SIKIÖN MUSIIKKILAUTANEN

Death metallia vai klassista kitaraa?

Jos äiti tykkää isän soitosta, se on hyväksi vauvalle. (Kuva: Crestock)

Jos äiti tykkää isän soitosta, se on hyväksi vauvalle. (Kuva: Crestock)

Äidit ovat laulaneet ja jutelleet maha-asukeilleen aikojen alusta lähtien. Nykyään sikiöt altistuvat hyvin erilaisille musiikkigenreille. Voiko jokin musiikki olla sikiölle jopa haitaksi?

Tulostettava versio

Korvat alkavat kehittyä jo kolme viikkoiselle sikiölle. Kuuloaistimus ei ole vielä terässään niin pienellä masuvauvalla. Jo 16 viikkoisen sikiön on havaittu kuitenkin aistivan ääniä kohdun ulkopuolelta.

Varsinkin raskauden viimeisellä kolmanneksella sikiö kuuntelee mielellään varsinkin äidin ääntä. Vauva ei tietenkään ymmärrä vielä sanoja, mutta äidin kokemat tunnelmat välittyvät myös mahaan.

Ritmo-merkkisellä mahakaiuttimella voi soittaa musiikkia suoraan kohtuun. Musiikin lisäksi mahakaiutin soveltuu isän ja sisarusten äänten esittelyyn vauvalle. Yritys kertoo, että heidän kaiuttimensa avulla isän ääni voidaan tehdä yhtä tutuksi vauvalle kuin äidin ääni.

Lue myös: Ultra paljastaa salaisuudet 


Epäluonnollisia vaikutteita

Sikiöaikaisista musiikkiaistimuksista väitellyt musiikkikasvatuksen tohtori Kaarina Marjanen pitää mahamusiikkikaiutinta jopa haitallisena.

"On tietyt periaatteet joiden varassa sikiö kehittyy ja saa kokemuksia kohdun ulkopuolisesta maailmasta. En lähtisi muuttamaan luonnonmukaisia lähtökohtia apuvälineillä", Marjanen sanoo.

Marjanen tosin myöntää, että vauvaa rauhoittaa, kun hän kuulee niitä lauluja syntymän jälkeen, joita hänelle on soitettu jo sikiövaiheessa.

"Tuttu äänimaisema luo turvaa. Oleellista on jatkumo raskausajan musiikkielämyksiin", Marjanen kertoo.

Lue myös: Onko perheesi D-vitamiinitasot kohdillaan? 

ILMOITUS

Räimettä vai rauhaa?

Kun sikiölle soittaa musiikkia – oli käytössä sitten mahakaiutin tai sitten ihan perinteinen äänentoistojärjestelmä – minkälainen musiikki on sikiölle sopivinta?

"Mitään tiettyä sikiöiden suosikkigenreä ei voida määritellä", Marjanen huomauttaa.

Tärkeää on, että äiti nauttii kuulemastaan, sillä äidin hyvänolontuntemukset välittyvät sikiölle.

"Äiti voi mennä vaikkapa rock-konserttiin. Jos äiti nauttii musiikista, en usko että siitä on haittaa sikiölle", Marjanen kertoo.

Basson voimakas kumina voi tosin joskus ärsyttää sikiötä, vaikka äiti pitäisikin musiikista.

"On tärkeä tarkkailla sikiön reaktioita. Jos äiti saa supistuksia tai jos äidistä tuntuu huonolta, se on merkki siitä, että musiikki on liikaa sikiölle", Marjanen kertoo.

Lue myös: Terveisiä mahasta! 


Laula itse!

Nauhoitettua musiikkia tärkeämpää on vanhempien äänet.

"Sikiölle on mieluista, jos äiti laulaa itse. Se vahvistaa äiti-vauvasuhdetta", Marjanen sanoo.

Entäpä isä? Mahakaiutinta kun markkinoidaan välineenä, jolla isä pääsee laulamaan sikiölle yhtä suurella äänenvoimakkuudella kuin äiti. Lujittaako mahakaiutin siis isä-lapsisuhdetta?

"Vauva kyllä kuulee isän äänen ja tunnistaa sen syntymänsä jälkeen, vaikka minkäänlaista apuvälinettä ei olisi käytetty. Riittää, että isä on mukana arjessa ja huolehtii äidin hyvinvoinnista, sillä se heijastuu myös sikiön vointiin", Marjanen summaa.

Lue Kaarina Marjasen tutkimus Belly Button Chord

Lue myös

Terveellinen ruokavalio raskausaikana tukee sikiön terveyttä. Nyt on löydetty myös toinen syy välttää roskaruokaa raskaana. Uuden australialaisen tutkimuksen mukaan roskaruokaa mässäävien äitien lapsista tulee myöhemmin roskaruoka-addikteja.

Lue lisää »

Ei ole yhdentekevää, mitä odottava äiti syö, mitä hän tuntee ja minkälaista ilmaa hän hengittää. Äidin keho toimii yhdeksän kuukauden aikana sikiön luokkahuoneena. Lopulta lapsi on valmis kohtaamaan sellaisen maailman, minkälaisen äiti on hänelle esitellyt.

Lue lisää »

Kannattaako kalaöljyä, pellavaöljyä tai rypsiöljyä nappailla pitkin raskautta hyvien happojen toivossa? Maijaliisa Erkkola Helsingin yliopistosta selventää, mitä hyötyä omega-3-rasvahapoista on raskausaikana.

Lue lisää »

Hei äiti! Se on meikä eli siis sikiö. Älä ole huomaavinasikaan, kun pistelen poskeeni sinun vaivalla ansaitsemasi sapuskat.Kirjasin muitakin toiveitani ylös, jos viitsisit vilkaista. Sain muuten aivotkin juuri tässä, että voitko äiti pyytää isukkia lukemaan Platonin dialogeja iltasaduksi. Kiitti etukäteen. Olet paras! Kiitti, äiti!

Lue lisää »

Nykytutkimuksen valossa kaikista tärkein ihmisen terveyden määrittäjäksi nousee sikiöaika ja varhaislapsuus.

Lue lisää »
Kiukunpuuskat ja raivoaminen raskausaikana saattavat aiheuttaa vahinkoa syntymättömän lapsen sydämelle, selviää tuoreesta brittitutkimuksesta.
Lue lisää »

Raskausaikana ultrakäynnit ovat tuttua puuhaa äidille ja myös monelle isälle.

Lue lisää »

Foolihappoa suositellaan niin raskautta suunnitteleville naisille kuin myös miehille.

Lue lisää »

Kun ensimmäinen raskauskolmannes on onnellisesti takana, moni huokaisee helpotuksesta – monestakin syystä:

Lue lisää »
Alkaako elämä kun hedelmöittyminen tapahtuu vai kun hedelmöittynyt munasolu kiinnittyy kohtuun? Vaiko silloin, kun sydän alkaa lyödä? Tai kun ensimmäiset aivoaallot huomataan? 
Lue lisää »

Ensimmäiset tuntemukset sikiön liikkeistä ovat usein epämääräisiä. Ensimmäisistä ”kupruista” ensisynnyttäjä saattaa syyttää ilmavaivoja. Viimeisinä viikkoina lapsen potkut voi jopa nähdä.

Lue lisää »
Lähetä kommentti
 
Nimesi:
Otsikko:
Kommenttisi
Kirjoita tähän, mitä näet yllä:
Kommentteja yhteensä: 1
musaamasuun
Kirjoittaja pisang 13.06.2011
Tykkään! :) soittelen iteki masukille musaa langattomilla kuulokkeilla + soitan pianoa ja lauleskelen ja juttelen. =)
Lähetä kommentti | Ilmoita asiaton viesti

 

Päätoimittaja: Petra Houghton
Toimittaja: Jarkko Uro
Avustaja: Hanna Brockman
Forum-vastaava: Mira Heinonen


RSS-feed www.vau.fi

tarjoaa tukea vanhemmuuteen Vauvan odotus- ja Vauvan syntymä -opaskirjoissa ja Vau.fi-verkkopalvelussa sekä lapsille oikeita kirjoja oikeaan aikaan Vaukirja-kerhossa. Autamme lapsia ja vanhempia kehittymään yhdessä. Sandviks – Enriching young minds.