Enää 30 yötä ja on pikku prinssimme syntymäpäivä!

Julkaistu 21.11.2018

Aika on mennyt siivillä, eletään jo raskausviikkoa 35, masu kasvaa nyt silmissä ja menneenä maanantaina oli viimeinen työpäiväni. Sitä haikeuden määrää on vaikea kuvailla, tippa tuli linssiin. Valehtelisin jos väittäisin, että on helppoa hypätä yrittäjämäisesti työskentelystä, missä avatessasi silmäsi aamulla ensimmäisenä avaat sähköpostisi innoissasi päivän tulevista työtehtävistä siihen, ettet saa niin enää tehdä.

Varsinkin kun vointi on ollut kuin duracell-pupulla tämän raskauden viimeisen kolmanneksen. Energiaa on riittänyt kahden edestä! Voisin vannoa, että oma aktiivisuus, säännölliset äitiyskiropraktikkokäynnit ja raskausjooga ovat pitäneet kropan kunnossa ja energiatason korkealla.

30 päivää jäljellä!

Pelottaako tai stressaako edessä oleva synnytys?

Ei yhtään, nada, zero. Päin vastoin, odotan sektiopäivää kuin kuuta nousevaa, päiviä laskien – niinkuin kaikki läheisenikin. On rauhoittavaa, helpottavaa ja ihanaa tietää vauvamme saapumisajankohta etukäteen. Itse en kaipaa sitä jännitystä viimeisilläni raskaana, että milloin synnytys käynnistyy, mitä merkkejä siitä juuri minun kroppa antaa, onko vauva oikein päin, milloin menee lapsivedet, milloin tulee lähteä sairaalaan, ehtiikö isä synnytykseen, sattuuko itselle kätilö joka antaa vai pihtaa kivunlievitystä, pitkittyykö synnytys, juuttuuko vauva synnytyskanavaan, pitääkö kuitenkin tehdä se sektio, kuten tilastojen valossa joka viidennellä ensisynnyttäjällä? Olen näille huolille, arvaamattomuudelle ja stressille viitannut kintaalla ja sanonut kohteliaasti ei kiitos, päättäessäni meneväni suunniteltuun sektioon.

Voihan Tiitiäisemme toki päättää vuokrasopimuksensa yksiössään jo ennen 21.joulukuuta – sitä ei voi koskaan tietää – mutta en ota siitäkään stressiä, sillä synnytyssairaalaan on meiltä 500m ja päivystyssektiolupaus on omakannassani. Sitten mennään sillä.

Minusta ei olisi siihen, että stressaisin viimeisilläni päivä toisensa jälkeen, että joko nyt joko nyt joko nyt ja kärvistelisin tiedottomana tulevasta, kuulostellen jokaista askelta ja tuntemusta. Monesta muusta odottavasta äidistä voi siihen olla, mutta tässä kohtaa olen hakenut itselleni valinnan vapauden, eli sektiolupauksen ja sektiopäivän pelkopolilta, ettei tarvitse elää hermorauniona jatkuvassa valmiustilassa niitä viimeisiä hetkiä raskaana. En usko, että semmoinen stressi olisi juuri minun kropalleni, mielelleni tai vauvalleni hyväksi millään tavalla.

Kroppa on muuttunut melkoisesti.

Niputettu tahtomattaan pelkäämään

YLEn uutisissa kerrottiin taannoin sektiosynnytysten määrän nousseen ja sanottiin, että pelkosektioiden määrä on kasvussa. Lääkärisetä oltiin otettu haastatteluun kertomaan, miten yhä useampi pelkää alatiesynnytystä ja saa siksi synnytyspelkodiagnoosin, minkä kautta sektion. Olisi se hienoa, että myös kerrottaisiin se fakta, että odottavan äidin ainoa keino päättää omasta vartalostaan ja synnytystavastaan Suomessa on hankkia itselleen tämä kyseinen synnytyspelkodiagnoosi.

Järkisektioita tai äidin omasta puhtaasta halusta toteutettuja suunniteltuja sektioita (itse olen näistä molemmista elävä esimerkki) ei valitettavasti tilastoida mihinkään – kaikki niputetaan pelon piikkiin synnytyspelkodiagnoosin alle. Vaikka ei pelkäisi millään tavalla synnytystä, vaan ainoastaan järkeilee asian niin, ettei halua yksinkertaisesti laittaa tätä hommaa ”herran haltuun” ja kokeilla riskillä miten hienosti tai huonosti ”luonto hoitaa”.

