Joidenkin arvioiden mukaan jopa yli puolet kaikista raskauksista keskeytyy itsestään. Keskenmenon syy jää usein arvoitukseksi.
Moni pitää iloiset vauvauutiset visusti omana tietonaan ensimmäiset kolme raskauskuukautta. Syykin tähän on selvä: Valtaosa keskenmenoista tapahtuu ensimmäisten 12 raskausviikon aikana. Vaikka keskenmenon riski ensimmäisen kolmanneksen jälkeen laskeekin selvästi, keskenmenoja tapahtuu myös myöhemmissä raskauden vaiheissa. Keskenmenosta puhutaan, jos raskaus päättyy ennen 22. raskausviikkoa. Keskenmenosta on kyse myös silloin, jos sikiö syntyy kuolleena ja painaa syntyessään alle puoli kiloa.
Alavatsakivut ja verenvuoto ennakoivat keskenmenoa
Keskenmenossa kohtu supistelee ja tyhjenee itsestään. Kohdun supistelu tuntuu alavatsakipuna ja voi muistuttaa voimakkaita kuukautiskipuja.
Tiputtelu voi olla merkki alkavasta keskenmenosta. Varhainen keskenmeno ei useinkaan fyysisesti juuri poikkea runsaista kuukautisista.
Keskenmenoa voi myös ennakoida se, että jos kerran alkaneet raskausoireet häviävät. Olo ei vain enää yksinkertaisesti tunnu ”raskaalta”. Tämä johtuu raskaushormonin määrän vähenemisestä elimistössä.
Usein kohtu tyhjenee etenkin varhaisessa keskenmenossa kokonaan, jolloin millekään toimenpiteille, esimerkiksi kaavinnalle, ei ole tarvetta. Joskus käy niin, että kohtu tyhjenee vain osittain. Silloin kohtuun jäänyt kudos joudutaan poistamaan.
Mistä keskenmeno johtuu?
Varhaisen keskenmenon syytä ei useinkaan ole mahdollista selvittää, mutta se tiedetään, että tavallisimmin alkuraskauden aikana tapahtunut keskenmeno johtuu alkion kromosomaalisesta tai istukan rakenteellisesta poikkeavuudesta.
Tuulimunaraskaudesta puhutaan silloin, kun alkion kehitys ei pääse edes kunnolla alkamaan (esimerkiksi ultrassa näkyy vain tyhjä sikiöpussi).
Keskiraskaudenaikaisen keskenmenon taustalla puolestaan on monesti kohdun rakenteellinen poikkeavuus tai äidin sairaus. Kohdunsuun heikkous on myös mahdollinen, joskin harvinainen, keskenmenon syy.
Joskus erilaiset tulehdukset, esimerkiksi listeria, herpes ja kohtuun levinnyt emättimen infektio, voivat olla keskenmenon taustalla.
Henkisesti rankka paikka
Keskenmeno on toivotun raskauden toteamisen jälkeen aina shokki, tapahtuipa se miten varhaisessa vaiheessa raskautta tahansa: positiiviseksi osoittautuneen raskaustestin jälkeen mieli lähtee innokkaaseen laukkaan ja ajatus pienestä lapsesta tulee eläväksi hetkessä.
Keskenmenossa lasta toivonut ei menetä vain pientä alkiota tai sikiötä vaan kaiken jo mielessään kuvittelemansa siitä, mitä olisi voinut olla: Kuinka tulevat isovanhemmat paisuisivat ylpeydestä, miten isä veisi piltin jääkiekkomatsiin ja kuinka äiti juttelisi tytölleen tai pojalleen sängyn laidalla sen jälkeen, kun iltasadut on jo luettu ja valot sammutettu.
Kuukautiset palaavat yleensä viimeistään noin kuuden viikon kuluttua keskenmenosta, joten fyysisesti uuden raskauden yrittäminen on mahdollista piankin. Yksilöllistä on, kuinka pian itse kukin on oikeasti valmis yrittämään uutta raskautta.
Kuva: iStockphoto
Lisää keskenmenosta: