 |
|
Joillakin ensimmäiset raskauskuukaudet ovat yhtä tuskaa, mutta on myös niitä, jotka eivät kärsi pahoinvoinnista lainkaan. |
Sanotaan, että jos ihminen tulee helposti merisairaaksi, kokee hän todennäköisesti pahoinvointia myös raskausaikana. Pahoinvoinnin arvellaan liittyvän raskausajan hormonituotantoon: Suurin piirtein samoihin aikoihin, kun pahoinvointi loppuu 12.–14. raskausviikolla, siirtyy osa raskaushormonien tuotannosta istukan tehtäväksi.
Elimistön tapa suojata sikiötä?
Ensimmäiset raskauskuukaudet ovat sikiölle kriittisimmät. Pahoinvointi onkin kenties elimistön luonnollinen tapa suojata kehittyvää sikiötä, sillä tuleva äiti pysyttelee vapaaehtoisesti loitolla sellaisista ruoka-aineista, joista saattaisi olla haittaa sikiön kehittymiselle.
Pahoinvoinnin ja oksentamisen säätelykeskus sijaitsee aivoissa ja raskaushormonit todennäköisesti vaikuttavat siihen. Hormonit vaikuttavat myös mahalaukkuun, josta tulee erityisen rentoutunut, mikä voi sekin voi johtaa pahoinvointiin. Myös stressi ja väsymys voivat lisätä pahoinvointia.
Ääritapauksissa sairaalahoitoon
Joissakin harvinaisissa tapauksissa odottava äiti kokee erityisen voimakasta pahoinvointia (hyperemesis gravidarum). Silloin mikään ei tunnu pysyvän sisällä ja on syytä hakeutua sairaalahoitoon, jotta äitiä voidaan ruokkia suonensisäisesti. On yksilöllistä, kuinka kauan tällainen voimakas pahoinvointi kestää.
Naiset, jotka odottavat useampaa kuin yhtä lasta, ovat useammin pahoinvoivia suuremman hormonimäärän vuoksi.
Muista, että jos sinulla ei ole pahoinvointia, se ei merkitse, että jokin olisi vialla!
Näin voit yrittää taltuttaa pahoinvoinnin:
- Syö vähän ja usein
- Vältä rasvaisia ruokia
- Syö jo ennen kuin tulet nälkäiseksi
- Nuku ja lepää riittävästi
- Vältä stressiä
- Aamupahoinvointiin voi auttaa pari keksiä tai näkkileipää ja vähän teetä nautittuna rauhassa sängyssä
- Syö hiilihydraattipitoista ruokaa, kuten täysjyväleipää, aamiaismuroja, perunoita ja riisiä
- Juo riittävästi (etenkin jos oksennat)
- Vältä kaikkea, joka saa sinut pahoinvoivaksi
- Raitis ilma tekee hyvää
Kokeile myös:
- Akupunktio tai akupainanta.
- Kamomillatee: sekoita muutama tippa kamomillakukan esanssia veteen.
- 25 mg B6-vitamiinia kolme kertaa vuorokaudessa.
- Pahoinvointilääkkeet vaikeaan pahoinvointiin ja oksentelun. Älä lääkitse omin päin vaan keskustele ensin lääkärin tai kätilön kanssa.
Lue lisää raskausajan vaivoista: