Ulkonäön kommentointi sallittu?

Vartalon muuttuminen painonnousuineen ja raskausarpineen on monelle raskaana olevalle arka paikka. Siitä huolimatta moni pitää lasta odottavan ulkoisen olemuksen kommentointia oikeutenaan. Asia on kirvoittanut keskustelua myös Vau.fi:n foorumissa.
Painontarkkailua neuvolassa


Painon tarkkailu ja silloin tällöin kärkeväksi koettu kommentointi neuvolassa pahoittaa monen mielen.
 
Toisaalta odottavan on helppo ymmärtää, että painoa on tarkkailtava terveydellisistä syistä, mutta joskus tyyli, jolla asiasta huomautetaan jättää toivomisen varaa.
 
”Raskaana olevat naiset eivät ole tyhmiä, kai me nyt itsekin näemme peilistä mikä on tilanne, ja tiedämme, jos jotain täytyisi tehdä? Kyllä huolissaan oleva nainen osaa itsekin tuoda huolensa esille ja silloin on myös hedelmällisintä keskustella siitä, miten painonnousua voisi hidastaa. Syyllistämällä mennään ihan metsään”, nimimerkki Yppy kirjoittaa.
 

Sä oot jo nyt noin valtava”
 

Myös miesten ajattelemattomia kommentteja joutuu yksi jos toinenkin kuuntelemaan: Nimimerkki Quara sai kuulla töissä, kuinka hän oli yhtäkkiä alkanut näyttää ”älyttömän raskaalta kun on tuollaiset vaatteetkin”.  Ansku81 puolestaan on saanut kuulla, että ” "siitä vauvasta tulee varmaan iso ku sä oot jo nyt noin valtava".
 
Vaikka monet kommentit heitetäänkin varmasti enimmäkseen hyväntahtoisesti, hormonimyrskyn keskellä painiskelevat odottajat saattavat ottaa ne raskaammin kuin mitä he tavallisesti ottaisivat. Nimimerkki anelse muotoilee asian lohduttavasti:
 
”Huomauttelut kannattaa päästää toisesta korvasta ulos, vaikka se ei aina olekaan helppoa. Nää rakkaat hormoonit pitää kyllä siitä huolen, että pienikin asia helposti loukkaa. Eihän nuo ihmiset tahallaan halua sun mieltä pahoittaa, ihmisiä vaan tuntuu hirveesti kiinnostavan raskaana oleva nainen ja hänen muuttuva kehonsa. Eipä sitä ennen ookaan näin huomioo saanut.”
 

“Raskaana ollessa on muutenkin herkkänä”
 

Niin tai näin, monesta tuntuu siltä, että raskauden myötä naisen vartalosta tulee julkista omaisuutta, jota saa kommentoida vaikka miten tökeröin sanakääntein.
 
”Tää on kumma juttu, miks ihmeessä on ihan sopivaa huomautella raskausmahasta ja kiloista, kun eihän kukaan mene lihavalle ihmiselle sanomaan et ootpas paksu tai onpas sulla mahaa... Raskaana ollessa on muutenkin herkkänä, ni ei kyllä tartteis enää lisää kiusata”, ansku81 kirjoittaa.
 
 
Lue lisää:
 
 
Miksi raskaana olevan ulkonäköä on niin helppo kommentoida? Millaisia huomioita sinun raskaudenaikainen ulkonäkösi on saanut osakseen?  Miten itse suhtaudut siihen, että ulkonäköäsi arvioidaan ääneen? Kommentoi!



Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 15
Niin tai näin
Kirjoittaja Kipuli 18.06.2011
aina näköjään kommentoidaan. Itse olen saanut kuulla muualta kuin neuvolasta, että mahani on pieni, koska olen raskausviikolla 36. Otanko sen kohteliaisuutena vai negatiivisena kommenttina? Itse olen ottanut sen negatiivisena. Tulen heti puolustuskannalle, että kyllä vauvalla kaikki on hyvin ja sen kasvu on seurannut normaaleita käyriä jne. Ilmeisesti on tosiaan parempi vain yrittää laittaa kaikki kommentit toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei ole todellakaan kiva kuulla kommentteja koostaan on sitten kyse "valtavasta" tai "liian pienestä" vatsasta. Jokainen äiti on kuitenkin tehnyt parhaansa raskausaikana ja noudattanut neuvolan ohjeita, jotta vauva voisi hyvin.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Ajattelemattomuutta
Kirjoittaja Kisu 12.05.2011
Ennenkuin tulin itse raskaaksi (nyt rv20), en edes tiennyt, että painoa pitäisi tarkkailla raskausaikana ja kuvittelin, että voi kun kivaa, sittenhåän saa syödä mitä vaan ja lihoa ihan hyvällä omallatunnolla. Ja saatoin itsekin kommentoida jollekin kaveri-paralle, että voi, oletpas jo valtava. Ja se oli tarkoitettu ihailllen, osin kadehtienkin ja joka tapauksessa hyvällä.

Nyt vahdin itsekin painoa jo olen aivan äimänä ja hämmästynyt ja jopa kauhuissani vatsan kasvamisesta ja kehon muutoksista ja rasvan kertymisestä. En kuuntele kommentteja siitä mielelläni, mutta koetan muistaa, että hyvällähän nuo tarkoittavat.

Koetetaan olla pahastumatta näistä kommenteista, sillä mistäs ihmiset tietäisivät, että iso vauva olisi vaikea/ei-toivottu asia tai miksi tulisivat ajatelleeksi, että lihomista raskausaikana joku pitää pahana. Tai edes että näitä kehotetaan välttelemään terveyssyistä. Omia raskautta edeltäneitä ajatuksiani lainaten "Sehän kuuluu asiaan ja on varmaan ihanaa."
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Parempaan suuntaan.
Kirjoittaja Saralle 27.12.2010
Ennen raskautta olin jo XL-kokoinen nuori nainen ja silloin sai varsinkin perheessä kuulla kommentteja siitä kuinka pitäisi laihduttaa tai kuinka sitä on taas pyöristytty ja pitäisi pitää huolta terveydestään jne jne. Totta joka sana, mutta yleensä tökerösti aseteltu lausahdus (sukuvika) pahoitti mielen kuitenkin.

Vaikka nyt raskaana ollessa vanhempien kommentit ovat kyllä saman suuntaisia valtavasta mahasta tai kasvuiästä, niin ne on kuitenkin asetettu positiiviseen sävyyn. Nyt on hyvä, että vatsani kasvaa. Syömisistä ei tullut lähimainkaan niin paljon sanottavaa kuin yleensä. Lähinnä asenne tuntuu olevan se, että eihän sitä nyt pidä nipottamaan alkaa syömisistään; perään hitusen katsoa kuitenkin. Isä antoi minulle sokerimittarin ja se oli minusta melkein joulun paras lahja. Voimpahan seurata tilannetta jo ennakolta ennen testiin menoa.

