 |
|
”Mikään tapahtuma koskaan aiemmin ei ole jättänyt minua niin tyhjäksi ja surulliseksi", Anna-Liisa kertoo. |
”Yritimme lasta kaksi vuotta. Kun raskautta ei kuulunut, luovuimme luonnollisen raskauden toivosta ja varasimme ajan Väestöliiton klinikalle. Mutta juuri ennen klinikkakäyntiä me plussattiin”, Anna-Liisa muistelee tapahtumia.
Anna-Liisa ja hänen miehensä olivat monen vuoden yrittämisen jälkeen hyvin onnellisia ensimmäisestä raskaudesta. Valitettavasti matkaan tuli ongelmia jo melkein ensimetreillä.
”Viikolla 12 ultrassa todettiin massiivinen niskapoimuturvotus. Meidät ohjattiin eteenpäin Naistenklinikalle tutkimuksiin”, Anna-Liisa kertoo.
Istukkabiopsista selvisi turvotuksen syy. Anna-Liisa odotti Turner-tyttöä.
”Maailma pysähtyi täysin. Jälkeen päin on tuntunut epäinhimilliseltä, ettei meille tarjottu minkäänlaista henkistä tukea. Toivotettiin vain jaksamisia”, Anna-Liisa kertoo.
Aina on toivoa
Turner-raskauksista menee kesken noin 90 prosenttia. Varsinkin jos niskapoimuturvotus on massiivista, keskenmenon riski on todella korkea.
”Raskaus jatkui epätodennäköisyyksistä huolimatta. Kehitys oli vuoristorataa. Välillä meni parempaan suuntaa ja välillä huonompaan suuntaan”, Anna-Liisa kertoo.
Syndrooman aiheuttaa X-kromosomin puuttuminen, joten syntyneet Turner-tytöt eivät pysty saamaan omia jälkeläisiä. Turner-syndroomaan saattaa myös liittyä sydänvikoja.
”Joka käänteessä sairaalahenkilökunta muistutti meitä abortin mahdollisuudesta. Emme kuitenkaan nähneet syytä aborttiin, sillä tyttö olisi voinut syntyä ulkoisesti täysin terveenä”, Anna-Liisa kertoo.
Synnytys
Viikolla 20 Anna-Liisa sai pahan aavistuksen.
”Ajattelin, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Soitin Naistenklinikalle, mutta minua ei otettu sisään. Parin päivän päästä meillä oli tarkastus, jossa todettiin, että sikiön sydän oli pysähtynyt”, Anna-Liisa kertoo.
Seuraavana päivänä Anna-Liisaa odotti synkkä synnytys.
”Se oli elämäni rankin päivä, vaikka itse ponnistusvaihe oli helppo. On ihan eri asia synnyttää elävä lapsi ja tietää, että kivun jälkeen saa palkinnon syliinsä”, Anna-Liisa kertoo.
Syntynyt sikiö oli 25 senttiä pitkä.
”Se oli ihan oikea pieni lapsi. Suru oli sanatonta, koska tunteet olivat tuolloin niin totaalisia, ettei niitä pystynyt sanoilla kuvaamaan”, Anna-Liisa kertoo.
Toipuminen
Kunnallinen puoli tarjosi Anna-Liisalle henkistä jälkihoitoa ainoastaan neuvolakeskustelujen muodossa. Onneksi Anna-Liisan työterveydenhuoltoon kuului psykologin palveluita.
”Sain ennen ja jälkeen keskenmenoa työpaikkani kautta ammattiapua. Olen myös käyttänyt kirjoittamista terapiamuotona”, Anna-Liisa kertoo.
Nyt Anna-Liisalla on Väestöliiton klinikalla aika, ja hän suunnittelee seuraavaa raskautta innokkaasti miehensä kanssa. Suru on kuitenkin jättänyt jälkensä.
”Mikään tapahtuma koskaan aiemmin ei ole jättänyt minua niin tyhjäksi ja surulliseksi. Sanat epätoivo, ikävä ja tyhjyys ovat ainoat, millä pystyn menetyksen aiheuttamia tunteita kuvaamaan”, Anna-Liisa kertoo.
Teksti: Jarkko Uro
Lue keskenmenosta: