Viimeksi päivitetty 20.3.2019

Kiintyminen tarkoittaa sitä, että kahden toisiinsa luottavan ihmisen välillä on vahvat tunnesiteet. Psykologien mukaan lapsen pitää lapsuutensa aikana kiintyä vähintään yhteen henkilöön.

Lasten, jotka saavat mahdollisuuden rakastavaan ja lujaan kiintymiseen, on helpompi kehittyä turvallisiksi aikuisiksi, joilla on hyvä itsetunto ja kyky luoda omia kestäviä suhteita. Tämä on tietysti jotakin, mitä me kaikki toivomme lapsillemme.
Kun puhumme kiintymisestä, tarkoitamme lapsen kiintymistä vanhempaansa, eikä päinvastoin.

Kiintyminen on edellytys hengissä pysymiselle

Syntyvä lapsi ei selviä omin päin. Lapsi on täysin riippuvainen siitä, että tunnet hoivan tarvetta ja haluat pitää huolta lapsestasi. Tunteakseen olonsa turvalliseksi vauva tarvitsee läheisyyttä, rakkautta ja jonkun, joka täyttää perustarpeet eli unen, ruoan, vaipanvaihdot ja lämmön.

Vastasyntynyt tekee kaikkensa, jotta vanhempien hoivaamisjärjestelmä käynnistyisi. Tämä on henkiinjäämisvietin sanelemaa. Puhtaasti fysiologisesti kiintyminen kehittyy peilisolujen eli hermosolujen välityksellä. Niitä kutsutaan myös nimellä empatianeuronit. Ne saavat meidät reagoimaan ja tuntemaan aivan samalla tavalla kuin toinen ihminen, jota tarkkailemme. Jos joku itkee, tulemme surullisiksi, tunnemme empatiaa ja haluamme auttaa sitä, jolla on hätä. Ei ole mikään sattuma, että vauvat ovat mielestämme söpöjä, aivan kuten kissanpennut ja muutkin eläinten poikaset. Niitä on lähes mahdoton vastustaa ja ne herättävät meissä hoivaamisvietin.

Lapsi, joka kokee olevansa vaarassa tai tuntee itsensä hylätyksi, etsii heti läheisyyttä tai vahvistusta sille, että on turvassa. Joskus lapsi tekee sen muun muassa itkemällä tai huutamalla saadakseen huomiosi.



Voiko lapsen hemmotella pilalle liialla huomiolla?

Länsimäiset lastenkasvatuksen asiantuntijat puhuivat ennen siitä, kuinka tärkeää oli, että lapset kehittivät ”itsenäisyyttään”. Vauvojen tuli nukkua omissa sängyissään, itkua ja huutoa ei saanut ”palkita” lohdutuksella ja lasten tuli mieluiten oppia leikkimään ryhmässä päiväkodissa.

Uudemman kiintymisteorian lähtökohtana on, että lapsen itsenäisyyden tulee rakentua turvallisen kiintymisen pohjalle. Nykyään useimmat lapsipsykologit ovat sitä mieltä, että on parempi ottaa huomioon lapsen erityistarpeet kuin pakottaa lasta itsenäisyyteen.
Nykyään sanotaan, ettei pieniä lapsia koskaan voi ”hemmotella pilalle” liialla läheisyydellä ja rakkaudella.

Keneen lapsi voi kiintyä?

Sukupuolella ja biologisella sukulaisuudella ei ole merkitystä, kun lapsi kiintyy johonkin henkilöön. Lapsi voi kiintyä useampaan – vanhempiin, isovanhempiin, sisaruksiin ja esikoulun henkilökuntaan – mutta ei kuitenkaan liian moneen. Syvää suhdetta kutsutaan ”erityiseksi” kiintymiseksi ja siihen on vaikea päästä, jos ihmiset lapsen ympärillä koko ajan vaihtuvat.

Lapsi oppii luottamaan sinuun

Kaikki tuntemamme aistit toimivat syntymästä lähtien, vaikkakin näkö ja kuulo kehittyvät vielä lapsen ensimmäisten elinviikkojen aikana. Puhu paljon lapsesi kanssa. Seuraa, miten lapsen aistit ja aivot kehittyvät.

Lapsi oppii aluksi tuntemaan perusluottamusta ja oppii, miten hänen oma käytöksensä vaikuttaa ympäristöön. Jos pikkulapsen itkuun vastataan lohduttamalla, lapsi kokee, että maailmaan voi luottaa. Tällä tavoin lasta vahvistetaan ja autetaan tuntemaan turvallisuutta ja luottamusta.

Jos vanhempi tai joku muu aikuinen ei välitä lapsen signaaleista tai reagoi toistuvasti ennakolta arvaamattomalla tavalla, kiintyminen voi häiriintyä. Jos vauva tuntee itsensä hylätyksi, vauva kokee ahdistusta, joka muuttuu itkuksi ja epätoivoksi ja viimein luovuttamisen apatiaksi.

Kaikkein pahin tilanne on tietysti se, jos henkilö, jonka kuuluisi edustaa turvallisuutta, asettaa lapsen alttiiksi kiukunpurkauksille tai pahoinpitelylle. Jos lapsella ei ole ketään muuta turvahenkilöä, hän joutuu etsimään turvansa henkilöstä, joka on samalla uhka. Sellainen suhde voi luoda lapselle ongelmia luottamuksen tuntemisessa myöhemmin elämässä.

Erot voivat vahingoittaa luottamusta

Eroahdistus on täysin luonnollista. Se alkaa yleensä 6–8 kuukauden iässä, mutta on voimakkaampi lapsen ollessa noin vuoden ikäinen. Lapsi voi alkaa nukkua huonommin tai hänestä saattaa tulla takertuvainen. Sinun on oltava entistä enemmän lapsen turvana, jotta lapsi uskaltaa lähteä tutkimaan maailmaa.

Kiintyminen perustuu luottamukseen. Kun katoat huoneesta, lapsi voi tuntea itsensä hylätyksi. Voi auttaa, jos kerrot tulevasi pian takaisin ja ehdit palata ennen kuin lapsi vaipuu epätoivoon. Kun lapsi on ymmärtänyt, että palaat aina takaisin, luottamus kasvaa. Mutta luottamus voi kärsiä, jos olet poissa liian kauan tai et pidä kiinni siitä, mitä olitte ”sopineet”.

On osoittautunut, että toistuvat ahdistavat erot ja jatkuva eron pelko tekee lapsista turvattomampia kuin totaaliset erot kuten adoptio tai toisen vanhemman kuolema.
Kun lasta totutetaan päiväkotiin, lapselle on annettava riittävästi aikaa kasvattaa luottamusta ja tuntea turvallisuuden tunnetta jonkun työntekijän suhteen, ennen kuin katoat pidemmäksi aikaa. Se, kuinka pitkästä ajasta on kysymys, vaihtelee eri lapsilla.

Lasten erilaisuudet

Lapset reagoivat yksilöllisesti jo hyvin varhaisessa iässä, kuten useimmat vanhemmat, joilla on useampia lapsia, voivat taata. Lapset ovat alusta alkaen erilaisia, kuten me aikuisetkin. On eroja siinä, mikä tekee lapset levottomiksi, surullisiksi, vihaisiksi ja miten heitä parhaiten voi lohduttaa. Hyvien ystävien vinkit siitä, miten lapsen nukutuksen saa sujumaan parhaiten eivät ehkä toimi juuri teidän vauvanne kohdalla.

Jotkut lapset tarvitsevat enemmän rauhoittelua kuin toiset – mikä saattaa olla kausittain väsyttävää. Mutta muista, että sinulla on luultavasti parhaimmat edellytykset tarjota lapsellesi juuri sitä, mitä tämä eniten tarvitsee.
Tutut ja samoina toistuvat rutiinit merkitsevät kaikille lapsille turvallisuutta.

Jos sinun on vaikea täyttää lapsen kiintymisen tarve

Tuoreiden vanhempien, sekä isän että äidin, on joskus vaikea käsitellä lapsen tarpeita ja kaikkia odotuksia, joihin on vastattava. Joskus tämä voi liittyä synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Masennus synnytyksen jälkeen ei ole epätavallista – eikä sitä tarvitse hävetä, vaikka siitä harvoin puhutakaan ääneen. Voit puhua asiasta terveydenhoitajan tai neuvolan henkilökunnan kanssa.

Molemmat vanhemmat ovat tietysti yhtä tervetulleita neuvolakäynneille. Käytä mahdollisuutta osallistua ja tavata muita vanhempia, joilla on samanikäinen lapsi.
Kokemusten jakaminen muiden vanhempien kanssa vanhempaintapaamisilla tai netin kautta voi tuntua hyvältä. Saat kuulla muiden vanhempien neuvoja ja mielipiteitä, tai pääset jakamaan omiasi. Se voi joskus vastoinkäymisiä kohdatessa lohduttaa.

Lue myös:

Mitä mieltä olet artikkelista?