Mieluummin luontoarpa kuin luomusynnytys

Luontoarvan voin ostaa, mutta synnytystäni en luonnon tehtäväksi jätä. Onneksi on olemassa nykyajan lääketiede, sillä monen monta meistä luonto olisi karsinut ilman sitä. En ole koskaan pelannut uhkapelejä, enkä aijo heittää ensimmäistä noppaa synnyttämällä alateitse. Se voi mennä hyvällä tuurilla oppikirjojen mukaan auvoisan ihanasti kuten neuvola, kätilöt, elokuvat, kullatut muistot ja sype-lääkärit mainostavat, tai se voi mennä päin helvettiä, missä hinta maksetaan äidin tai vauvan terveydellä tai pahimmassa tapauksessa hengellä. Tavalla, mistä synnytyksen jälkeen äitejä käsketään hoitohenkilökunnan toimesta olemaan kertomatta kenellekkään. Kukaan ei voi sitä tietää tai luvata etukäteen miten se alatiesynnytys juuri sinulla menee, valitettavasti.

Leikkauksetkin voi mennä aina hyvin tai huonosti. Mutta kun näistä kahdesta vaihtoehdosta tulee nyt joka tapauksessa valita jompikumpi, jotta vauva ulos masusta saadaan, luotan itse enemmän ammattilaisiin ja lääketieteeseen, kuin luontoäitiin tässä synnytyshommassa. Kaikessa rauhassa suoritetut rutiinileikkaukset, mikä suunniteltu sektiokin on, harvemmin aiheuttavat kuitenkaan valtavia komplikaatioita, hätätilanteita tai hengenvaaraa. Ja jos aiheuttavatkin, se kaikki paras apu on siinä valmiiksi sinun ja vauvan ympärillä. Fokus on valmiiksi vain teissä. Hädän hetkellä ei tarvitse alkaa ihmettelemään ja soittelemaan hälytyskelloja, että missä mahtaa viilettää hoitohenkilökunta, anestesialääkäri tai leikkaava kirurgi.

Vaaleanpunainen kipuvapaa pilvilinna

Kumpikaan synnytystapa – ei alatie eikä suunniteltu sektio – ole kivuttomia tapoja synnyttää. Kipua niihin kumpaankin luonnollisena osana kuuluu. Jos et halua kokea kipua lainkaan, niin sitten täytyy olla kokonaan synnyttämättä. Mikään vapaalippu kivuttomaan synnytykseen suunniteltu sektio ei ole, turha sellaista pilvilinnaa on kenenkään rakentaa kummastakaan synnytystavasta. Suunnitellussa sektiossa lääkkeellisestä kivunlievityksestä kuitenkin huolehditaan asianmukaisesti alusta loppuun ja ennakoiden, koko ajan sinun ja vauvan tilaa seuraten. Myös sektion jälkeen sekä kotiutuessa kivunlievitys on luonnollinen osa leikkauksesta toipumista ja se kustomoidaan äidin kipujen mukaan.

Alatiesynnytyksessä mennään tasan niillä kivunlievityksillä mitä milloinenkin vuorossa oleva kätilö viitsii, haluaa, jaksaa ja ehtii antamaan. Jos ehtii ollenkaan. Kätilö ei ole alatiesynnytyksissä koko ajan paikalla, vaan äiti saattaa joutua olemaan pitkiäkin aikoja huoneessa seuranaan pelkkä hälytysnappi ja oma arviokyky siitä milloin sitä pitäisi painaa, jos ei omaa tukihenkilöä ole. Alatiesynnytystä ei turhaan kuvailla hirveimmäksi kivuksi mitä nainen elämässään kokee. Puhumattakaan siitä, että sellaisia kätilöitä Suomen maasta valitettavasti edelleen löytyy, ketkä synnyttävän äidin tuskaisista, itkuisista kipulääkeaneluista huolimatta kehottavat vain hengittämään ja olemaan hiljaa. Mikään laki kun heitä ei pakota niitä kipulääkkeitä synnyttävälle äidille antamaan. Näitä kokemuksia on Suomessakin paljon, vaikka tällaisia asioita kokeneita äitejä yritetään tehokkaasti vaientaa.

Odotamme pikkuista jo kovasti!