Ennen raskautta olin kaikkien mielestä hirveän iso, nyt sopiva. Tai ehkä olen vain asennoitunut kommentteihin eri tavalla.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Toivon vaan että se jo kasvais
Kirjoittaja Sofi 15.11.2010
En usko että hirveästi tulee haittaamaan kommentointi, ellen nyt sitten kerää 30kg ylikiloa ja itseä ottaa se päähän... Itse asiassa odotan että mahaa aletaan ihmettelemään. Syömishäiriötaustalla musta on ihanaa että vihdoinkin saan paisua luvalla tuosta vyötärönseudulta. :)
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Ensin ei haitannut, mutta..
Kirjoittaja Nimetön 12.10.2010
viikolla 30 alkoi kyllästyttää jatkuvat kommentit kuten "oletpas SÄ jo VALTAVA" "hui OLETPAS KASVANUT" "hui kun SÄ olet jo ISO" Eikö ihmiset todella yhtään osaa ajatella? Esimerkiksi "voi kun sun masu on pyöristynyt/kasvanut sitten viime näkemästä" ei kuulostaisi yhtään pahalta!!
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Suu suppuun!
Kirjoittaja Ärräpää 11.10.2010
Mulle on painoa tullu reippaasti raskauteni aikana, joten kun ensimmäisenä esimerkiksi eräälle kaverille menen kylään (jolla on jo lapsi) hänen miehensä kysyy ookko voinnu paksusti. Huumorillahan hän tämän sanoo, mutta minusta se on todella ärsyttävää kun tietää että on tuon painon kanssa ongelmia. Anoppikin sanoo ensimmäisenä kun kylään mennään että oletpas sinä valtava, tulee varmasti iso vauva! Siinä vaiheessa tuntuu että nyt lentää... Kaikki kommentoiti mahasta ottaa päähän. Jokaisen raskaana olevan maha on kaunis mielestäni, siellä kumminkin kasvaa pienen ihmisen elämä.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Kunniassa
Kirjoittaja Terveet elämäntavat 07.08.2010
Miksi ihmeessä pitää olla niin herkkis tälläsille kommenteille.. Jos joku ihmettelee isoa mahaa, niin jos ihan kurkkaa pikkasen alaspäin, niin eiköhän se aika iso ole..?!
Vai onko odottaja niin sokea, ettei huomaa pyöristymistään??
Itse koen olevani kaunis ison vatsani kanssa ja pukeudun sitä korostaen. Saan positiivisia kommentteja ja uskon että ihan oman asenteeni vuoksi. Kannan vatsani ja kiloni ylpeänä.

Mitä synnytyksen jälkeisiin kiloihin ja muotoihin tulee..
Itseäni huvittaa erään kolleegan jatkuva kommentointi jo ennen raskauttani, että hän on sitä ja tätä ja kahden lapsen jälkeen kiloille ei voi mitään tai muodot vaan jää näin..Ja blaa blaa.. Itsellä on neljäs tulossa ja voin sanoa, että on ihan itsestä kiinni, millaiset muodot jää.
Jos elämä pyörii herkkukaapin ja sohvan välillä, niin kai se perä jää leveäksi ja vatsa pömpölleen!!
Ylös, ulos ja lenkille. Paljon terveellistä ruokaa, niin imetykseenkin jää puhtia!
Joka raskauteni on tuonut 15-18 kiloa ja yhtään ei ole jäänyt!
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Terveysriski
Kirjoittaja Painonvartija 03.07.2010
Lääkäreiden tehtävä on huomauttaa naiselle, jos tällä on liikaa painoa raskauden aikana. Se on terveysriski sekä äidille etää vauvalle! Isoja "sokerilapsia" on vaikea synnyttää.

Minusta on ihan perusteltua katsoa mitä syö raskauden aikana, ettei niitä ylimääräisiä kiloja kerry. Itse ainakin yritän koko ajan syödä paljon terveellisemmin kuin normaalisti. Ei lainkaan karkkia, ei mitään rasvaista ja kermaista, pienemmät annokset kuin yleensä, ravintola-annoksista vain puolet, muuten lähinnä vihanneksia, maitoa, kananmunia ja joskus vähärasvaista lihaa tai kalaa.

Itselläni on maha pyöristynyt, muttei paino vielä ole noussut. Olen tehnyt itselleni kaavion, jossa näytetään painon nousu kuukausina 4-9. Punnitsen viikottain ja seuraan, onko kehitys normaalia. Jos tulee liikaa painoa, lisään liikuntaa ja syön vielä vähemmän. Olen varautunut normaaliin 12-16 kilon painonnousuun enkä siis yritä laihduttaa, ainoastaan kontrolloida. On se oikeasti myös itsestä kiinni.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Oletko ajatellut painonhallintaa?
Kirjoittaja Petra 07.05.2010
Meinasi hermot revetä, kun oma akupunktio-lääkäri tuikkasi ensin paikat täyteen neuloja että saataisiin nesteet kropassa kiertään ja sitten kommentoi: "oletko muuten ajatellut painonhallintaa?" ja että "ylipainoa on vaikea pudottaa synnytyksern jälkeen". Tiuskasin että olen ennen raskautta painanut 63kg ja pidän sitä oikein terveenä lukuna, johon aion myös palata. En ollut uskoa korviani... pitäisikö jo alkaa laihduttaan sitten raskaana? Ei kuulosta fiksulta :-( Mur
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
rvk 25
Kirjoittaja Miisku 04.03.2010
Tuntuu, että kaikki oikein odottavat innolla lihomistani, ja samalla siitä tulee itselleni pelko.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Totta
Kirjoittaja Sonja 22.02.2010
Olen kyllä törmännyt tähän asiaan. Eräs kaverini sanoi heti, kun aloin odottamaan toista lastani, että oletpa lihonut. Painoa oli silloin tullut ehkä 3 kg.

