Lapsen yöllistä yskää voi helpottaa esimerkiksi näillä kotikonsteilla, jotka auttavat liman poistumista hengitysteistä.

Viimeksi päivitetty 28.9.2021

Illan tullen monen pienen flunssapotilaan olo voi käydä tukalaksi, kun yskä pitää nukkumaan mennessä hereillä. Terveydenhoitaja Susanna Tamminen antaa seuraavassa vinkkejä vaivan lievittämiseksi.

Nukkuma-asento aiheuttaa yskää

Yskiminen yltyy illalla yleensä siksi, että sängyssä maatessa nenässä oleva lima pääsee valumaan henkitorveen. Jotta näin ei käy, sängynpäätyä voi nostaa hiukan ylöspäin, jolloin lima päätyy keuhkoputkien sijasta ruokatorveen.

Sopiva kohotus voi olla viidestä kymmenen senttiä, eli esimerkiksi paksun kirjan verran. Joku muukin kestävä esine, kuten sopiva joogablokki ajaa saman asian.

Hunaja hillitsee refleksiä

Yskimisrefleksiä rauhoittaa myös hunaja. Pieni annos eli noin teelusikallinen siirappia tai hunajaa kannattaa antaa lapselle ennen hampaidenpesua. Hunajan hyödyistä on olemassa tutkimusnäyttöä ja sokerin tiedetään toimivan vastasyntyneillä kivunhoidossakin. Alle yksivuotiaille hunajaa ei voi kuitenkaan antaa. Siirappiakin käytetään samassa tarkoituksessa, mutta se ei toimi yhtä tehokkaasti.

Sokeriannoksen jälkeen on hyvä pestä hampaat. Tämän jälkeen limaa saa vielä poistettua hengitysteistä keittosuolahuuhteen avulla. Sitä voi sekoittaa itse ja käyttää nenäkannun tai ruiskun kanssa tai hankkia apteekista ostettavana nenäsuihkeena. Myös höyryhengitys saattaa huojentaa oloa, mutta etenkin pienen lapsen kanssa on oltava varovainen, jotta kuuma vesi ei pääse polttamaan.

Pelkkä yskä ei ole vaarallinen

Lapsen yskä huolestuttaa vanhempia helposti, mutta infektion jälkeen on normaalia, että lapsi yskii pitkään. Ylimääräisen liman poistuminen elimistöstä on hyvä asia. Vaikka yskä kertoo ylähengitysteiden ärsytyksestä ja se saattaa pelästyttää vanhemman, lääkäriin ei tarvitse lähteä, ellei yskään liittyy muita oireita kuten kuumeilua, yleisvoinnin laskua tai hengenahdistusta.

Yskä on usein merkki hengitystieinfektion jälkitilasta. Virusperäiseen infektioon eivät antibiootit pure, eikä pelkkä yskä kerro esimerkiksi bakteeriperäisestä keuhkokuumeesta.

Yskän muut syyt

Joskus pitkittyneen yskän taustalla on toinen hengitystieinfektio, mutta kyse voi olla myös jostain muusta sairaudesta, kuten astmasta, allergiasta tai refluksista, joka ylläpitää yskää. Esimerkiksi astman oireisiin kuuluu yskän lisäksi tiheä ja työläs hengittäminen, jolloin pieni lapsi käyttää apulihaksia tai ähkii saadakseen henkeä.

Lääkäriin yskän takia kannattaa siis lähteä, jos siihen liittyy muita oireita, tai jos yskä kestää yli viidestä kuuteen viikkoa.

 

Tarvittaessa apua yskään voi hakea myös apteekista. BISOLNATURAL® Complete lievittää sekä kuivaa että limaista yskää. Se on 100-prosenttisesti luonnollinen ja hyvänmakuinen, hunajaan pohjautuva siirappi.

BISOLNATURAL® Complete -valmistetta voidaan käyttää raskauden ja imetyksen aikana sekä yli 1-vuotiaille lapsille.

Tarvittaessa apua yskään voi hakea myös apteekista. BISOLNATURAL® Complete lievittää sekä kuivaa että limaista yskää. Se on 100-prosenttisesti luonnollinen ja hyvänmakuinen, hunajaan pohjautuva siirappi, joka sopii niin aikuisille että lapsille, 1-vuotiaista alkaen.BISOLNATURAL® Complete -valmistetta voidaan käyttää raskauden ja imetyksen aikana. Kuten kaikkien itsehoitovalmisteiden kanssa, on suositeltavaa, että pyydät neuvoja lääkäriltäsi tai apteekista.

Mitä mieltä olet artikkelista?