Raskauden aikainen stressi ehkä yhteydessä skitsofreniariskiin

Tanskalaistutkimuksen mukaan skitsofrenian riski saattaa olla hieman suurentunut henkilöillä, joiden äidit ovat kokeneet voimakasta stressiä heitä odottaessaan.
Raskauden aikainen stressi

Äidin voimakas stressi saattaa lisätä riskiä sairastua skitsofreniaan.

Tanskalaisen tutkimuksen tulosten perusteella jälkeläisen todennäköisyys sairastua skitsofreniaan oli hieman verrokkien riskiä suurempi, jos äidin läheinen sukulainen oli kuollut raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana. Yhteyttä ei todettu raskauden myöhemmissä vaiheissa eikä raskautta edeltävinä kuukausina.
 

Äidin ahdinko on sikiölle riski
 
Äidin kokema kova stressi ja ahdinko saattavat hyvinkin vaikuttaa sikiön terveyteen, sillä kovia kokeneiden lapset syntyvät tavallista useammin keskosina. Joitain viitteitä on saatu myös siitä, että heillä olisi muita enemmän mielenterveysongelmia.
 
Tutkimuksessa tarkasteltiin 1,4 miljoonan vuosina 1973-1995 syntyneen tanskalaisen ja heidän äitiensä rekisteritietoja. Vuoteen 2005 mennessä skitsofreniaan oli sairastunut 7 300 jälkeläistä.  22 000 äidin lähisukulainen oli kuollut raskauden tai sitä edeltävän puolen vuoden aikana, ja näiden äitien lapsista 80 sairastui skitsofreniaan.

 
Uutispalvelu Duodecim
(Archives of General Psychiatry 2008;65:146-152)
http://archpsyc.ama-assn.org/cgi/content/abstract/65/2/146
Copyright Duodecim 2008

 
Lue lisää odotuksesta:



Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 0

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustajat: Hanna Brockman, Jaana Kinnari


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.