Kolme nuorta miestä istui kylmän syysillan päätteeksi saunassa. Kaksi heistä oli jo synnyttänyt esikoisensa. Yhdellä ei ollut vielä minkäänlaista käsitystä siitä tuskallisesta taakasta, jonka mies joutui kantamaan saattaessaan lapsen maailmaan.

Viimeksi päivitetty 17.11.2008

”Täällähän ihan vilustuu. Heitähän Matti löylyä”, Eero sanoi.
Matti heitti useita kauhallisia, niin että sähkökiuas sihisi äkäisenä. Kuuma höyry sai miehet painamaan selkänsä köyryyn. Kun lämpötila nousi sataan kahteenkymmeneen asteeseen, alkoivat miehet keskustella synnytyskokemuksistaan.
”Hyvät on löylyt”, Eero haastoi. ”Mutta ei ole mitään synnytykseen verrattuna.”
”Ei ole ei”, Matti vastasi.
”Synnytyksen kaltaista tuskaa ei ole kokenut kuin haavoittuneet talvisodan veteraanit”, Eero jatkoi.
Eero ja Matti myhäilivät hyväntahtoisesti synnytyskipujen kamaluuksille. Lapseton Lasse kuitenkin pysyi vaiti. Sitten hän kysyi Matilta
”Pojanko sinä synnytit?”
”Totta helskatissa ja siinä pojassa oli kuule kokoa kuin itse perkeleessä. Painoi lähelle viittä kiloa ja kokoa oli tämän verran”, Matti sanoi ja levitteli käsiään täristellen niitä jatkuvasti etäämmäksi toisistaan.
”Mahtoi tehdä kipeää”, Lasse totesi ja ihmetteli samalla miten kalavaleen kokoinen lapsi oli mahtunut pienestä miehestä ulos.
”Otitko muuten epiduraalia”, Eero kysyi ja heitti puoli saavillista vettä kiukaalle.
Ylälaude täyttyi polttavasta vesihöyrystä.
”Kyllä mies aina kipua kestää”, Matti ähisi naama kurtussa. ”Mutta ajatelkaahan miehet, mitä siitä tulisi, jos naisten pitäisi synnyttää.”
Näin puhuttuaan Matti poistui saunasta suihkun puolelle. Toiset jäivät vielä lauteille kärvistelemään. Matti istahti puiselle suihkupenkille, ja yhtäkkiä synnytysmuistot tulvivat hänen mieleensä.
Matti muisti, kuinka hän oli virunut yli vuorokauden sairaalassa peläten hetki hetkeltä kovenevaa kipua. Kun sitten avautumisvaiheen repivät poltot olivat iskeneet, Matti ei pystynyt kuin vuoroin karjumaan ja itkemään.
Oli kuin vanha vihtahousu olisi aloittanut etuajassa hänen piinaamisensa ja tullut varta vasten vääntämään kaikki hänen sisäelimensä rullalle.
Niinpä Matti aneli kätilöltä helpotusta kipuun. Kätilö tarjosi Matille ilokaasua ja lohdutti kertomalla, että synnytyssali oli varustettu uusimmalla teknologialla. Tieto lohdutti Mattia hetken, mutta sitten kipu sai taas ylivallan.
Liisa oli hermostuksesta kalpea. Hän ärhenteli kätilölle ja vaati anestesialääkäriä paikalle välittömästi. Kätilö vastasi Liisan vaatimuksiin pitämällä puhuttelun siitä, miten miehiä pitää tukea synnytyksessä. Onneksi lääkäri saapui kesken kurinpalautuksen, ja kätilön ja Liisan välinen eripura laukesi siihen.
Puudutuksen jälkeen synnytys sujui paremmin. Jo muutaman tunnin päästä poikavauva komeili onnellisen mutta väsyneen isän sylissä.
”Meille synnyttäneille”, Eero sanoi.
Miehet höyrysivät takapihan puutarhatuoleilla.
”Meille ja myös tuleville synnyttäjille”, Matti vastasi suunnaten sanansa Lasselle.
