Odottajan yö: kramppeja, vessareissuja ja närästystä?

Odottaja nukkuu

Raskausaikana lepo on tärkeää, mutta nukkuminen ja nukahtaminen voi olla melkoista taiteilua. Jokainen raskauskolmannes tuo nukkumiseen omat haasteensa.
Hormonit väsyttävät alussa
 

Ensimmäisen kolmanneksen aikana keltarauhashormonin eli progesteronin lisääntyminen saa aikaan voimakasta väsymyksen tunnetta pitkin päivää, mutta rauhalliset yöunet saattavat jäädä pelkäksi haaveeksi.
 
Illalla hyvää nukahtamisasentoa saa hakea, sillä aristavat rinnat voivat tehdä ainakin vatsallaan nukkumisesta mahdotonta.
 
Ja juuri sillä hetkellä, kun uni on ottamassa vallan, tuleva äidin on kampeuduttava sängyn lämmöstä vessareissulle, ties kuinka monetta kertaa.
 
Mihin vuorokauden aikaan tahansa iskevä pahoinvointi voi sekin tehdä lepäämisestä vaikeaa.
 
 
Unia unia unia
 

Toisella raskauskolmanneksella hormonitasot kohoavat yhä, mutta eivät niin jyrkästi kuin raskauden alussa. Sikiö on asettunut mukavasti virtsarakon yläpuolelle, joten vessassakaan ei tarvitse ravata entiseen malliin.
 
Unenpäästä voi nyt saada kiinni paljon helpommin kuin ensimmäisellä kolmanneksella.
 
Toisaalta alkuraskauden aikana vaivannut pohjaton väsymys väistyy, joten nukkuminen ei ehkä tunnukaan yhtä tärkeältä kuin alussa!
 
Moni huomaa myös näkevänsä ennen kokemattoman usein eloisia ja kummallisia unia. Mieli valmistautuu edessä olevaan elämänmuutokseen.
 
 
Närästää, pissattaa ja kramppaa
 

Viimeisellä raskauskolmanneksella olo muuttuu taas tukalammaksi ja sen myötä uniongelmat palaavat. Kohtu alkaa taas painaa virtsarakkoa.
 
Närästys on loppuraskauden tavallinen vaiva, eivätkä levottomat jalat, kuorsaaminen ja suonenvedot auta väsynyttä odottajaa.
 
 
Paras nukkumisasento?
 

Raskaana olevia neuvotaan totuttelemaan kyljellään nukkumiseen. Kylkiasennossa kohtu ei pääse painamaan alaonttolaskimoa (vena cava), jota pitkin veri virtaa alaraajoista takaisin sydämeen.
 
Liikaa nukkumisasennosta ei kuitenkaan kannata huolestua, jotta ei vain käy niin, että alkaa pelätä selälleen kellahtamista niin paljon, että ei huoleltaan saa unta ollenkaan. Jos vaikka selinmakuulleen unissaan sattuukin pyörähtämään, sitä mahdollisesti seuraava epämukava olo herättää kyllä.
 
 
Vinkkejä hyvään uneen
 
  • Älä juo mitään kofeiinipitoista aamupäivän jälkeen.
  • Älä syö suurta ateriaa juuri ennen nukkumaanmenoa.
  • Jos jalkakrappi yllättää kesken unien, nouse seisomaan tai paina jalkapohjaa kovasti seinää vasten. Huolehdi riittävästä kalsiumin saannista, sillä kalsium ehkäisee kramppeja.
  • Tyyny jalkojen välissä voi auttaa hyvän asennon löytymisessä
  • Vältä hikiliikuntaa juuri ennen nukkumaanmenoa, jotta elimistö ei käy ylikierroksilla väärään aikaan.
  • Yritä pitää vuorokausirytmi säännöllisenä: samaan aikaan nukkumaan ja hereille joka päivä.
  • Jos uni ei tule, älä jää sänkyyn pyöriskelemään vaan nouse ylös ja esimerkiksi lue tai katso televisiota tai tee jotain muuta, josta nautit jonkin aikaa.

 

Teksti: Petra Houghton
Kuva: iStockphoto

 
 
Lähteet:




Mitkä konstit ovat auttaneet sinut hyvää uneen raskausaikana? Kommentoi!



Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi:
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 3
?
Kirjoittaja shshh 06.10.2011
eikös sitä magnesuimia pitäisi juuri ottaa kans tohon suonen vetoihin?
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Suonenvetoja
Kirjoittaja titivain 20.04.2011
Äitini neuvoi minua ottamaan sormenpäällisen suolaa ennen nukkumaanmenoa, mutta olen pilannut sen vaikutuksen suonenvetoihin, sillä en voi olla juomatta suolan jälkeen. Ihan vinkkinä siis vain muille, ketkä tappelevat jalkojen kanssa pitkin yötä, suolaa. Eikä mitään juomaa päälle.
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti
Telvisio virkistää
Kirjoittaja SK 14.07.2010
Monesti unettomuudesta kärsiville anntaan kyllä ohje, että illalla ei kannata katsoa telkkaria, sillä se virkistää. Nopeasti vaihtuva kuva ja valo saattaa kiihdyttää myös aivoja
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustajat: Hanna Brockman, Jaana Kinnari


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.