Myytti: Kotihoito on lapsen etu
Päiväkotihoidon puolustajat joutuvat usein altavastaajan asemaan. Onko kotihoidolla todella sellainen etulyöntiasema päiväkotihoitoon nähden, että päiväkotiin lapsensa laittaneita vanhempia voisi syyllistää asiasta?
Rikkoutuneet rinnanpäät: ”Miten voin ehkäistä tilanteen pahenemista?”
Rikkoutuneet rinnanpäät tekevät kipeää ja saattavat toisissa tapauksissa jopa estää imetyksen kokonaan. Kätilö kertoo, mitkä seikat vaikuttavat rinnanpäiden rikkoutumiseen.
Vyöhyketerapia sopii vauvallekin
Koliikkia, vatsanväänteitä, itkua ja unihäiriöitä. Kiusallisia pikkuvauvojen vaivoja, joihin vanhemmat toivovat pikaista helpotusta. Moni on saanut oireisiin apua vauvojen vyöhyketerapiasta.
Neuvolassa vauvavuoden jälkeen
Lapsen ensimmäisenä vuotena neuvolassa käydään tiuhaan. Vauvavuoden jälkeen käynnit harvenevat ja seuranta keskittyy mittojen tarkkailun sijaan enemmän liikkumiseen ja puheeseen. Lapsen kehitystä seurataan neuvolassa kouluikään saakka.
Äidin masennus lisää lapsen masennusriskiä
Äidin kärsimä raskauden jälkeinen masennus vaikuttaa lapseen. Uuden yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan äidin masennus nostaa lapsen masentumisriskiä.
Tee punkkitarkastuksesta jokailtainen tapa
Puutiaisen eli punkin levittämä vaikeitakin ongelmia pahimmillaan aiheuttava borrelioosi on yleistynyt Suomessa nopeasti. Koko kesäisen päivän ulkona viihtyvä lapsi kannattaa tarkastaa punkkien varalta joka ilta.
Vauva autossa lisää onnettomuuden riskiä – keskity liikenteeseen, älä lapseen!
Kuljettajan väsymys lisää onnettomuuden riskiä, samoin huomion herpaantuminen liikenteestä lapsen vaatiessa huomiota takapenkillä – turvallisuus paranee merkittävästi, jos kuljettajan lisäksi autossa on toinenkin aikuinen.
Neuvolakortti, suorittajan ”to do” -lista
Neuvolakortti, tuo suorituselämän portti. "Rasti asianomaiseen ruutuun, kun kehitysaste on saavutettu", kortissa komennetaan. Rastitusintoilua ruotii kolumnissaan toimittaja Hanna Brockman.
Pidä tiskiainetabletit lasten ulottumattomissa – myrkky voi syövyttää kohtalokkaalla tavalla ruoansulatuselimistöä
Monessa kotitaloudessa on tapana, että tiskiainetabletteja säilytetään keittiössä tiskialtaan alapuolella sijaitsevassa kaapissa. Se ei missään nimessä ole hyvä sijainti, sillä kaapissa on vain harvoin lukkoa ja se on aivan konttaavan vauvan tai kävelemään oppineen taaperon käsien korkeudella.
Joka neljäs isä käyttää kaikki isyysvapaat – joka neljäs ei päivääkään
Yksi isä neljästä pitää täyden isyysvapaan, 54 arkipäivää, ja yksi isä neljästä ei pidä päivääkään. Miksi?