RV 18 | 18. raskausviikko
Raskaus on kestänyt 17 viikosta ja 0 päivästä 17 viikkoon ja 6 päivään (17+0 – 17+6).
Sikiön paino: 180 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 12 cm
Koko pituus: 17 cm

Viimeksi päivitetty 21.12.2022

18. raskausviikon alussa sikiö on 15 viikkoa vanha. Luusto kehittyy nyt vilkasta vauhtia, ja sikiö kasvattaa kokoa ja painoa itselleen. Odottava äiti tarvitsee hellyyttä ja sen suomaa oksitosiiniryöppyä.


 


Sikiön 18. raskausviikko

Lähes sata luuta enemmän kuin aikuisella

Uskomaton kasvu ja ruston kehittyminen luiksi jatkuu. Vastasyntyneellä on 300 luuta, mutta osa niistä kasvaa yhteen, joten aikuisilla luita on 206.

Korvat ovat 18. raskausviikolla jo paikoillaan ja untuvakarva peittää osan ihoa. Näissä karvoissa ei ole pigmenttiä, joten ne ovat aivan vaaleita. Joillain lapsilla on siitä jäänteitä syntymän jälkeen, erityisesti ihopoimuissa.

Karvojen tehtävästä ei olla varmoja, mutta arvellaan, että ne auttavat pitämään paikoillaan voidemaista vahakerrosta, joka muodostuu lapsen iholle.

Odottajan 18. raskausviikko

Odottaja saattaa tarvita lisärautaa

Tunnetko olosi väsyneeksi tai voimattomaksi? Syynä voi olla raudanpuutos.

Neuvolassa seurataan jokaisella käynnillä odottavan äidin hemoglobiiniarvoja. Mikäli ne laskevat alle 110g/l, kyseessä on raskausajan anemia – näin käy 10–20% odottajista. Se ei ole sikiölle vaarallinen, mutta hoitaminen on tärkeää äidin vuoksi.

18. raskausviikko eli RV18
Kohdun korkein kohta on 18. raskausviikolla noin kaksi sormenleveyttä navan alapuolella.

Punasolujen tuottaminen odottavalle äidille, ja loppuraskaudessa myös vauvalle, vaatii rautaa. Raudan imeytyminen ravinnosta on kuitenkin yksilöllistä. Voi siis olla, että tarvitset rautalisän ravintoosi, jotta jaksat raskauden loppuun asti hyväkuntoisena.

Kosketus vapauttaa tärkeää oksitosiinia

Hellyys on tärkeää, sillä se vapauttaa kehossa oksitosiinia – samaa ”hellyyshormonia”, joka saa synnytyksessä supistukset alkamaan, imettäessä maidon nousemaan rintoihin ja joka ylipäänsä aiheuttaa kehossa voimakkaan hyvänolontunteen.

Kosketus on sinulle nyt tärkeää, joten pidä huoli siitä, että myös saat sitä. Olipa luontevin kosketuskumppanisi sitten puoliso, ystävä, sisarus tai oma vanhempi, vaali tätä suhdetta.

Halaaminen, hierontatuokio tai kädestä pitäminen saa oksitosiinin virtaamaan ja valmentaa sinua tulevaan.

Ja koska kohdussasi majaileva lapsi saa istukan kautta osan sinun kehosi muodostamista hormoneista, hyvänolon tunne välittyy sikiölle saakka.

Kohdun korkein kohta on nyt noin kaksi sormenleveyttä navan alapuolella.

Muut raskausviikot:

1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10.  11. 12. 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. 20. 21. 22. 23. 24. 25. 26. 27. 28. 29. 30. 31. 32. 33. 34. 35. 36. 37. 38. 39. 40. 41. 42. 43.

Tilaa raskausajan uutiskirje

Saat räätälöityä postia kerran viikossa, oman raskautesi tahtiin.

Kaikki kuvat raskausviikoista © Vau Family Oy. Kuvien kopiointi ja käyttö muualla kielletty.

Mitä mieltä olet artikkelista?