Tähteeksi jääneestä puurosta syntyy pienellä vaivalla uusia ruokia rieskoista vanukkaisiin.

Viimeksi päivitetty 1.11.2021

Jäikö puuroa yli aamiaiselta tai iltapalalta? Tuttu tilanne lapsiperheessä. Ravitsemusasiantuntija, ETM Hanna Kautiainen neuvoo seuraavassa, miten kattilan pohjalle jääneistä rippeistä saa kehitettyä seuraavan aterian tai välipalan.

1) Leivo rieskoja tai paista pannaria

Sämpylät, rieskat, letut ja pannukakut ovat ehkä tutuimpia ylijääneen puuron jatkojalostusmuotoja, jotka syntyvät helposti jauhoja ja munia lisäämällä. Niihin saa vaihtelua raastamalla mukaan vaikka kesäkurpitsaa tai porkkanaa. Näin saa samalla lisättyä kasvisten määrää päivän aterioilla. Yhtä lailla mukaan voi ujuttaa vaikkapa tähteeksi jäänyttä kasvissosekeittoa.

Sämpylöiden perusohje:
(18 kpl)

5 dl Valio Eila® maitojuomaa 3%
1 ½ tl suolaa
2 rkl sokeria tai hunajaa
25 – 50 g hiivaa
3 dl kaurahiutaleita
n. 7 dl sämpyläjauhoja
½ dl Valio Oivariini® juoksevaa

OHJE

Sekoita kädenlämpöiseen maitoon suola, sokeri ja hiiva. (Suuremmalla hiivamäärällä taikina nousee nopeammin.)

Lisää puuroa sen verran, mitä sitä on jäänyt. Tämän jälkeen lisää kaurahiutaleet ja vähitellen sämpyläjauhot – mitä enemmän laitoit puuroa, sitä vähemmän sinun tarvitsee lisätä hiutaleita ja jauhoja. Alusta taikinaan lopuksi Oivariini. Taikina saa jäädä melko pehmeäksi, näin syntyy kuohkeita sämpylöitä. Peitä liinalla, anna kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina 18 osaan. Pyörittele paloista sämpylöitä. Kohota hyvin liinan alla. Jos haluat, voitele sämpylät maidolla ja ripota pinnalle kaurahiutaleita tai seesaminsiemeniä.
Paista uunin keskiosassa 225 asteessa n. 12 min.

2) Lisää smoothieen kuitua

Pienehkön määrän puuroa voi upottaa smoothien joukkoon korvaamaan esimerkiksi leseitä. Sauva- tai tehosekoittimella pehmeäksi surautettuun juomaan jämäpuuro tuo kuitua ja rakennetta, ja valmiiksi kypsennettynä se on pehmeämpää kuin juomaan lisätyt raa’at kaurahiutaleet. Jos puuron seassa on sattunut olemaan valmiiksi vaikkapa omenanpalasia, smoothie saa siitä hyvän, hedelmäisen pohjan.

3) Sekoita jogurttinen puuro

Valmiista puurosta saa tuorepuuron tyyppisen, kylmän puurovälipalan, kun sen sekoittaa kylmänä jogurttiin tai muuhun nesteeseen ja lisää mukaan esimerkiksi marja- tai hedelmäsosetta. Kylmä puuro jämähtää helposti klimpiksi, joten ainesosat on hyvä sekoittaa huolellisesti.

4) Tuunaa laatikkoruoka

Jos yli jäänyt puuro sattuu olemaan riisipuuroa, siitä saa jatkokehiteltyä porkkanalaatikkoa lisäämällä sekaan porkkanasosetta, munaa, siirappia ja mausteet ennen paistamista. Vastaavasti ohrapuurosta saa punajuurisoseen ja esimerkiksi sinihomejuuston kanssa värikkään laatikon.

5) Paista jälkkäriherkku

Jämäpuurosta syntyy jälkiruokiakin.

Mannapuurosta voi valmistaa vanukasta: puuroon lisätään maitoa, munaa, rusinoita sekä sokeria, ja seosta paistetaan uunissa. Valmiin mannavanukkaan kanssa sopii marjakeitto.

Riisi- tai ohrapuurostakin saa tuunattua kylmän jälkiruokavanukkaan. Tämä ”Viktorian riisi” tunnetaan myös Viktorian kiisselin nimellä. Puuron joukkoon lisätään liivatetta, sokeria, kermavaahtoa, mantelirouhetta, vaniljasokeria sekä sitruunamehua. Pehmeän, hyytyneen vanukkaan voi tarjota marjasoseen ja mantelilastujen kanssa.

Riisi-rusinavanukas
(4 annosta)

VUOKIEN POHJALLE
1 ½ dl fariinisokeria
½ dl Valio appelsiinitäysmehu perinteistä
4 rkl rusinoita

RIISIPUUROSEOS
2 ½ dl riisipuuroa
2 kananmunaa
1 dl Valio kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria

OHJE

Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen. Huuhtele uuninkestävät annosvuoat tai kahvikupit kylmällä vedellä.

Mittaa fariinisokeri ja appelsiinitäysmehu kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä muutama min, kunnes seos muuttuu hieman siirappimaiseksi. Jaa sokeriseos vuokiin. Ripottele päälle rusinat.

Sekoita kylmään riisipuuroon munat, kerma ja vaniljasokeri. Jaa seos vuokiin.
Kypsennä annokset vesihauteessa n. 40 min tai kunnes hyytyvät. Anna jäähtyä.
Tarjoa kupeista heti tai kumoa halutessasi yön yli jäähtyneinä (irrota veitsellä varovasti reunoista ja kumoa lautasille).

Kaurainen uutuus! Kokeile kotimaiset ja maidottomat Valio Onni® -puurot. Makuina päärynä & kaura sekä banaani-mustaherukka & kaura. Tutustu koko Valio Onni® -valikoimaan osoitteessa https://www.valio.fi/tuotteet/valio-onni/

Mitä mieltä olet artikkelista?