Vasaralla sormeen tai tikku kynnen alle

Onhan niitä lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja kätilöillä toki varastossa sitten aqua-rakkuloista tens-laitteisiin kokonainen kirjo, mutta jos mennään siihen, että esimerkiksi selkääni särkee, niin henkilökohtaisesti otan mieluummin sen särkylääkkeen, kuin lyön vasaralla sormeen tai pistän tikun varpaankynnen alle ja potkaisen seinää. En osaa myöskään mielikuvaharjoitella, visualisoida tai hyräillä kipua pois. Ehkä joku toinen osaa – jokainen tyylillään. Kokemusta on skolioosin aiheuttamasta kroonisesta selkäsärystä itselläni teini-iästä lähtien, kunnes selkä leikattiin viimein vuonna 2014 kuntoon. Jos joku olisi niihin rankkoihin kroonisiin selkäsärkyihin silloin suositellut hyräilyä tai oikeaa ajatuksen virtaa, niin olisin vetänyt avarilla naamaan.

Vasta merkinnät omakannassa ovat lippu päättää omasta synnytyksestä

Kätilökäynnit pelkopoleilla ovat puhtaasti käännytystä varten, missä hoetaan alatien hyötyjä kuin rikkinäinen levysoitin ja höpötetään ”kyllä sinä sektion saat” ja ”ketään ei pakoteta alatiesynnytykseen” höttöä, millä ei ole mitään tekemistä potilaan hoidon kannalta. Vain sype-LÄÄKÄRI voi antaa diagnoosin ja sektiolupauksen. Ei kätilö. Jos haluaa valinnan vapautensa, kannattaa kieltäytyä liukuhihnalta tarjotuista kätilökäynneistä ja vaatia aika suoraa lääkärille.

Lääkärin vastaanotolla vaatia sektio ja että omakantaasi merkitään heti

1) synnytyspelkodiagnoosi
2) sektiolupaus
3) päivystyssektiolupaus

Vain omakannan merkinnöillä on väliä potilaan hoidon kannalta ja vain nämä kirjalliset merkinnät sitovat hoitohenkilökuntaa. Vasta nämä 3 merkintää saatuasi omakantaan, sinulla on aidosti itselläsi päätösvalta siitä miten vauvan maailmaan saatat tämän päivän Suomessa. Sektiolupauksen saatuasi voit aina päättää h-hetken koittaessa synnyttääkin alakautta jos haluat, päätös on silloin aidosti täysin sinun.

Ehkä sittenkin alatiesynnytys, who knows?

Itse selvisin tasan kahdella pelkopolikäynnillä (rv17 ylläolevat asiat 1-3 omakantaan ja rv29 sektiopäivä tietoon) sillä pysyin ehdottomana. Valinnanvapauteni omasta vartalostani ehdottomasti halusin ja sen sain. Ehdoton en suinkaan ole sektion kanssa – eihän sitä tiedä vielä vaikka muuttaisin täysin mieleni ja ihan villiintyisin, pistäisin oikeen pitkävedon, kävisin kasinolla ja lähtisin leikkimään alkukantaista jumalatarta tuonne synnärille jonon jatkoksi pelkät sormet ristissä ja peukut pystyssä. Tiedän kuitenkin sen faktan, että sektiolupauksen saaneena äitinä minulla on päätäntävalta siitä miten synnytän, päinvastoin kuin kaikilla niillä odottavilla äideillä, joilla kyseistä lupausta ei ole kirjattuna. Heillä ei ole Suomen lain edessä mitään oikeuksia päättää omasta synnytystavastaan. On se hurjaa.

Kuka siellä?
Blogia kirjoittaa 32-vuotias, esikoistaan odottava, parhaan ystävänsä kanssa naimisissa oleva businessnainen. Tämä kirjaimellisesti titaaninkova turkulainen on käynyt läpi skolioosileikkauksen 2014, missä selkäranka murrettiin ja siihen asennettiin 2 titaanitankoa ja 8 titaaniruuvia.

Jouluvauva, odotusnimeltään prinssi Tiitiäinen, saapuu maailmaan näillä näkymin suunnitellulla sektiolla jouluviikolla 2018. Perheeseen kuuluu myös 14-vuotias perhoskoiralady Naomi, josta tulee ylpeä isosisko pikkuiselle joululahjalle.
Seuraa instassa: @mustaajavalkoista
Lue kaikki blogikirjoitukset: https://www.vau.fi/blogit/mustaa-ja-valkoista

Muita tämän lukeneita kiinnostivat myös:

Lisää Mustaa ja valkoista:

Mitä mieltä olet artikkelista?  

JAA