Olutlasit kilauttivat toisiaan vasten, ja miehet ottivat pitkän ja nautinnollisen kulauksen.
”Oletko palannut jo töihin”, Matti kysyi.
”Minäkö? Minähän tein töitä aina viikkoa vajaa synnytykseen ja jatkoin heti viikon päästä synnytyksestä.”
”Älä helvetissä! Miten paikat kesti raksalla?”
”Kyllä ne ompeleet kestävät, kun ei vain nostele liikaa tavaroita. Lääkäri tosin uhkaili, että jos palaan hommiin liian aikaisin, niin se on sitten hengenlähtö lähellä, mutta meikäpoika senkun porskuttaa. Ja eikö se niin ole, että mikä ei tapa, se vahvistaa.”
”Totta puhut!”
”Ennen vanhaan sitä synnytettiin pellolla, kiedottiin syntynyt lapsi nyytiksi selkään ja jatkettiin kuokkimista. Ne oli aikoja ne.”
Lasse alkoi tuntea itsensä vähäpätöiseksi. Hänet valtasi halu päästä itsekin synnyttäneiden miesten urheaan joukkoon. Raskausajan vaivat mietityttivät kuitenkin nuorta hyväkuntoista miestä.
”Oliko teillä sitä raskauspahoinvointia?”
”Minulla oli. Monta kuukautta”, Matti sanoi.
”Kuin myös”, Eero kiirehti sanomaan. ”Olisinkohan kärsinyt noista mahanpuruista peräti kuusi kuukautta.”
”Joo”, Matti halusi täsmentää. ”Kyllä minäkin olin melkein koko raskausajan pahoinvoiva. Sain todella voimakkaita pahoinvointikohtauksia varsinkin lenkkimakkarasta.”
”Lenkkimakkarasta”, Lasse toisti ja mietti samalla olisiko mahdollista, että makkara saisi hänet voimaan pahoin.
”Myös valkosipuli ja jalapenot tekivät tiukkaa, mutta kyllä minä niitä välillä söin väkisin”, Matti lisäsi.
”Pystyittekö kuitenkin elämään normaalielämää”, Lasse uteli.
”No, mitä nyt sellainen pieni yrjöily ja närästys raavasta miestä haittaisi. Minä kävin aivan normaalisti töissä ja punttisalillakin. Otin vain yrjövadin mukaan pahoinvoinnin varalle”, Eero kertoi.
”Miehen puhetta”, Matti vastasi. ”Ja jos ei muuta, niin kunnon piereskely aina auttaa pahoinvointiin. Kysymys on ilmanpaineen säätämisestä oikealle tasolle. Vähän niin kuin autonrenkaan kanssa.”
Eeron vaimo Salla-Mari seisoi takapihan ovella. Hän oli kuullut Eeron ja Matin puheet ja katsoi nyt miehiä huvittuneesti.
”Voidaanko me mennä jo saunaan”, Salla-Mari uteli. Häntä hymyilytti.
”Menkää vain”, Eero huikkasi.
Miehet menivät sisälle ja joivat vielä toiset keskioluet. Juttu ei kuitenkaan enää lentänyt, sillä miesten pienet lapset vaativat suurimman osan heidän huomiostaan. Lassella oli aikainen herätys seuraavana aamuna, ja hän päätti lähteä kotiin.
Tähdet loistivat kirkkaina Lassen tallatessa pimeitä puistoteitä kotia kohti. Hän mietti mielessään, miten hienoa oli olla mies. Matin ja Eeron sanat kaikuivat hänen ajatuksissaan kotiovelle saakka. Lasse päätti puhua vielä samana iltana tyttöystävänsä kanssa lapsen hankkimisesta. Ehkäpä jo vuoden kuluttua hän voisi kertoa pojille omat urhoolliset hetkensä elämänsynnyn äärellä.
Mitä mieltä olet artikkelista?  

Edellinen artikkeliVauvahieronta helpottaa vaivoja
Seuraava artikkeliRaskausvatsan taputtelijat – aina niitä löytyy!
JAA