Kaikki ärsyttää, ja silti ei oikeastaan mikään. "Voi hyvänen aika, onko täällä muitakin odottajia, joista olisi tullut yhtä ärtyisiä kun minä?" odottaja kyselee Vau.fi:n foorumin kuukaisiketjussa.

Viimeksi päivitetty 5.6.2012

”HEMMETTI soikoon kun ärsyttää”


 


Sanotaan, että raskausajan tunne-elämä voi olla yhtä vuoristorataa, ja sitä se myös monesti on. Itkettää, naurattaa, suututtaa – ja kaikki muutaman minuutin sisällä! Nyt joulukuun kuukausikietjussa odottajilla on pinna kireällä:

”Kaikki tutut ja tuntemattomat voisi toivottaa hornantuuttiin!” odottaja kirjoittaa, eikä hän ole kiukkunsa kanssa ainoa.

”Joo kyllä muuten kiukuttaa!!!!!!” ketjussa vastataan.

”Tuo ärsytys on kyllä NIIN tuttua, mulla alkoi se vasta myöhemmin ja jatkunut aika pahana tähän asti. Ja siihen vielä lisäksi kaikki kiukunpuuskat ja hermoromahtukset”, toinen odottaja kertoo.

”Mun tekis mieli mennä johki vaan hakkaa jotain nyrkkeilysäkkiä”, lisää eräs odottaja.

Kiukkuisuus on monille odottajille tuttua:

”Raskaus ajan kiukku 😀 Ihan tuttua, mullakin oli odotus aikana yhdessä vaiheessa suunnaton ärsytys kaikkia ja kaikkea kohtaan”, ketjussa todetaan.

Lue myös: Tiedät, että olet raskaana, kun…

Mikä odottajia ärsyttää?

Odottajilla on usein monta rautaa tulessa. Stressiä tulee niin töistä, kotihommista, parisuhteesta kuin itse raskaudestakin. Raskausoireet eivät ainakaan helpota stressiä. Ei kai siis ole ihme, että välillä ärsyttää?

”Töissä stressi painaa, mikä ei todellakaan vähennä ärtyneisyyttä, mieskin ärsyttää ilman erityistä syytä”, ketjun aloittaja kirjoittaa.

”Äijä on aika paljon (liikaa mun mielestä) tietokoneella, töissä mikään ei kelpaa pomoille ja olen kuulemma lapsellinen, kun mietin itseni ja lapsemme parasta ottamalla vähän normaalia rauhallisemmin, se ei tosiaankaan helpota oloa :(”, toinen odottaja kertoo.

Välillä taas ärsyttää muuten vain:

”Eniten mua ärsyttää tällä hetkellä mun mies, kaikki siinä. Ja silti ei mikään”, eräs odottaja päivittelee, ja jatkaa:

”Tulee huono omatunto ku kiukuttelee ilman syytä mut sit alkaa kiukuttaa se et potee huonoa omaatuntoa tunteista joille ei nyt vaan voi mitään.”

Lue myös: ”Jos ei jaksakaan intoilla”

”Ihan normaalia”

Raskaana voi kokea yllättäviäkin tunteita. Silti kaikki tunteet ovat yleensä aivan normaaleja, samoin raskausajan kiukku.

”Itselläni oli alkuraskaus yhtä hermoromahdusta… sen jälkeen se vaihtui ärtyneisyydeksi… Kyllä sen pitäisi siitä tasoittua :)”, ketjussa lohdutetaan.

Lue koko ketju ja osallistu keskusteluun: ÄRRINMURRIN

Teksti: Mira-Maria Heinonen
Kuva: Crestock

Lue myös:

Äidin kiukku käy syntymättömän lapsen sydämelle

Yllättäviä tunteita raskaana

Hemmottelua odottajalle

Mitä mieltä olet artikkelista?