tietokoneelle muistoksi tai lähettää vaikka tulevien isovanhempien ihailtavaksi.

Lue myös: Kauniita kuvia, tarkkaa tutkimusta

Vatsan päällä keikkuva raskauskaulakoru pitää liikkuessaan pientä helinää, jonka sikiö kuulee noin raskauden puolivälin jälkeen. Synnyttyään vauvan uskotaan tunnistavan helinän ja rauhoittuvan sen kuultuaan.

Tai miten olisi ikuinen mahamuisto vaikka vauvanhuoneen seinää koristamaan? Raskausmahasta voi nimittäin tehdä taideteoksen koristeltavalla masukipsillä.

Teksti: Hanna Brockman
Kuva: iStockphoto

Lue myös:

Vauvakutsuilla juhlitaan elämää
Vaunujen monet ominaisuudet
Vauvakamppeet vuokralle
Hoitolaukussa kaikki tarpeellinen

Mitä mieltä olet artikkelista?  

Edellinen artikkeliVau.fi tutustuu synnytyssaliin
Seuraava artikkeliKauniita kuvia, tarkkaa tutkimusta 4D-ultrassa
JAA