Ensimmäisestä tuli 25 kiloa ja silloinkin tuli kyllä kommenttia monesta suusta, että oletpa iso. Itseäni ei se juurikaan haittaa, mutta ei se kohteliastakaan ole. Asialle voi nauraa, jos itse raskaana oleva vitsailee sillä ensin, mutta joilekin se voi olla todella arka aihe.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
meilläkin
Kirjoittaja milja 20.02.2010
tullut anopilta joka ikinen kerta kun kylässä käy kommenttia vatsasta, ja eihän minulla edes ole vielä isoa vatsaa. 17+0 tänään ja pieni pyöreys havaittavissa. törkein kommentti oli "sä oot ainaki ollu ruoka-aikaan kotona". TÖRKEÄÄ. yleisellä paikalla tuntematon vanha nainen sanoi "sinun pitäisi tyttö hyvä laihduttaa, noin nuorena jo tuollainen vatsa". tuntemattomilta vielä törkeämpää. joskus vielä sanon törkeästi takaisin, se on varmaa. minuahan ei nöyryytetä.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Anopin suusta
Kirjoittaja NalleMamma 20.02.2010
Anoppini kommentoi mahaani keskiraskauden vaiheilla :"Kuinkahan iso susta oikeen tulee, ku oot ny jo noin iso." Painoni oli siihen mennessä noussut 3 kg. Anoppi vaihtoi tyynesti puheenaiheen laihdutukseen, ja valitteli kun itse ei laihdu vaikka kuinka noudattaisi milloin mitäkin dieettiä. Pääsin siihen sitten kommentoimaan: "Että se on varmasti vaikeaa pudottaa painoaan tuossa iässä" Ja hymyilin päälle.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Itelläs on ISO maha
Kirjoittaja Monica 12.02.2010
Itse olen kommentoinut näitä:"opas sun maha kasvanut!" niin että: "itelläs on iso maha" tai vastaavaa tietty naureskellen, mutta silti..=) tietty raskaana oleminen on väli-aikaista ja kyllähän se maha pienenee aikanaan oikeisiin mittoihinsa.En kuitenkaan kiellä etteikö ahistais ihmisten tuijottelut välillä, vaikka tietty ylpeänä saa mahaansa kantaakkiin..=)

Itselläni on omatunto ollut tosi alhaalla ulkomuodon muutoksen suhteen, kun kroppa muuttuu niin valtavasti, vaikka painoa ei ole paljon lisää tullutkaan (vielä!). Onneksi mieheni jaksaa kannustaa ja kehua kuinka kaunis olen, ja jumaloi kroppaani, vaikka itse tuntuu olo vain turvonnelta pallolta..=)
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
"no sä oot ainakin pullaa syöny!"
Kirjoittaja kahvila-konditorian työntekijä 03.02.2010
itse sain kuulla noin viikolla 25, kun maha jo näkyi, "no sä oot ainakin pullaa syöny!" sen sanoi noin 40v mies ja ihan tosissaan taisi olla. oli kaivamassa rahapussiaan maksaakseen kahvinsa, ja katseli mua päästä varpaisiin ja ei edes hymyillyt tuota kommenttia sanoessaan. siinä kyllä meni ihan lukkoon, ei tollasta voi sanoa kenellekkään ! ja varsinkaan kun ei näyttänyt ymmärtävän että vauva siellä on eikä pullaa.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustajat: Hanna Brockman, Jaana Kinnari


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.