Jatkuva väsymys on useimmille vauva-arkea eläville tuttu ilmiö. Mikäli oireet jatkuvat kuukausikaupalla, kannattaa suunnata verikokeeseen: kyse voi olla rautavajeesta. Siitä johtuva uupumus on luultua yleisempää.

Viimeksi päivitetty 16.10.2018

Rautavajetta esiintyy erityisesti pienten lasten äideillä, sillä raudanpuutteelle altistavia tekijöitä ovat muun muassa raskaus ja synnytys, jälkivuoto, imetys ja runsaat kuukautiset.

Nykyään tiedetään yhä paremmin, ettei pelkän hemoglobiinin mittaus kerro koko totuutta veren rautapitoisuuksista. Vaikka hemoglobiiniarvot olisivat hyvät, voi kehon varastoimassa raudassa eli ferritiinissä olla vajaus, jolloin henkilö saattaa tietämättään kärsiä raudan puutteesta.

Mistä tunnistat ferritiinin puutoksen?

Rautavajeen eli anemian yleisimpiä oireita ovat väsymys, kalpeus, päänsärky, alakuloisuus, hiustenlähtö, levottomuus, hermostuneisuus, korvien humina, sydämentykytykset sekä aiempaa herkempi hengästyminen.

Muita raudanpuutteeseen liittyviä oireita voivat olla iho-oireet, kuten ihon kuivuminen, kynsien haurastuminen tai huulten rohtuminen.

Jos puutostila on lievä tai se on kehittynyt pikkuhiljaa, saattavat raudanpuutteen oireet hiipiä elimistöön hiljalleen, ja niistä voi salakavalasti tulla osa “normaalia” oloa.

Mittauta ferritiinipitoisuus verikokeella

Joskus hemoglobiiniarvot hälyttävät vasta sitten, kun kehon rautavarastot ovat jo aivan tyhjillään. Siispä ferritiinin mittaus on tärkeää, jotta rautavaje huomataan ajoissa.

Ferritiinipitoisuus mitataan verikokeella. Ferritiinin lisäksi on hyvä ottaa myös perusverenkuva ja CRP. Ferritiiniarvojen alaraja on naisilla 10 ja miehillä 28 mikrogrammaa litrassa, mutta optimiarvot ovat 100 mikrogramman molemmin puolin.

Saluksen rautalisät imeytyvät tehokkaasti

Rautavajeeseen suositellaan yleensä rautalisää. Rautavalmisteen imeytymistehon kannalta ei kuitenkaan ole yhdentekevää, minkä valmisteen valitsee.

Salus-tuoteperheeseen kuuluvien Floradixin ja Floravitalin sisältämä ferro-muodossa oleva rauta (Fe2+) imeytyy huomattavasti tehokkaammin kuin ferri-muodossa oleva rauta (Fe3+). Lisäksi niihin sisältyvät C-, B1-, B2-, B6- ja B12-vitamiinit varmistavat raudan tehokkaan imeytymisen.

Saluksen ekologisia, lisäaineettomia ja puhtaista raaka-aineista valmistettuja tuotteita myyvät luontaistuotekaupat ja hyvin varustellut tavaratalot ympäri Suomen. Tutustu Salus-tuotteisiin täällä.

Mitä mieltä olet artikkelista?